Kolumnit

Kolumni: Pulloposti sai pohtimaan, löydetäänkö omaani koskaan

Pullopostiuutisointi on paitsi sydäntä lämmittävää, myös esimerkki paikallisjournalismin parhaista puolista. Lähettäjä onnistuttiin paikallistamaan medioiden ja eritoten aktiivisten lukijoiden ansiosta. Kaiken tämän ansiosta minä jäin miettimään omaa pullopostiani.

Lokakuussa 2015 serkkuni vietti syyslomaansa minun ja veljeni kotona Karungin laitamilla. Olimme kaikki alakouluikäisiä, ja koetimme kovasti keksiä rakentavaa tekemistä harmaiden päivien ja pimeiden iltojen rytmittämiseksi. Ajatus pullopostista sai alkunsa tylsyydestä.

Tiedän varmaksi, ettei se ollut elämäni ensimmäinen pulloposti. Viestit, jotka voivat ajautua virtausten mukana minne vain, ovat kiehtoneet minua jo päiväkotiaikoina. Tuota syksyä aiemmin lähetetyt pullopostit ovat kuitenkin jo niin vanhoja, että ne ovat tehokkaasti unholassa.

Mitä pullo sisältää? Sitä en muista tarkkaan. Sen muistan, että laitoimme kirjeeseen silloiset Instagram-käyttäjänimemme, jotka mitä luultavimmin eivät enää ole voimassa. Mikäli ne olivat ainoat tunnistetietomme, ei ole ihme, ettei pullosta ole sen koommin kuulunut.

Pullon viskasimme kylän takaa virtaavaan Mustajokeen. On siis mahdollista, että se on matkannut Liakanjoelle asti ja laskenut sen saattelemana Tornionjokeen. Kapea Mustajoki on kuitenkin täynnä pienehköjä koskia ja niin koukeroinen, että todennäköisesti pullopostin matka on tyssännyt heti kättelyssä.

Huhti-toukokuun pullopostiuutisointi on kuitenkin esimerkki siitä, että jokivarressa kaikki on mahdollista: ihmeetkin! Mikäli oma pullopostimme on selvinnyt alun vaikeimmat kilometrit, voi hyvin olla, että matka on jatkunut Tornionjokea pitkin kohti Perämerta.

En usko, että näen pullopostimme kohtaloa skuupeissa aivan heti. Kolarinsaarelaisen Sofia Vaattovaaran kirje oli postissa lähes parikymmentä vuotta, ja samalla logiikalla omamme saa odottaa vastaanottoa vielä melkeinpä vuosikymmenen.

Lappilaisen letkeään elämäntyyliinhän tämä toki sopii. Onpahan ainakin syitä jatkaa uutisten lukemista.

Kirjoittaja on journalistiikan opiskelija ja Meän Tornionlaakson toimitusharjoittelija, jonka lapsuusmuistot nuoresta iästä huolimatta ovat hataria ja kuulostavat kaukaisilta.