Kolumnit

Kolumni: Nämä asiat ihmetyttävät ulkopaikkakuntalaista Kolarissa ja Muoniossa

Suomi todella on pitkä maa. Välimatkat korostuvat erityisesti silloin, kun ajomatkan aikana vaihtuu maakunnan lisäksi myös vuodenaika.

Hyppäsin autoon Kokkolassa täydestä keväästä, jossa katujen harjaus hiekoitussorasta oli jo täydessä vauhdissa. Kun kurvasin autoni Luoteis-Lapin toimituksen eteen, olin putkahtanut keskelle täyttä talvea. Ensimmäiset havaintoni liittyivät täälläkin hiekoitussoraan: Paitsi että sitä ei vielä siivottu pois, sitä ei ilmeisesti käytetä. Pihat ja kevyenliikenteenväylät kun kiiltelivät peilijäällä koko viikon.

Pääsin tutustumaan Kolariin ja Muonioon viikon ajan osana työvaihtoa. Kun minä tulin ihmettelemään Lappiin, paikallinen toimittaja taas lähti tutkimaan minun kotikulmiani.

Viikon aikana olen ihmetellyt niin paikallispolitiikan erikoisia kiemuroita, eri kylien erikoispiirteitä kuin paikallisia yrityksiäkin.

Ihmetellä olen saanutkin, vaikka Kolari ja Muonio eivät minulle täysin tuntemattomia olleetkaan.

Turistina on vaikeaa tutustua paikkakuntaan pintaa syvemmin. Wikipedia kertoo harvoin väkilukua ja nähtävyyksiä enempää, eikä ruokakaupan, ravintoloiden ja hiihtohissien väliä kulkiessa saa käsitystä siitä, millaista paikallinen elämänmeno oikeasti on.

Viikon aikana olen ihmetellyt niin paikallispolitiikan erikoisia kiemuroita, eri kylien erikoispiirteitä kuin paikallisia yrityksiäkin. Minun silmissäni kuriositeetti on myös sirkusharrastuksen suosio paikallisten lasten keskuudessa.

Majapaikastani minulle taas kerrottiin, ettei ovia ole ollut tapana lukita. Kaupunkilaisena olen tottunut siihen, että kaikki mikä ei ole vähintäänkin pultattu kiinni, lähtee nopeasti jonkun enemmän tarvitsevan matkaan.

Jäisin ehkä minäkin, jos voisin.

Länsirannikon kasvattina on eksoottista, että lähikauppa voi hyvin sijaita naapurimaassa. Ihmeellistä, miten rajan takana voi työpäivän päätteeksi vain piipahtaa pikaisesti kaupassa ja tankkaamassa, ja ehtiä kotiin päivälliselle.

Keskipohjalaisena Tunturi-Lapin pinnanmuodot eivät nekään koskaan lakkaa ihastuttamasta minua. Tunturijonojen tuijottelu saa minut kerta toisensa jälkeen vallan herkistymään, eikä ihme. Yksi Kokkolan korkeimmista huipuista, hurmaavasti nimetty tekomäki Roskaruka, kun kohoaa vajaaseen 40 metriin.

Myös paikallinen tekemisen meininki on lumonnut minut. Avantosaunan tarpeessa ajelin yhtenä iltana Muonioon, jossa Kielan pihaan pystytetty ilmainen, omatoiminen telttasauna tuntui jopa liian hyvältä ollakseen totta.

Kuulemma Lappi on täynnä vuodeksi tulleita. Vaikka en ehtinyt olla kuin viikon, ymmärrän kyllä miksi. Jäisin ehkä minäkin, jos voisin.

Kirjoittaja on Hilla Groupin toimittaja, joka työskentelee Kokkolassa Keskipohjanmaa-lehdessä.