Ihmiset 

Kolarissa kasvanut Jorma Kaulanen elää äänestä ja leikkii sillä kuin lapsena legoilla

Elokuvien ja äänen ammattilainen Jorma Kaulanen haluaa kertoa tarinoita. Metsurin tarinasta Jussi-palkitun äänisuunnittelijan kättenjälkeä voi nyt kuulla myös Äkäslompolon tarinapolulla.

Vanhat metalliset siivousmopin varret iskevät yhteen ja päästävät heleän äänen. Siinä nauraa mummo, Jorma Kaulanen sanoo ja jää katseellaan seuraamaan pitkään yhteen kalahtelevia varsia.

Kun äänisuunnittelun ammattilaista pyydettiin tekemään Tanon talolta lähtevälle Äkäslompolon tarinapolulle ääniteoksia, Kaulanen tiesi oitis, millaisen teoksen haluaa sijoittaa talon sisälle.

– Mie olin äänittäny mummoa, ja se nauru oli tallentunu siihen. Mie pystyn nyttekki muistamhaan sen tosi hyvin.

Isänäiti Irma Kaulanen on jo edesmennyt. Kaulasen tallentamalla äänitteellä mummo kertoo, kuinka hänellä ja siskoilla oli tapana istua kotitalonsa, Tanon talon edessä ja kuinka heitä kutsuttiin kauniin kuistin tyttäriksi.

Joka paikasta vähän nariseva ja vanha suvun talo on käynyt yhä rakkaammaksi viime aikoina.

– Mulle on oman suvun tärkeys ja merkitys alkanu hahmottumhaan tässä viime vuosina.

Merkitysten pohdiskeleminen saattaa jalostua myös taiteellisiksi projekteiksi. Jo useita vuosia sitten Kaulanen sai idean Tanon taloon sijoitettavasta immersiivisestä ääniteoksesta, Tanon aaveista.

– Mie olen saattanu maata tässä sohvalla, ehkä vähän nukahtaa ja sitte en olekhaan ollu ihan varma, olenko hereillä.

Kuuluvatko äänet unessa vai oikeasti? Kummitteleeko täällä? Sitä Tanon aaveiden kokija olisi joutunut miettimään, jos ääniteos olisi aikanaan saanut rahoituksen.

– Ehkä se vielä joskus toteutuu, Kaulanen hymähtää.

Kaulasen kanssa jutteleminen on tällaista. Yhtä ideoitten hiljaista pulppuamista. Kaikenlaista olisi, kaikenlaista voisi toteuttaa. Moneen asiaan saa rakennettua merkitystä, kun osaa katsoa ja kuunnella.

Kuin Kaulanen milloin tahansa voisi poiketa äkäslompololaiselta kevyen liikenteen väylältä syrjään ja poimia kyytiinsä jotain.

Jotain, mistä lähteä rakentamaan merkitystä.

Miehän aloin asumaan siellä luokassa, äiti ko oli opettaja niin mie pääsin sinne illallaki. Olin siellä kaikki illat ja yöt.

Lapsena Kaulanen näytti äidilleen legoleikkejään.

– Että äiti kato, ko mie leikin. Elokuvantekeminen on periaatteessa sitä sammaa. Leikkimistä ja tarinankerrontaa.

Kaulasella oli yhtäältä taipumus vaipua omiin ajatuksiinsa, toisaalta hän halusi olla yhteydessä muihin ja saada heidät tuntemaan, kertoa tarinaa. Samalla tiellä tarinoitten tekijänä hän on yhä.

– Mie halusin vaikka naurattaa ihmisiä.

Lukioaikoina hän kirjoitti sähköpostin välityksellä lukijoille toimitettavaa uutiskirjettä. Karmeita juttuja, Kaulanen muistelee nyt. South Park -huumoria ennen South Parkia. Ensimmäisen elokuvansa, Punaisen rubiinin metsästyksen, Kaulanen kuvasi ja ohjasi lapsena. Näyttelijöinä oli kaverit.

– Sehän tehtiin, ko meillä oli kamera, Kaulanen naurahtaa.

Kokemus oli lapselle iso, ja jätti pysyvän muistijäljen. Vieläkin Kaulanen muistaa kaikki elokuvan kuvat ja jännityksen, jonka itse rakensi.

Pienestä asti Kaulasessa on asunut myös surumielisyys, josta hän ei oikein tiedä, mistä se on tullut.

– Olisko se sitten suvusta? Me olema aina isän kanssa olheet semmosia surijoita, Kaulanen pohtii.

Melankolia on myös yksi lähtökohta taiteen tekemiseen, paikka josta ammentaa. Teokseen voi kätkeä myös salaisia viestejä rakkaimmille.

– Mie olen saattanu piilottaa sinne jonku viestin, jonka vain joku tietty voi löytää, joka on tarkoitettu vain hänelle.

Ko miettii sitä tukea siihen hommaan, niin ei sitä kauheasti Kolarissa ollut.

Kaulanen on varttunut Äkäslompolossa ja Kolarin kirkonkylällä. Isän Ahtin luona oli Äkäslompolo, äidin Anitan Kolari.

Ei aivan helppo kasvutarina, hän sanoo. Kahdessa kylässä varttunut tunsi joskus lapsena olevansa kummassakin kylässä vain käymässä.

Mutkainen matka kohti äänitaiteilijuutta lähti Kaulasella musiikista. Yläkouluikäisenä koulunkäynti ei oikein enää oikein maistunut, mutta valo lankesi Markku Hietasen tietokonemusiikin kurssista, joka pidettiin yläkoulun musiikin luokassa. Siellä Kaulanen alkoi kokeilla syntetisaattoria ja löysi siitä itselleen välineen.

– Miehän aloin asumaan siellä luokassa, äiti ko oli opettaja niin mie pääsin sinne illallaki. Olin siellä kaikki illat ja yöt.

Alkoi syntyä omaa musiikkia, jossa Kaulanen muistaa nyt synnyttäneensä syvää iloa ja puhtautta.

– Olis mahtava nyt kaivaa ne kappaleet taas esille.

Markku Hietanen oli tärkeä tukija nuoruudessa. 1990-luvun Kolarissa, urheilumenestystä korostavassa miehisessä ilmapiirissä ei ollut kaikkein yksinkertaisinta olla kiinnostunut kulttuurista.

– Ko miettii sitä tukea siihen hommaan, niin ei sitä kauheasti Kolarissa ollut. Siksiki Markku oli niin tärkeä.

Vieläkin pohjoisen pikkupaikkakunnan harrastuskentässä voi olla vaikeampaa saada tukea kulttuuriharrastuksille. Nyt Kaulasella on oma elokuva-alan tuotantoyhtiö Kajo Tuotanto Oy ja äänisuunnitteluyritys Kajo Sound, joihin hän mielellään ottaisi harjoittelijoita vaikka omalta kotipaikkakunnaltakin.

– Mie koen tosi tärkeäksi sen, että saan tukea nuoria ihmisiä eteenpäin.

Kaulanen käy myös jonkin verran luennoimassa yliopistoissa. Lapin yliopistossa ja Aalto Yliopistossa vieraileminen on tuntunut hyvältä. Kun Kaulanen kertoo omaa tarinaansa kohti elokuva-alan opintoja, hän mainitsee useita nimiä tukemassa. Kun professori näki pääsykokeissa, että hänessä on jotain, se kantoi pitkälle.

Opiskelukavereista on tullut tärkeitä ystäviä ja kollegoita. Yksi heistä, Eero Nieminen on suunnitellut Äkäslompolon tarinapolulle äänitaideteoksen. Oksat puussa -teos sijaitsee metsässä Nilivaarassa.

17-vuotiaana Helsinkiin muuttanut Kaulanen ei oikein parikymppisenä tiennyt, miltä tulevaisuus näyttää. Hän opiskeli merkonomiksi, kokeili radiotöitä ja työskenteli varastotöissä. Oli haaveita itsensä toteuttamisesta, mutta ei keinoja mennä niitä kohti.

– Minusta jotenkin tuntu, että mokasin sen opiskeluhomman. Muut mennee etheenpäin mutta mie poljen paikallani. Ryyppäsin paljon. Tulevaisuus oli epävarmaa.

Hän opiskeli kuitenkin ammattikorkeakoulussa tietoikoneinsinööriksi. Käänteentekevää oli raitistuminen: tuli kokemus siitä, että asiat voivat muuttua.

Kaulanen haki ja pääsi nykyisen Aalto yliopiston elokuvataiteen laitokselle opiskelemaan elokuvaäänisuunnittelua. Koulun resurssit ällistyttivät. Vuosittain uusia opiskelijoita otetaan keskimäärin kaksi.

– Se oli jotain aivan uskomatonta. Meitä saatto olla kaks opiskelijaa luennolla, ja meitä opetti Suomen parhaat ja meitä varten lennätettiin ulkomailta luennoitsijoita.

Jos äänisuunnittelu on onnistunut, ihminen ei sitä välttämättä huomaa sieltä erikseen.

Tuotantoyhtiössään Kaulanen tekee suunnittelu- ja tuotantotöitä monipuolisesti. Alalla pitkä elokuva on monella tapaa haasteellisin tuotanto, ja juuri tuon kuningaslajin eli pitkän elokuvan äänisuunnittelusta Kaulanen voitti keväällä Jussi-palkinnon elokuvasta Metsurin tarina. Hän suunnitteli äänet elokuvaan yhdessä Peter Albrecthsenin kanssa. Eksentrisen pohjoisen elokuvan ohjasi Mikko Myllylahti.

Äänisuunnittelu on tekijälleen tutkimista, kokeilemista. Matka. Äänisuunnittelija tekee elokuvaan kaiken äänen, joka siinä kuullaan dialogin ja musiikin lisäksi.

Elokuvan katselijalle ääni vaikuttaa alitajuisella tasolla, kuten ääni ja musiikki aina.

– Jos äänisuunnittelu on onnistunut, ihminen ei sitä välttämättä huomaa sieltä erikseen. Jos äänisuunittelu taas menee pieleen, sehän pomppaa sieltä esiin väärällä tavalla.

Jussi-palkinto on elokuva-alan suurin tunnustus Suomessa. Kun voitto tuli, moni Kaulasen elämän ihminen riensi onnittelemaan. Tuki lämmitti.

– Kaikkein parasta on olheet kaikki ne viestit, joita mie olen saanu ihmisiltä voiton jälkeen. Tuli ihmisiä, jotka ei vuosiin ole olheet yhteyksissä.

Metsurin tarinasta tuli Kaulasen ansioluetteloon iso merkintä, mutta menestys ei lopulta merkitse paljoa. Kaulaselle tärkeintä antia on ollut tuotannon aikana syntyneet muistot ja ihmissuhteet, merkityksellinen aika, joka jaetaan.

Elämä rytmittyy tuotantojen erilaisista matkoista.

– Ko mie ajattelen vaikka tuota Metsurin tarinaa, niin mie mietin, mitä minun elämässä silloin on ollut, keitä minun elämässä silloin oli. Se on kuitekki iso jakso elämästä.

Työelämä ja muu elämä myös risteävät. Tällä hetkellä Kaulasen tuotantoyhtiö tekee muun muassa lastenohjelmaa, ja produktiossa on mukana myös vaimo Susanna Kaulanen, joka työskentelee hänkin elokuvan sekä kuvataiteen alalla. Kaulaset ovat tehneet aiemmin yhdessä muun muassa lyhytelokuvan Jail Lullaby, jossa näytteli parin Eivar-poika.

Tulevista produktioista voi paljastaa ainakin sen, että ensi kesänä Kaulanen tekee töitä tuottajana Kolarin kotikylistään toisessa.

Kolarin kirkonkylällä tehdään nimittäin fiktiivistä kuunnelmaa.

– Hissu Hietalahden ja Tommi Korpelan esittämät hahmot osallistuvat Kolarin lohimarkkinoille 2024.

Tarinapolun kaksi äänitaideteosta ja lukuisia tarinoita

Äkäslompolon sukuseuran tarinapolulla on kyläläisiltä kerättyjä tärkeitä tarinoita kylän historian varrelta. Mukana on esimerkiksi vanhoja tarinoita Karhu Kustista tai siitä, ettei Äkäslompoloa poltettu sodassa.

Jorma Kaulanen on äänittänyt ja äänisuunnitellut tarinapolun tarinat, ja niitä pääsee kuuntelemaan qr-koodin välityksellä.

Polku alkaa Tanon talolta, ja jatkuu useamman kilometrin matkan ensin tienlaitaa seuraillen ja Äkäslompolon kiertäen. Nililahden kautta polku tulee Tunturintielle ja takaisin päätepisteelleen.