Ihmiset 

Kesäsarjassa tavataan luonnossa viihtyviä ihmisiä: Pyytöhommat ovat Mikko Rauhalalla veressä

Tepastolainen haluaa säilyttää koskessa sauvomisen taidon ja eränkäyntikulttuurin myös jälkipolville.

Vettä ripottaa aivan kuten sääennusteissa on varoiteltu. Mikko Rauhala vilkaisee pirtin ikkunasta ulos Ounasjoelle ja nauraa, että ei ollut ennen tietoa tulevien päivien säästä, kun kairaan mentiin useamman päivän kalareissulle — ja saattoi tulla karujakin reissuja. Nyt puhelimesta seurataan kolmea palvelua: norjalaista Yr:ää, Forecaa ja Ilmatieteen laitosta. Rauhala suosii eniten Forecaa.

Rauhala on muutama päivä sitten palannut siianpyyntireissusta. Hän kertoo, että kalaa tuli hyvin. Toisin kuin monet luulevat, keskikesä on hänen mielestään parasta aikaa siian kalastamiseen.

– Siika tulee rantaan, kun vesiperhoset kuorituvat.

Pian 60-vuotias Rauhala on kulkenut metsässä koko ikänsä. Hän asuu synnyinpaikassaan Tepastokosken rannalla. Sekatyömiehenä ja metsurina työskenneellä Rauhalan isällä on ollut suuri merkitys pyyntikulttuurin sisäistämisessä.

– Se oli se pihkanhaju, josta ajattelin, että tuo on ihana ammatti, metsuri minusta tulee!

Näin Rauhala otti heti kun vain sai pokasahan ja kirveen, ja sahasi kotipihassa mukamas pölliä. Eväät olivat mukana, ja termospullon virkaa siihen aikaan ajanut villasukkien sisään kääritty vanha viinapullo.

Rauhalasta tuli lopulta metsuri, kuten monesta muustakin kyläläisestä.

– Tepastoon jäivät ne jotka metsästivät, kalastivat tai olivat metsureita. Tästäkin kylästä oli kolmessa eri firmassa miehiä.

Vaikka kotitalon ohi virtaa hienoa kalavirtaa, Rauhala kertoo omalta osaltaan rauhoittavansa kotikoskensa, syömäkalat siitä kyllä saisi aina. Ounasjoella hän käy usein kalastamassa esimerkiksi ylempänä Puksukoskella.

– Kalaa on joessa, harrikanta on hyvä ja kala on kookasta — tänä kesänä varsinkin.

Rauhala on ollut aina tutkimusretkeilevä kalamies, ja hän on tehnyt kavereiden kanssa pitkiä reissuja erämaihin. Hän on laskenut kanootilla esimerkiksi Lätäsenoa, Lemmenjokea, Vaskojokea, Repojokea ja Kietsimäjokea. Kaikki kovia kalapaikkoja, mutta syömäkalan puolesta ei tarvitsisi mennä kauas.

– Ounajoessa on paras harri! Se on vaalea, pyöreä ja suoli on paksun kuun sisällä, Rauhala kehuu.

Hän sanoo, että Ounasjoessa on harrille sopivaa hiekka- ja karipohjaa ja ravintoa riittää. Vesi on kirkasta ja puhdasta Könkään pohjoispuolella.

Kalastajia joella ei näy. Rauhala ihmettelee, että 10-15 vuoden aikana koskissa on tullut vastaan yksi vene kalanpyynnissä. Vuosikymmeniä sitten kala oli tärkeä leivänjatke, ja joella oli niin paljon veneitä, että parhaille kalapaikoille oli kiire. Katiskoita ja verkkoja oli joki täynnään.

Rauhala on laskenut jokea lukuisia kertoja muun muassa Hetasta Tepastoon. Koskessa hän liikkuu mielellään perinteiseen tapaan seisten sauvomalla. Hän on oppinut taidon isältään ja aikoo opettaa sen pojilleen Lassille, 10, ja Aatulle, 8. Pojat pääsevätkin usein kalareissuille, ensimmäiset venereissut on tehty kantokopassa.

Heitettäs se lohihöpötus helekattiin! Harria pantas jokeen, se pärjää mainiosti.

Uittojen päätyttyä Ounasjokea kunnostettiin siirtämällä jokeen takaisin kiviä kalojen suojapaikoiksi. Töitä on kritisoitu muun muassa veneväylien muuttumisen vuoksi. Rauhalan mielestä suurta vahinkoa ei tullut.

– Enontekiön puolella kunnostettiin ensin. Siellä jo nähtiin, että ei se ole haitannut mitään, parantanut jopa. ”Varma” kalapaikka saattoi muuttua toiseen paikkaan.

Haukikanta joessa on vahva. Yksi syy voi Rauhalan mukaan olla se, että koskissa on niin paljon suuria kosteita hauelle. Vieläkin enemmän vaikuttaa kalastajien vähäinen määrä.

Pohjoisen lohijokia valloittaa kyttyrälohi, Ounasjoellakin on muutoksia kalojen kirjossa. Rauhala kertoo, että viimeisen kahden vuoden aikana Tepaston korkeudelta on saatu yllättäen kolme lahnaa. Rauhalankin verkkoon jäi iso lahnanjötikkä. Kalat ovat joko nousseet pohjoiseen Rovaniemen suunnasta tai sitten päässeet jokeen istutusten mukana.

Rauhalalla on sanottavaa myös istutuksista. Pahin virhe on, jos jokeen laitetaan toisen vesistön kalaa, joka ei paikallisissa olosuhteissa menesty. Rauhalan mielestä taimenta istutetaan turhaan, sillä kanta ei ole parantunut.

– 30-40 vuotta jokeen on syötetty taimenia. Jos istutuksen toimisivat, tämä olisi nyt mahtava taimenjoki. Kyllä taimenella on nokka alaspäin.

Rauhala kertoo saaneensa viime kesänäkin joesta yli neljän kilon taimenen, mutta sattumat ovat harvassa. Menneinä vuosina esimerkiksi Puksukoskesta sai joka reissulla komean taimenen.

Lohen palautusyrityksiin Rauhala suhtautuu myös epäilevästi.

– Heitettäs se lohihöpötus helekattiin! Harria pantas jokeen, se pärjää mainiosti.

Pitkän kokemuksen myötä Rauhala tietää, mille järvelle tai joelle kannattaa milläkin kelillä suunnata. Rauhala kertoo kokeeksi seuraavansa myös kuun kiertoon perustuvaa kalakalenteria. Joskus se toimii, joskus ei.

– Syksyllä ja keväällä se on aivan sama. Paineen vaihtelu ja sää vaikuttaa enemmän. Joka liikaa tuijottaa kalenteria voi jäädä kalatta.

Kaikenlaisia luonnonmerkkejä kannattaa myös tarkkailla, vaikka pieleen ne voivat nekin mennä. Rauhala sanoo, että vanhan viisauden mukaan hilla on kypsä kun horsma on kukassa. Ei toiminut tänä kesänä, sillä horsma ehti ensin.

Pyyntöhommista riittää tarinaa loputtomasti. Lassille ja Aatulle monet jutut ovat tuttuja, ja he itsekin kertovat innoissaan nähneensä sukeltamalla valtavia ahvenia kotirannassa.

Ja kyllä perheen hurjimmissakin jutuissa lienee totuuspohjaa, kun Rauhala näyttää puhelimestaan kalakuvia. Ennätyssiika on seitsemänkiloinen.

Lähemä methän -kesäsarjassa tavataan luonnossa viihtyviä ihmisiä.