Paikallisuutiset

Katriina Koivumaa ylioppilaan puheessaan: ”En olisi voinut kuvitella, miten haikealta lähteminen tuntuu”

Kolarin lukion ylioppilas muisteli lakituksen jälkeen lukion ensimmäistä päivää ja kiitti lukiokavereita, opettajia ja vanhempia.

Arvoisa rehtori, opettajat ja muu juhlaväki. 1.6. Se on päivä, jota olemme aina pitäneet kesäloman alkuna. Se on päivä, jolloin olemme saaneet kaksi kuukautta vapaata opiskelusta. Sinä päivänä olemme myös tienneet, että kesäloman jälkeen palaamme takaisin, tuttuun ja turvalliseen. Samojen ihmisten ympärille.

Tämä päivä, joka on meille entuudestaan jo tuttu, on kuitenkin tänä vuonna aivan erilainen. Tänään, kun astumme koulun ovista ulos iloisina ja helpottuneina, niin kuin joka vuosi, on tällä kertaa mukana myös haikeutta. Enää emme palaa takaisin kahden kuukauden jälkeen.

Emme ole vielä ehkä edes sisäistäneet kunnolla sitä asiaa, että lukio on oikeasti ohi. Lukion ensimmäinen päivä tietämättöminä untuvikkoina, wanhojen päivä, jota monet ovat odottaneet jo alakoulusta asti, sekä penkkarit ovat nyt tosiaan ohi. Tällä hetkellä monilla meistä saattaa olla sama tunne kuin ensimmäisenä päivänä astuessamme lukion ovista sisään, kädet hikoilevat jännityksestä, sillä emme tiedä varmasti mitä tapahtuu seuraavaksi. Lukion ensimmäisenä päivänä kaikki oli todella uutta ja ihmeellistä, niin kuin nytkin tulee olemaan. Elämällä on kuitenkin tapana järjestyä, sillä selvisimmehän ensimmäisestä päivästä, koeviikosta ja vuodestakin.

Se, että olemme tänään tässä ja saamme laittaa lakit päähämme, ei todellakaan ole ollut helppo matka. Se on vaatinut todella paljon opiskelua, unettomia öitä ja stressiä. Jopa kyyneleitä. Siksi saamme olla todella ylpeitä itsestämme ja siitä, miten pitkälle olemme päässeet. Joka ikinen meistä on ylittänyt itsensä. Vaikka jokainen on tehnyt itse suurimman ja raskaimman työn, kuuluu kiitos myös meidän opettajille. Ilman heidän opetustaan, ymmärrystään ja tsemppaustaan olisimme olleet todella hukassa monessa asiassa. Vaikka tuntimme olivat ajoittain kuin yhtä sirkusta, heidän kärsivällisyytensä ja rento asenteensa auttoi meitä jaksamaan läpi koko lukion. Kiitos myös siistijöille, jotka ovat mahdollistaneet meille puhtaan opiskeluympäristön, sekä keittiöhenkilökunnalle, joka on tarjonnut meille lämpimän ruoan näinä kuluneina vuosina.

Suuri kiitos kuuluu myös meidän läheisillemme. Heidän tukensa ja rohkaisunsa ovat olleet kullanarvoisia, sillä niiden avulla olemme jaksaneet rankimmatkin ylämäet. Teiltä läheisiltä olemme saaneet turvan, jonne pääsee suojaan kun kaikki tuntuu hankalalta. Te olette ne, ketkä ovat ottaneet kiinni, kun olemme kaatuilleet ja te olette rohkaisseet meitä nousemaan takaisin jaloillemme silloin, kun olemme epäröineet itseämme ja omaa osaamistamme.

Kolme vuotta on todellakin mennyt nopeasti, vaikka matikan tunnilla tuntui, että aika ei liikkunut mihinkään. Vaikka olen odottanut tätä päivää innolla, en ole silti ikinä pitänyt minkään päättymisestä. Viimeinen päivä, viimeiset sivut hyvästä kirjasta ovat kuitenkin väistämättömiä. Halusimme tai emme, tämä osa meidän elämästä on nyt ohi. Vanhan kirjan päättäminen mahdollistaa kuitenkin uuden kirjan avaamisen, uuden tarinan ja uusia seikkailuja.

Nyt istumme tässä tulevaisuus käsissämme. En olisi voinut kuvitella, miten haikealta lähteminen tuntuu. Olemme kokeneet porukkana lukemattomat naurut, itkut, väsymyksen ja saavutukset. Toivon koko sydämelläni, että jokainen teistä saavuttaa omat unelmansa, löytää oman polkunsa, jota kulkea ja sen välille ihmisiä, ketkä arvostavat ja rakastavat teitä.

Nyt lähdemme eri poluille, mutta toivon ja uskon, että polkumme kohtaavat vielä. Hyvästit eivät ole loputtomia, vaan vain hetkellisiä. Kuten eräs viisas nallekarhu, Nalle Puh, aikanaansanoi: ”How lucky I am to have something that makes saying goodbye so hard.”

Katriina Koivumaa, Kolarin lukion ylioppilas 2024