Paikallisuutiset

Karttakeppi kappaleina, luumuja mannavellissä ja ”pora oli semmonen, että muori ei jaksanu polkea” – videolla Pentti Mäkitalo muistelee koululääkärintarkastuksesta

Palojoensuun entisellä koululla palattiin vuosikymmenten takaisiin muistoihin, kuka millekin vuodelle, mutta kultaisiin kouluvuosiin kuitenkin.

Olisi pitänyt arvata, että Palojoensuusta ja sen kyläkoulun entisten oppilaiden hallusta se kaikkien aikojen ennätys löytyy.

Pentti Mäkitalon nimissä nimittäin luultavasti on epävirallinen Suomen tai peräti maailmanennätys jälki-istuntoihin joutumisesta. Hän nimittäin kertoo istuneensa niilläkin kerroilla, kun ei ollut edes tehnyt mitään.

– Saattais vieläki silloin tällöin olla aiheellista antaa Pentille jälki-istuntoa, nauraa Aarne Kultima.

Istumme Palojoensuun kyläläisten talon pyöreän pöydän ympärillä verestämässä koulumuistoja. Mäkitalon ja Kultiman lisäksi mukana ovat Lasse Mäkitalo, Tuija ja Matti Rantatalo, Sinikka Kultima ja Olavi Laurila.

Myös Matti päättää tunnustaa kolttosensa heti alkuun: heti ensimmäisen luokan ensimmäisellä viikolla hän sai kaksi kertaa jälki-istuntoa.

Olavin pahantekopaljastus puolestaan liittyy ulkohuussiin eli hyysikkään, kuten monilla muillakin entisaikojen koululaisilla. Opettaja Reino Lehmusvaara oli ottanut Olavin ja muutaman muun poikasen kuulusteluihin.

– Toiset istuit vintin rapussa, ko yhtä aika kertaansa kuulustelthin opettajanhuonhessa. Vaikka puhuttelis vaikka viikon, niin miehän olin päättäny, että en tunnusta, kertoo Olavi.

Niin siinä kuitenkin kävi, että toisilla pojilla pettivät hermot, ja niin opettajalle paljastuivat kolmansien osapuolten pissauskisat. Rangaistukseksi pojat joutuivat ottamaan putkilla opettajan määräämiä näytteitä kisan jäljistä, jotka talvella olivat hyysikän seiniin jäätyneet.

Lasse kertoo Lehmusvaaran olleen Palojoensuussa opettajana vuodet 1953-1982. Pitkä rumeama, ja siksi tarinoita riittää, niin opettajasta kuin kolttosistakin ja niiden tekijöistä.

– Kun Lehmusvaara oli hyvällä tuulella, se oli oikein mukava äijä, nauraa Pentti.

Katkenneet karttakepit olivat kuitenkin koulussa arkipäivää.

– Kyllä meni herkästi poikki, sanoo Sinikka.

Kepit pamahtivat poikki pöytiin ja opettajan käskevä ääni sai loput pahantekijät tokenemaan, ruumiillista kuritusta ei onneksi tarvittu.

Lopulta Lehmusvaaralle annettiin karttakeppi myös 70-vuotislahjaksi.

– Onni teki oikein pienen ja lyhyen karttakepin ja sille telinhen, jossa oli hopealaatta, kertoo Sinikka.

Vanha opettaja oli ensin hyvinkin pitkään lahjaa ja lahjantuojia katsonut, mutta tuuminut sitten karttakepin olevan hyvä palaute.

Ei siittä saanu satikutia ko oli tuommosessa reisussa ollu. Matti Rantatalo

Parhaimpina aikoina Palojoensuussa on ollut yli 100 oppilasta, lähempänä 120, meinaavat pyöreän pöydän puhujat.

– Tästä kylästä lähti joka talosta seittemän, kaheksan lasta. Mie muistan ko meiltäki tuolta terävästä päästä lähti porukkaa: Empsusta viis, meiltä viis, Veikosta viis. Kentäntörmälä oli joka aamu jo ensimäinen nyrkkitappelu, Pentti kertoo.

– Ei se aamula ollu niin paha ko illala, Olavi meinaa.

Välillä kotimatkalla jäätiin Einontörmään leikkimään saappaat jalassa ”litsussa” niin kauan, että niitä sai sitten porukalla savimaasta vetää irti. Keväisin saatettiin kouluun lähteä jo aamuvarhaisella, mutta suunnattiinkin ensin polkupyörillä hangen päälle.

– Pingisvaaran päälle ajelimma Kalevin kans, mutta sitte se kerkiski vähän pehmitä ja meilä myöhästy koulhun tulo. Ei siittä saanu satikutia ko oli tuommosessa reisussa ollu, nauraa Matti.

Uskonto, laskento, historia, ympäristöoppi, äidinkieli, ainekirjotus, voimistelu, veisto... listaa porukka kouluaineita. Opettaja Lehmusvaaran mielestä laskento oli tärkein, sitä kun oppii, niin pärjää joka paikassa.

Koulua käytiin joka päivä, lauantainakin, ja kaikki välitunnit liikuttiin ahkerasti. Koulun ympäristössä oli talvisin latu, jota hiihdettiin niin innokkaasti, ettei aina keritty tunnillekaan.

Mikä ihme se on ko pora oli semmonen, että muori ei jaksanu polkea. Pentti Mäkitalo

Luultavasti kaikki haluaisivat unohtaa, mutta kukaan ei pysty, ne päivät, kun hammaslääkärin auto kaarsi koulun pihalle. Silloin kaikki juoksivat vaaraan pakoon ja piiloon, kun Alli Kokko kaarsi pihalle.

– Mikä ihme se on ko pora oli semmonen, että muori ei jaksanu polkea, niin se piti joku oppilas polkea, siinä lensi hamphan kappalheita, Pentti kauhistelee.

Minkä nopeammin masiinaa poljettiin, sen vähemmän kävi kipeää, mutta Olavinkin mielestä kauheaa se oli ja jätti hammaslääkäripelon oppilaille.

– Suu auki, suu enemmän auki, Aarne toistaa hammaslääkärin sanoja.

– Pekkaahan se poras niin kauvoin, että se pyörty, Sinikka muistaa.

Yhdessä tuumin todetaan kuitenkin, että silloisten välineiden vika se oli, ei lääkärin.

– Ja sen aikaset paikat on vieläki ihmisillä suissa! uskoo Lasse ja Pentti suu suurena todistaa.

VIDEO: Hetassa lääkärinä oli vuosikymmeniä sitten ”Snellmannin pojanpoika, laiha ja pitkä mies”. Pentti Mäkitalo muistaa hyvin lääkärintarkastukset hänen vastaanotollaan. ”Kunnossa oleva mies, sano lääkäri, ja met saimma itteluottamusta riiuureisuile”, Mäkitalo muistelee.

Kuvaus: Katja Keskitalo

Siellä oli niin hyvä ilmapiiri, että siellä viihtyivät kaikki. Aarne Kultima

Opettajat ovat jääneet hyvin mieleen. Anja Huhtamäki oli toinen pitkäaikainen Palojoensuun opettaja. Hetassa opettajana toimi pitkään Yrjö Kortelainen ja Karesuvannossa Erkki Halkosaari.

– Nunnasessa oli Vatanen. Sillä oli lapinlakki päässä aina, ja se niska käyrässä ajo sillä vanhala mossela, Pentti kertoo.

Matti miettii, kuka mahtoi olla Vuontisjärven opettaja, jolle oli tarinoiden mukaan melkomoinen jekku tehty. Opettaja oli pannut oppilaat kaivamaan kaivoa, mutta kaikkia se työ ei ollut miellyttänyt.

– Jos ei ollu alkanu menemhän kaivhon, soli niskasta ottanu ja nostanu kaivonreiän päälle ja puottanu sinne, Matti tarinoi ja jatkaa:

– Sille oli tehty ansa hyysikän ethen ja ko soli siihen tullu, niin porukalla kiskonhet jaloista ylösalasin roikkumhan, Matti muistelee.

– Se oli sitä aikaa ko Mikin Olavi (Keskitalo) ja Välitalon Oiva olit olhet koulussa, hän tarkentaa.

Leppäjärven koulu oli myöhempinä vuosina erityinen, siellä oli vain kilttejä oppilaita, meinaavat vanhimmat keskustelijat. Syynä siihen oli opettaja Hannu Tervonen, sanoo Aarne.

– Se oli valtavan hieno paikka, siellä oli niin hyvä ilmapiiri, että siellä viihtyivät kaikki, hän kertoo.

Oma maitopullo oli haarainvälissä ja leipä matkassa, ja sitä piti varkhaisin syyä ko kaikila ei ollu. Olavi Laurila

Lasse tietää kertoa vielä koulumuistoja vielä kauempaa, ja tarinan mukaan vanhemmat pojat olivat varastaneet saksalaisten kiväärin sodan kynnyksellä.

– Nälkäsikiät olit ampunhet elosta syömäporon, ja sitte hakenhet Nurrin Jussalta kattilan lainhan, että het saavat keittää Kilpisjärven siikoja, Lasse kertoo.

Poroa oli syöty monta päivää, ja kattila oli viimein palautettu, kuitenkin pesemättömänä niin, että reunoilla oli rasvaa. Kattilan omistaja oli todennut pojille, että kylläpä ovat siiat olleet lihavia.

Myöhemmin Palojoensuun koulussa Laura Jääskeläisen keittämänä tarjoiltiin niin hyvää ruokaa, että siitä syntyy keskustelua ja makumuistoja enemmänkin. Pentin mukaan poikaset saattoivat syödä viisi, kuusi lautasellista.

Sitä Olavi ihmettelee, miksi hyvän ruokahalun omistaville koululaisilla oli kalanmaksaöljyä lusikalla lähes väkisin syötettävä.

Ruokailuun piti kotoa tuoda maidon ja leivät, koululta oppilaat saivat keittoruuan.

– Oma maitopullo oli haarainvälissä ja leipä matkassa, ja sitä piti varkhaisin syyä ko kaikila ei ollu, Olavi kertoo.

Kyllä tarkoin laskethin, kuka on saanu eniten luumuja. Sinikka Kultima

Juuri kouluruoka on jäänyt Sinikalle ehkä parhaimpana muistona mieleen, sillä kotioloissa isoissa perheissä ei ruokaa aina ollut. Koulussa vatsa syötiin täyteen ja joka päivä oli hyvää ruokaa.

Ruokalistakin on pysynyt Sinikan mielessä. Maanantaina oli puuro, tiistaina hernekeitto, keskiviikkona oli perunoita ja kastiketta, torstai taisi olla vellipäivä, perjantaina saatiin lihakeittoa ja lauantaina mannavelli, jossa oli luumuja.

– Kyllä tarkoin laskethin, kuka on saanu eniten luumuja, vaikka jokhaiselle oli laitettu vain yksi, Sinikka muistelee.

Ruokailu on ollut myös Matin mieleen. Hän kertoo muistavansa Jääskeläisen Lauran pannukakut, joiden päälle sai mansikkahilloa. Jossakin vaiheessa alettiin saada myös välipalaa, joka useasti oli jogurttia, ja Matti sai aina purkin, jossa oli paljon mansikoita, vaikka kaveri joskus koitti purkit vaihtaa ennen aukaisemista.

Olavin mielestä veistoluokka oli koulun mukavin paikka. Lehmusvaaran lauleskeli Piupali paupali pienet poijaat, kun emmä tunne teitä ja piirteli lautoihin kaloja, joista koululaiset tekivät leikkuulautoja. Hengareitakin tehtiin, ja luokka oli siivottava aina tunnin päätteeksi.

Joo, mutta se on reenannu. Matti Rantatalo

Pentin koulumuisto ei yllättäen liitykään jälki-istuntoihin vaan hiihtämiseen. Hän oli jo aivan ensimmäisellä luokalla kova poika koulun lähelle tehtyä latua kiertämään. Keväällä kun oli hiihtokilpailujen vuoro, ensimmäisten elämässä, samaan sarjaan osallistui myös ylempien luokkien poikia.

– Mie panin kaikki pelhin heti ko lähethin ja ko tulin maalhin, niin kaikki olit innoissansa, että miten sie nuin hyvin hiihtit! Mutta mie olin kolmas vasta, muistelee Pentti pettymystään.

Matti muistaa, että jos koulujen välisissä kisoissa joku toiselta kylältä voitti, sanottiin:

– Joo, mutta se on reenannu.

Hän oli kerran kisoissa päätynyt peltovuomalaisen Mauno Keskitalon kanssa parilähtöön ja Mauno oli meinannut, että Matin pitäisi jäädä perään, kun tämä hiihtää varmasti hitaampaa. Ei Matti voittanut, mutta hiihti kyllä Maunon ohi umpista pitkin ja tuli kisassa toiseksi.

Kaikilla ei ollut omia suksia, ja joskus lainattiin toisille. Yksissä kilpailuissa Olavi muistaa antaneensa kaverille kyytiapua.

– Urhola ei ollu suksia. Se kiikku törmän päälle ja meni minun kannoile ja niin laskima alle, vaikka se paino kaks kertaa enempi ko mie.

Myös Lassella paras muisto liittyy hiihtokilpailuihin, mutta toisin kuin veljellään Pentillä, hän voitti kisat ja sai ruokalusikan kokoisen kullatun lusikan laatikossa. Niin kiitollinen hän voitostaan oli, että kun veljesten sisar Aira meni naimisiin, Lasse antoi lusikan tälle häälahjaksi.

Kun kerran voitoista alettiin puhua, myös Sinikka kertoo voittaneensa kisoissa. Hänet kannettiin kultatuolissa sisälle sukset jaloissa ja lunta oli suksien pohjassa kymmenen sentin paakut.

Älä, Aarne, laula niin kovaa. Aarne Kultima/Yrjö Kortelainen

Aarne on käynyt koulunsa Hetassa, ja hänelle nousee mieleen tarina musiikin opetuksesta huomauttaen kuitenkin heti, että hänhän ei osaa lainkaan laulaa.

Kouluissa pidettiin koelaulutilaisuus, jossa oppilaat lauloivat yksin harmoonin vieressä koko luokan edessä. Kun tuli Aarnen vuoro laulaa, hän hädin tuskin ehti aloittaa, kun opettaja Yrjö Kortelainen jo ehätti toteamaan, että ”kyllä riittää”. Todistuksessa Aarnella oli musiikin kohdalla viiva.

Koulun kuorossa hän kertoo kaikesta huolimatta myös olleensa. Joulujuhlassa Aarne lauloi Kortelaisen vieressä ja välisoiton aikana opettaja huulia juurikaan liikuttamatta kuiskasi pojalle, että ”älä, Aarne, laula niin kovaa”.

Tuija on kaksi ensimmäistä kouluvuottaan käynyt Nunnasessa Marketta Nilsenin opetuksessa. Hän kertoo olleensa pienikokonen, ja Marketta oli päättänyt, että taksi vie tytön kotiin, vaikka matkaa ei ollut kuin kilometri.

– Jos koira tuli minua vasthan, Eemeli ei ottanu minua kyythin, ja sitte isä kävi hakemassa ko näki, että taksi meni ja Tuija jäi.

Siinä sai koko kansa tasapuolisesti sivistystä. Lasse Mäkitalo

– Kännyköitä käytethin kuiten paljon vähempi, mitä nykysin, vitsailee Matti, kun aletaan vertailla koulunkäyntiä ennen vanhaan ja tänään.

Tuijan mielestä siitä on alkanut koulun alamäki, kun lapsille annettiin kännykät, tunneillakin saa olla puhelimilla ja pulpetit poistettiin. Nyt ihmetellään, että lapset ovat levottomia, hän päivittelee.

– Opettaja oli ennen auktoriteetti, nykysin ei saa ees yrittää olla, hän vielä lisää.

Kuri saattoi olla vuosikymmeniä sitten monella tavalla erilainen, mutta vaikka kuritusta sanan varsinaisessa merkityksessä ei olisikaan ollut, opettajia uskottiin siitä huolimatta.

Matti sanoo, että lapset liikkuvat nykyään vähemmän, ja Sinikka muistaa koulun kevät- ja joulujuhlat, joihin harjoiteltiin näytelmiä. Tuija kertoo, että Saara ”Sassa” Eira opetuksessa laulettiin paljon, jopa opiskeltiin laulamalla. Siihen Aarne tokaisee, että hänellehän se koulu olisi sitten ollut aivan mahdottomuus.

Koulujärjestelmä on Lassen mukaan kuitenkin valtavasti kehittynyt. Isojen ikäluokkien aikana tullut oppivelvollisuuslaki aiheutti suuria kouluyksiköitä, ja pienimmissäkin kylissä oli koulut, ja se oli pelkästään hyvä asia hänen mielestään.

– Siinä sai koko kansa tasapuolisesti sivistystä.

Nykyään opetustapa ei enää ole sitä, ja koulujärjestelmä on muuttanut muotoaan useampaan otteeseen, Lassen mielestä kuitenkin parempaan suuntaan joka kerta.

– Tämän päivän oppilaat saavat tietoa ja opetusta suhteessa paljon enemmän kuin me, mutta me saimma sitä käytännön oppia myös, Lasse sanoo.

Päivitetty juttua 14.4.2025 klo 10.40 lisäämällä kuvatekstit kahteen kuvaan.