Kulttuuri

Kalervo Brännaren lukijakirjoitus: Muonion pappila pitäisi nimetä ensimmäisen kirkkoherran mukaan Kolströmin pappilaksi

Muonion pappilan pihapiiri muodostui ennen sotia useammasta rakennuksesta, joista vanhinta, tiensuuntaista on kutsuttu nimellä ”Kolströmin pappila”. Nimi on tullut siitä, että Muonion ensimmäinen pappi ja kirkkoherra Mathias Kolström on rakennuttanut ensimmäisen, palaneen pappilan jälkeen uuden pappilan 1700-luvun lopulla.

Muut pappilan pihapiirin rakennukset ovat olleet Pfalerin pappila ja Snellmannin pappila sekä navettarakennus. Toki pappilan läheisyydessä on ollut useita muitakin rakennuksia, mutta nuo edellä mainitut rakennukset kuuluivat varsinaiseen pappilan pihapiiriin. Snellmannin pappila toimi viimeisenä kirkkoherran virka-asuntona ennen Lapin sodassa tapahtunutta Muonion hävitystä lokakuun lopussa 1944.

Sotien jälkeen vanhan Kolströmin pappilan paikalle ei ole rakennettu uusia rakennuksia. Pfalerin pappilan paikalle on rakennettu nykyinen pappilan päärakennus ja Snellmannin pappilan paikalle on rakennettu niin sanottu pikkupappila.

Seurakunnan luovuttua noin 40 vuotta käytössä olleesta seurakuntatalosta päätettiin rakentaa uusi, pienempi seurakuntatalo pappilan varsinaiseen pihapiiriin. Rakennus on hirrestä ja tulee suurin piirtein samalle paikalle, jossa ennen sotia oli vanhin pappila eli Kolströmin pappila. Rakennus toimi myöhemmin muun muassa pappilan arentaattorin asuntona. Arentaattori hoiti pappilan maita ja metsiä eli hän oli eräänlainen tilanhoitaja.

Isäni vanhemmat Kalle ja Hilma Brännare olivat pappilan arentaattoreina vuosina 1927–1937. Isäni varhaisimmat muistot liittyvät juuri tuohon rakennukseen ja koko pappilan pihapiiriin lähinaapurustoineen, kuten naapurissa olevaan Kolströmin kauppiaskartanoon ja muuhunkin keskikylän asujaimistoon.

Muuttaessaan kotoaan Prännintörmän mäkitupalaispalstaltaan pappilaan arentaattoriperhe Brännare oli viisihenkinen eli siihen kuuluivat isäni vanhempien Kalle ja Hilma Brännaren sekä Pekka-pojan lisäksi isoisäni vanhemmat Aleksi ja Henriika Brännare. Tuon kymmenen arentaattorivuoden aikana perheeseen syntyi kolme tytärtä eli Anni, Eeva ja Kaija. Aleksi-äiji kuoli ennen muuttoa takaisin Prännintörmälle. Isoisäni oli viimeinen Muonion pappilan arentaattori.

Isälleni ja erityisesti isäni lapsuuden perheelle tuo Kolströmin pappila, joksi hän usein mainitsi tuota lapsuutensa kotia, on merkinnyt hyvin paljon. Olen varma, että jos hän eläisi, hän kutsuisi tuota uutta seurakuntataloa nimellä ”Kolströmin pappila”. Siihen hänellä oli tunnearvoja.

Lapsena kuulin usein puhuttavan ”pappilan ajasta”, jota muisteltiin hyvin myönteiseen sävyyn. Elämä pappilassa ja kirkkoherra-perheiden kanssa oli ollut ilmeisesti hyvin seesteistä, joskin työteliästä aikaa. Kirkkoherroina tuona aikana olivat toimineet Erkki Vuornos ja Lauri Kauppinen.

Työteliästä elämä toki oli yleensä tuohon aikaan, jos meinasi leivässä pysyä. Isoisäni toimi lisäksi talvikaudet tullimiehenä. Kesäaika oli kiireistä aikaa, kuten maalaispaikoissa yleensä. Niinpä arentaattoriperheen apuna oli ollut usein isoäitini, Hilman, veljiä eli Kotakorvan veljeksiä Torassiepistä.

”Kolströmin pappila” oli siis kirkkoherra Mathias Kolströmin rakennuttama ja se seisoi paikallaan puolitoista vuosisataa. Rakennuttaja, kirkkoherra Kolström, oli Muonion ensimmäinen pappi ja kirkkoherra. Hän oli myös Muonion, eli siihen aikaan Muonionniskan, ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut henkilö.

Hän oli torniolaisen sepän poika, joka oli lähtenyt opintiellä muualle. Tuo jo kertoo, että hänen on täytynyt olla lahjakas nuori, koska vanhemmat ovat lähettäneet pojan opintielle. Se on varmasti vaatinut perheeltä kovia taloudellisia ponnisteluja, kuten myöhemmin myös tältä Mathias-pojalta itseltäänkin.

Tie kulki ensimmäisten kouluvuosien jälkeen vähitellen jatko-opintoihin ja viimein Uppsalan yliopistoon, joka siihen aikaan oli merkittävä opiskelupaikka koko Skandinaviassa. Suuri osa silloisen Ruotsin (mukaan lukien Suomi) papistosta ja muusta sivistyneistöstä oli saanut koulutuksensa juuri Uppsalan yliopistossa.

Suoritettuaan tutkintonsa ja saatuaan pappisvihkimyksen Härnösandissa hän melko pian, vuonna 1788, siirtyi saarnaajaksi Muonionniskaan eli Muonioon nuoren perheensä kanssa. Puoliso oli ruotsalainen, Arbogasta kotoisin. Mukana seurasi myös puolison sisar, joka toimi perheen palvelijana eli hän oli niin sanottu nykkelpiga.

Kolström nimitettiin Muonionniskan ensimmäiseksi kirkkoherraksi vuonna 1812. Hän on kuollut 1829. Seurakunta oli pieni. Siinä oli vain muutama sata asukasta.

Kolströmin elämään Muoniossa on liittynyt kaikenlaista ja siitä ovat eri tutkijat ja historioitsijat kirjoittaneet paljon, milloin myönteiseen, milloin kielteiseen sävyyn. Kuvaa, edes piirrosta, hänestä ei tiettävästi ole.

Aikalaisten kuvauksen mukaan hän oli vaatimattomasti pukeutuva pappismies, joka ei juuri erottunut seurakuntalaisista eli hän eli kuten seurakuntalaisensa. Näin hänestä on kirjoittanut eräs aikalaisensa, ulkomainen tutkimusmatkailija mainiten häntä jopa ”moukkamaisesti” käyttäytyväksi pappismieheksi. Varmaan hän poikkesi aika tavalla jostakin keskieurooppalaisesta ja jopa eteläsuomalaisesta tai eteläruotsalaisesta kirkonmiehestä.

Kirkkoherra Mathias Kolströmin aikana muodostui Muonionniskan seurakunta, johon kuului myöskin Enontekiö. Enontekiöllä oli ollut jo pari kirkkoa muun muassa Palojoensuussa, ennen kuin Muonio sai oman kirkkonsa 1820-luvun alussa. Tosin oli täälläkin ollut pieni kirkkotupa Ollintörmällä. Kolströmin aikana siis rakennettiin uuden pappilan lisäksi kirkko, joka oli pienelle seurakunnalle ponnistus, vaikka varat kirkonrakentamiseen tulivatkin tsaarilta, kuten sanottiin.

Erilaisia muitakin merkittäviä senaikaisia tapahtumia oli, kuten Ruotsin ja Venäjän välinen rauha, jossa Muonion- ja Tornionjoet tulivat näiden kahden valtakunnan rajaksi. Näissä rajaneuvotteluissa myös Kolström on ollut sen aikaisten virkamiesten avustajana joiltakin osin. Sitä ennen muutama tutkimusmatkailija tai muuten merkittävä kulkija vieraili Kolströmin pappilassa.

Tarina Puolikko-Erkistä, Erik Wahlbomista, (myöhemmin Erik Kollströmistä) ”Herra Myllerin”, sittemmin Ranskan viimeisen kuninkaan Ludwig Philipin poikana liittyy hyvin vahvasti Kolströmin pappilaan. Kasvoihan Puolikko-Erkki lapsuutensa ja nuoruutensa juuri tuossa pappilassa.

Suhtautuminen Ranskan kuninkaan isyyteen on ollut hyvin kiisteltyä varsinkin Muoniossa. Keskustelu aiheesta pulpahtaa esiin vieläkin aina silloin tällöin eri julkaisuissa.

Puolikko-Erkki eli Erik Kollström (huom. Norjassa kirjoitetaan nimi kahdella l-kirjaimella) on muuttanut perheineen ja äitinsä kanssa jo 1830-luvulla Norjaan. Hänen ”kuninkaallista” sukua olevat jälkeläisensä ovat näin ollen norjalaisia kollströmejä. Heidän keskuudessaan asia ei ole kiisteltyä. Heille on jopa ranskalainen aatelisto tiedostanut tämän yhteyden erään kutsun yhteydessä. Onhan jo Puolikko-Erkki itse tiennyt asian.

Kukahan hänelle on kertonut isästään? Ettei olisi vain hänen äitinsä, jolla on ollut paras tieto poikansa isästä, ollut kertojana.

Vuosisatojen 1700 ja 1800 vaihteessa Kolströmin pappilassa on vieraillut mm. pari tutkijaa eli Acerbi ja Clark. Varmaan on muitakin, mutta näistä kahdesta on tietoa ja matkaraportteja. Niissä on kuvauksia Mathias Kolströmistä.

Mathias Kolström on myös Lars Leevi Laestadiuksen ja hänen puolisonsa vihkipappi. Vihkiminen on tapahtunut 1827 eli vähän ennen Kolströmin kuolemaa ja varsinaista laestadiolaista liikettä. Kolströmhän oli liki 40 vuotta vanhempi kuin Laestadius.

Tuon ajan papit ja kirkkoherrat toivat erilaisia maailmalla oppimiaan tapoja ja oppeja seurakuntiinsa. Näin teki myös Kolström.

Kirkkoherrojen palkkaus oli tuohon aikaan sangen erikoinen. Siihen kuului tietenkin pappilan tilan tuotto, erilaiset toimituspalkkiot, jotka olivat luonnontuotteita tai talojen tuotteita ja jonkilainen rahapalkkio. Myös viinanpoltto-oikeus kuului pappien oikeuksiin ja sangen monessa sen ajan pappilassa sitä harrastettiin.

Koulutus oli Kolströmille myös tärkeä. Osoituksena on siitä, että kaksi hänen poikaansa pääsi opintielle ja heistä tuli myös pappeja. Heidän jälkeläisiään on kulkeutunut Etelä-Suomeen ja muun muassa Kuopion hautausmailta olen löytänyt Kolström-suvun hautoja. Samoin Kolströmin tytärten jälkeläisiä on kulkeutunut Etelä-Suomeen ja Helsingissä on muun muassa erään Kolström-sukuisen nimekkään arkkitehdin suunnittelemia rakennuksia.

Mathias Kolström oli oman aikansa sivistyneistöä kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Häntä ovat eri kirjoittajat pyrkineet viime vuosina ja vuosikymmeninä kuvaamaan enimmäkseen negatiivisessa valossa.

On muistettava, missä ajankohdassa hän on elänyt. Elämä 200 vuoden takaisella maaseudulla on ollut erilaista, niin myös pappien ja pappiloiden elämä. Siihen suhteutettuna Mathias Kolström ja hänen pappilansa on elänyt samanlaista elämää kuin muutkin aikalaisensa.

Kolströmin pappilassa on todennäköisesti ollut kotikielenä ruotsi, ainakin alkuvaiheessa, koska perheen äiti on ollut ruotsalainen eikä ole osannut suomea tullessaan Muonioon. Kolström itse on ollut ilmeisesti hyvin kielitaitoinen. Latina on kuulunut jo sen ajan pappien kielitaitoon. Sen ajan yliopistomaailmassa, myös Uppsalassa, on ilmeisesti puhuttu keskieuroopalaisia kieliä, kuten saksaa ja ranskaa, eikä italiakaan ole kovin vieras ollut. Niinpä papistolla on ollut myös melko laaja kielitaito, vaikka sitä ei näillä pohjan perillä ole tarvinnut kovin paljon käyttää.

Mathias Kolströmin jälkeläisiä on useammissa muoniolaisissa suvuissa lähes kymmenen sukupolven verran. Hänet on puolisoineen haudattu Kirkkotarhan hautausmaahan. Samoin hänen yksi tyttärensä puolisoineen on haudattu samaan hautausmaahan.

Muoniossa on ollut merkkihenkilöitä kautta aikojen ja täällä on myös joku syntynytkin. Heille on nimetty teitä tai laitettu muistokiviä. Mathias Kolströmillä ei sellaista Muoniossa ole. Mielestäni hän ansaitsee sellaisen; onhan oman aikansa merkittävin ja ensimmäinen yliopistokoulutettu muoniolainen. Nyt tuollaiseen huomionosoitukseen olisi mahdollisuus, joten kutsuttakoon uutta seurakuntataloa nimellä Kolströmin pappila.

Muoniossa 10. helmikuuta 2022

Kalervo Brännare

Kirjoittaja on muoniolainen kotiseutuharrastaja, joka ei kuulu Kolströmin sukuun.