Muualta Lapista

Jouni Virkkula on palvellut sallalaisia metsänomistajia 40 vuotta − Pakkastalvena 1986 jokia ja jänkiä pitkin pääsi ajelemaan autolla

Jouni Virkkula on tuttu mies monille sallalaisille, varsinkin pitäjän pohjoisosissa asuville. Hänellä on takanaan 40 vuoden työura metsänhoitoyhdistyksessä metsänomistajien tukena ja neuvojana. Eläkepäivät koittavat ensi keväänä.

Virkkula muistaa, kuinka alkuvuosina metsään kuljettiin yleensä talon kautta ja siirryttiin metsänomistajan kanssa palstalle. Nykyisin toimihenkilö käy yleensä metsässä yksin sen jälkeen, kun metsänomistajan kanssa on sovittu toimistolla suuntaviivoista. Sen jälkeen mietitään taas yhdessä, mitä metsässä tehdään.

Virkkula kiittää nykyisiä sähköisiä paikkatietojärjestelmiä, jotka johdattavat paikalle. Takavuosina pyykit ja rajalinjat katsottiin huolella paperikartasta. Usein palstat olivat pieniä ja sijainnin varmistaminen vei aikaa.

Jouni Virkkula pitää työstään ja kanssakäymisestä metsänomistajien kanssa.

– Metsä on heidän omaisuuttaan, ja työni on neuvoa ja kuunnella toiveita.

Virkkula kollegoidensa kanssa neuvoo, mitä metsässä on hyvä tehdä ja milloin, ja sen jälkeen hän auttaa työn toteuttamisessa, olipa kyse harvennuksesta, raivauksesta tai muokkauksesta. Metsän hinta-arvioita kysytään usein: joku myyntiä, joku tilan jakamista ja joku vakuutta varten.

Asiantuntemus on tarpeen varsinkin puukaupoissa. Jo sanasto saattaa olla vierasta, ja verotuksessa on omat kiemuransa.

– Puukaupat olivat ennen selkeämpiä, nykyisin niihin liittyy enemmän byrokratiaa.

Ympäristö otetaan metsänkäsittelyssä nykyisin paremmin huomioon kuin takavuosikymmeninä, joskin ympäristöasiat alkoivat näkyä jo Virkkulan uran alussa.

– Silloin eräs arvostettu vanhempi metsämies totesi, että paras luonnonsuojelulaki on 1800-luvulla säädetty yksityismetsälaki. Siinä sanottiin ensimmäisessä lauseessa: metsää älköön hävitettäkö. Siihen asti oli kaskettu ja kaadettu metsää huoletta eikä uudistaminen käynyt mielessäkään. Laki vaatii metsän uudistamisen hakkuun jälkeen.

Metsälaki muuttui vuonna 2014 vapaammaksi, Virkkulan mielestä liiankin.

– Nykyinenkään laki ei salli metsän hävittämistä, mutta käsittelymallit ovat vähän liian joustavia, ja hyvä metsänhoito ei aina toteudu.

Jatkuvasta kasvatuksesta puhutaan paljon. Virkkulan mukaan sitä on tehty vuosikymmeniä eri nimellä eli niin sanotulla ylispuuluonteisella hakkuulla kohteilla, joille se sopii.

– Se on hyvä kohteissa, joihin se sopii, mutta läheskään kaikkialle sitä ei kannata väkisin viedä. Moniin paikkoihin metsän alle ei synny uutta puustoa, jos ei tehdä jotain keinollista.

Virkkulan mukaan metsien suojeluvaatimukset tuntuvat välillä kohtuuttomilta.

– Suojelu on hyvä, mutta tuntuu, että mikään ei riitä. Pitää ajatella myös taloutta.

Sallassa kaadettiin niin sanotun Lapin lain aikana 2000 - 3000 hehtaaria metsää vuodessa noin kymmenen vuoden ajan. Vaikka muulta tuntuisi, tilastojen mukaan avohakkuita tehdään nykyisin vähemmän kuin esimerkiksi 1980-luvulla.

– Ne metsät, jotka uudistettiin kylvämällä tai istuttamalla, ovat kasvaneet hyvin, ja niitä harvennetaan nyt, Virkkula kertoo.

Metsien suojeluvaatimukset tuntuvat välillä kohtuuttomilta.

Metsätalous on Sallalle tärkeä elinkeino. Virkkulan mukaan sallalaiset ovat aktiivisia ja hoitavat metsänsä pääsääntöisesti hyvin. Tässä on menty vuosikymmenten mittaan eteenpäin.

Metsänomistajien sukupolvi on vaihtunut paikkakunnalla 40 vuodessa. 1980-luvulla metsä oli usein maatalouden lisätulo ja tuki, ja hakkuumäärät ja alueet olivat pienempiä. Nykyisin metsänomistajat ovat pääosin muissa ammateissa kuin alkutuotannon alalla. Monilla heistä on juuret paikkakunnalla. Metsät ovat isoja kokonaisuuksia, ja puukauppojen koko on kasvanut.

Virkkula on tyytyväinen siihen, että Lapissa on panostettu viime vuosina metsäteihin.

– Tien tekemisen tekniikka on kehittynyt. Oli jokin jakso, että niitä ei korjattu ja ne pääsivät huonoon kuntoon. Hyvistä teistä hyötyvät kaikki: niin metsänomistajat kuin myös marjastajat, metsästäjät, porotalouden harjoittajat, pelastuslaitos ja kaikki luonnossa liikkujat. Virkkulan mukaan puomeja tulisi käyttää metsäteillä harkitusti.

1980-luvulla metsä oli maatalouden lisätulo ja tuki, ja hakkuumäärät ja alueet olivat pienempiä.

Vuosikymmeniin mahtuu monenlaisia metsäreissuja. Mieleen jäi uran alusta kova pakkastalvi 1986, jolloin tammi-helmikuulle asti oli kova pakkanen, mutta lunta ei tullut, ja autolla pystyi ajamaan jokia ja jänkiä pitkin.

Metsäalan tekijät kulkevat ulkona säässä kuin säässä.

– Jos valitsisi vain hyvät säät, työt seisoisivat välillä pitkään.

Yksittäisen sadepäivän voi väistää toimistotöillä, mutta helle- tai pakkasjaksoa ei. Käytännössä yli 30 asteen pakkasessa ei kuljeta, sillä myös metsäkoneet lakkaavat silloin liikkumasta.

– Muut vuodenajat ovat enemmän tai vähemmän samantyylisiä, mutta kaikki keväät ovat olleet erilaisia. Töiden suunnittelu maaliskuun puolivälistä eteenpäin on haastavaa, kun kelit voivat muuttua hetkessä. Kevät tulee myöhään tai aikaisin, paistaa ja sataa vettä, joskus tulee paljon lunta ja joskus se sulaa nopeasti. Jonain keväänä maastoon ei pääse sosekelien takia kahteen päivään, joskus taas ei kahteen viikkoon, Virkkula kuvailee.

Matka taittuu jalkaisin ja moottorikelkalla haastavissakin maastoissa. Yksin liikkuessa pitää riskien välttämiseksi miettiä tarkoin, miten menee jonkin ojan yli tai miten ylittää talvella joen, tai millaiseen maastoon yleensäkin menee kelkalla.

Metsätoimihenkilön päivästä kului ennen metsässä reilusti yli puolet ja toimistossa ehkä neljäsosa, mutta nykyisin puolet ajasta menee sisätiloissa samasta syystä kuin monilla muillakin aloilla: järjestelmien ja kirjaamisten takia.

– Byrokratia on välttämätön paha, että asiat menevät eteenpäin.

Mieleen jäi uran alusta kova pakkastalvi 1986, jolloin tammi-helmikuulle asti oli kova pakkanen, mutta lunta ei tullut, ja autolla pystyi ajamaan jokia ja jänkiä pitkin.

Mhy Metsä-Lapilla on Sallassa kaksi korjuuketjua ympäri vuoden. Metsureita on sulanmaan aikana 5 - 8, ja alkukesästä töissä on 10 - 20 istuttajaa.

Lapissa on enää kaksi suurta metsänhoitoyhdistystä. Mhy Metsä-Lappi syntyi fuusiossa kaksi vuotta sitten. Virkkulan mukaan fuusio ei ole juurikaan vaikuttanut käytännön työhön.

Sallan Metsätalossa oli ennen myös Metsäkeskus, jossa oli kymmenkunta työntekijää. Nyt rakennuksessa työskentelee enää metsänhoitoyhdistyksen väkeä neljä henkilöä ja yläkerrassa Pölkyn metsäasiantuntija.

Metsäala oli aikoinaan luonteva valinta nuorukaiselle, joka oli pienestä pitäen liikkunut ja työskennellyt metsässä. Opit alalle Jouni Virkkula haki Sodankylän metsäkoulusta ja Siilinjärven Toivalasta. Hän työskenteli ennen metsänhoitoyhdistystä pari vuotta Kursun Puulla, ja sitä ennen hän oli yhden talven ajan YK:n rauhanturvaajana Golanilla. Eläkepäivien suunnitelmissa on tavallisia arjen askareita ja liikuntaa eri muodoissaan.