Kolumnit

Jouluntekoa

Vanhemuutta joulu on alkanu tulemhan hopumasti. Ko ihminen on sen verta viisastunnu, ettei tyhjää vahtaa almanakkaa kaiken aikaa, niin heinäkuun jälkhin sonki seuraavaksi joulukuun puoliväli.

Hiljemasti se tullee kans, mitempä tuota hiippailijjaa kuulee. Helikellot soi, joo, mutta ko se taajuus justhinsa on kuulosta kavonnu!

Joulun pitäis kuiten tänäki vuonna leipoa läijhän, mutta mistä ainhet tähän häthän?

Joskus viime vuosituhanella se saatto kavota joulusaunassa kiukhanlunkasta sisäle ja niinkö kipunat kohti tähtiä kiiri.

Ensin häätyis löytää joulumieli, ko sehän son vishin taikinan juuri.

Joskus viime vuosituhanella se saatto kavota joulusaunassa kiukhanlunkasta sisäle ja niinkö kipunat kohti tähtiä kiiri. Piiain mie unehutin sen kerran pakkashen ko hain pitsapohjia ja heitin sitte parin vuojen päästä menemhän ko oli jäätyny yheksi limpuksi, enkä ymmärtäny, mikä son. Olemmie saattanu sen käärässä joskus joulupakethinki ja joku toinen sen kans nyt jäävyttää lyhtyjä.

Parasta sovvain panna silmäk kiini ja alkaa muistuttelemhan mielhen niitä ihania lapsuuen jouluja ko sateli kaiket kaamosyöt ihanaa höttölunta ja kuutamo oli täysi ja soma pikkupakkanen vain puristeli nokanpäätä ko yhessä laskima mäkeä ja lauloima joululauluja vattat täynä riisipuuroa...

Niska on aivan jäykistynny ko parin tunnin päästä säpsähtän heräle. Siihen meni ilta.

Hiivahan son joka taikinan nostattaa.

Ei muuta ko joululaulut soimhan ja imuri-pesutukko-moppi-varustus keskele laattiaa laulukaveriksi. Matot kartanolle kauheassa pakkasessa t-paita päällä, se nyt ainaki on minun jouluperinne, josta luopusin yhtä koska - mutta siitä se lähtee!

Jouluratio ja takatukka auki, ja ensimäisenä tullee Tonttu. Sen seittemänensaan säkeistön kohala havahtun, ko kahvi valluu käessä olevasta kupista villasukhan ja kuola suupielestä. Rävähytän silmät selälensä ja tarkistan, olenko potkassu tyhjää. Kahvi son vain ajat sitte kylmentynny, ja pesovesi sinkhin. Se siitä illasta.

Jauhoja lissää, lahjatehthale töihin!

Sakset, teippi, paperi, nauha, joulutarralaput, lahjanimilista ja se iso pahvikassa, johon mie olen koko syksyn ajatuksela hommannu söpöjä, pikkusia lahjoja.

Kohta keveänpuolheinen nuin isoksi loovaksi. Potkasen kylkhen varovasti ennenkö tohin tirkata sisäle. Kyllä sielä jotaki on, kuiten kaks ko kolahtavat yhthen.

Vähin äänin vien jäteastiihan net kolme jämäkynttilää, joita mie aloin elokuussa panemhan tilale, että saan koko suvule vallaa omatekoset syämenmuotoset kynttilät jouluksi. Net putoavat pehmeästi minun syksyn lahja-ajatusten niskhan sielä jäteastian pohjala. Lopun iltaa kokoan huuli mutrula kampheita pois.

Jätän leipomiset, emmie oikeasti ees ossaa.

On se joulu silti aina tullu tällä samala kaavala, mie kerkiän lohutella itteäni ennenkö pölästyn: ompelukonehommissa mie olen vielä surkeampi.

Jospa sen joku tuopii ko tullee käymhän.