Paikallisuutiset
Joulukuusen suosio säilyy
Joulukuusi on säilyttänyt asemansa suomalaisessa jouluperinteessä. Suomen metsäkeskuksen tiedotteen mukaan lähes joka toisessa kodissa on aattoiltana aito kotimainen metsäkuusi. Kuusi on kotitalouksissa kynttilöiden jälkeen suosituin joulukoriste.
– Epävarmoina aikoina ihmiset haluavat vaalia joulukuusiperinnettä. Lapsuuskodin hyviä kokemuksia ja muistoja halutaan vaalia ja siirtää jälkipolville, metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta sanoo.
Koteihin ja julkisiin tiloihin hankitaan yhteensä vajaat 1,4 miljoonaa kuusta. Niistä lähes miljoona tulee viljelmiltä. Omista tai tuttavien metsistä haetaan 300 000 kuusta ja ulkomailta tuodaan lähes 100 000 puuta. Ulkomaisista kuusista pääosa tuodaan Tanskasta ja Ruotsista.
Selvin muutos jouluperinteessä on ollut Suomen metsäkeskuksen mukaan se, että koteihin hankitaan pienempiä kuusia kuin menneinä vuosikymmeninä.
Reilu neljännes kotitalouksista valitsee joulupuukseen muovikuusen, ja neljännes jättää puun kokonaan hankkimatta. Ruukussa olevat vuokrattavat tai uudelleen istutettavat kuuset eivät ole yleistyneet, ja vaikka joulupuita on tarjolla monia lajeja, muita puulajeja käytetään melko vähän.
Tuore joulukuusi kestää sisätiloissa varisematta vähintään kaksi viikkoa, jos se ei pääse missään vaiheessa kuivumaan. Pakkassäästä sisälle tuotu kuusi säilyy parhaiten, jos se voidaan sulattaa viileässä paikassa. Puun katkaisukohtaa kannattaa pitää vesiastiassa vähintään vuorokausi ennen kuin kuusi tuodaan sisälle lämpimään. Ensimmäisinä päivinä kuusi voi imeä useita litroja vettä, joten sitä täytyy muistaa kastella reilusti.