Urheilu

”Jos poikkeaisi tästä metsään” – Paartoselän kiintorasteja testaamassa

Jos poikkeaisi metsään kohdasta, jossa polku alkaa hienoisesti kaartaa? Kulkisi sitten suoraan hakkuuaukon yli sen keskellä kulkevan metsäkaistaleen reunaan saakka. Sitten pitäisi enää etsiä kumpare.

Kartalla kaikki näyttää selkeältä, mutta olen jo edellisiltä rasteilta oppinut, ettei maaston lukeminen luonnossa ole aivan yksinkertaista. Olen etsinyt yhtä rastia väärältä supalta, eikä vanhan aukon reuna ollut maastossa aivan yksiselitteinen.

Olen ottanut edellisellä rastilla kompassilla suunnan – lähinnä harjoitellakseni kompassin käyttöä, sillä ainakin tällä rastivälillä pärjäisi ehkä ilmankin. Suoraan rastilta rastille en ole kulkemassa, sillä rastien välissä on kartan mukaan kosteikko. Olen poikennut polulle, ja yritän nyt hahmottaa, missä se alkaa kaartaa.

Olen testaamassa kesän kiintorasteja Paartoselässä kirkonkylän eteläpuolella. Kunnan liikuntatoimi on toteuttanut ne Paartoselän ulkoilualueelle kesäkuun alussa.

Rasteja on Paartoselässä yhteensä 20. Alue on noin pari kilometriä pitkä ja noin puolitoista leveä. Sillä kulkee muutama tienpätkä, retkeilyreittejä, latupohjia ja sähkölinjoja. Lasken, että jos kiertäisi kaikki rastit karttaan merkityssä järjestyksessä, matkaa kertyisi linnuntietä mitattuna kymmenkunta kilometriä – todellinen matka riippuisi tietysti valituista reiteistä ja siitä, kuinka suoraan rasteille osuu.

Olen lähtenyt liikkeelle Paartoselän ulkoilureittien lähtöpaikalta, johon pääsee autolla.

Saavun metsäkaistaleelle. Kiirettä en ole pitänyt, sillä vanha hakkuurinne on mustanaan mustikoita. Kartassa on sinisiä tahroja, ja mietin, että seuraavalla kerralla laitan sen muovitaskuun.

Rastimerkkiä ei näy, mutta olen jo alkanut oivaltaa, että se on todennäköisesti piilossa oletettuun tulosuuntaan nähden. Pohdin, että olen ehkä myös sittenkin mennyt aavistuksen sivuun rastista ja liian etelässä, ja siirryn metsäkaistaletta pohjoiseen päin. Löydän kumpareen, ja olen aivan varma, että tässä se nyt on. Kumpareen takana ei kuitenkaan ole mitään.

Korpit alkavat nauraa alempana rinteessä.

Rasti löytyy hetken harhailun jälkeen jonkin matkaa etelään siitä, mistä lähdin kohti pohjoista – mutta löytyy kuitenkin. Jäsentelen tilannetta ja totean, että on käynyt niin kuin monella aiemmallakin rastilla: kulkemani matka vaikuttaa tuntuvan pitemmältä kuin mitä oikeasti olen kulkenut. Tajuan, että olisi myös sittenkin kannattanut ottaa kompassilla suunta polun kaarteessa.

En ahnehdi. Muutama rasti riittää. Haluan jättää hauskuutta muillekin päiville – sillä hauskalta suunnistaminen on alkanut tuntua. Liikun mielelläni luonnossa, joskus kartan ja kompassinkin kanssa, mutta rasteja olen etsinyt viimeksi ehkä yläasteella.

Suunnistaessa tulee ulkoiltua ja liikuttua huomaamatta pitkiäkin matkoja. Sitä voi myös tehdä siihen tahtiin kuin huvittaa. Juoksemalla rastilta toiselle saa varmasti hyvän kuntolenkin, kaverin kanssa suunnistamaan voi lähteä vaikka eväsretkimeiningillä.

Paartoselästä aukeaa paikka paikoin myös ihan hienot maisemat tuntureille ja vaaroille, ja luonto tarjoaa aina odottamattomia elämyksiä. Tällä kertaa löytyy esimerkiksi kaunis koppelon sulka – ja valitettavasti myös sähköhella, jonka joku on yrittänyt polttaa.