Ihmiset

Johtaja haluaa kuoronsa kanssa samaan kuplaan vesipatjan päälle

Marketta Tuikka johti Muonion kuoroja puoli vuosisataa.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille.

Miehet laulavat Marketta Tuikan olohuoneessa. Kuoronjohtaja katsoo telkkariruudulta äitienpäivän konserttivideota ja eläytyy Käsivarren mieslaulajien viimeisiin lauluihin hänen johdollaan.

Suu tapailee laulua, käsi nousee johtamaan.

– Mie tykkään niin tästä laulusta ite.

Samoin kuoron miehet. Halusivathan he ottaa laulun viimeiseen yhteisen konserttiin, jossa tulkisivat vielä kerran kaikki parhaat kappaleet viimeisten noin kymmenen vuoden ajalta. Muoniossa monia kuoroja 1970-luvulta asti vetänyt Tuikka huipensi kuorojohtajauransa mieskuoron kanssa.

– Tässä mie koin, että jotenkin pääsin minun parhaaseen potentiaaliin, 74-vuotias Tuikka sanoo.

Ikä oli tuonut johtamiseen varmuutta. Miesten äänissä on Tuikan korvaa miellyttävää volyymia, ja mieskuoroa Tuikka halusi laulattaa etenkin voimakkailla ja reippailla lauluilla.

Jos mie jotakin kaehin nykyajasta, niin sitä, että lapsilla on mahollisuus kotona soittaa pianoa.

Parhaimmillaan johtaja pääsee kuoronsa kanssa yhteiseen flow-tilaan, joka pysäyttää kellot. Kuoro laulaa ja hengittää yhtenä ja kuoronjohtaja vetää.

– Siinä ollaan samassa kuplassa vesipatjan päällä, Tuikka kuvaa.

Tai niin kuin eräs mieskuorolainen sen kerran mietti: kellutaan yhdessä myrskyssä laineen päällä.

Miten kuoro saadaan soimaan yhteen?

– Sepä se onkin, Tuikka nauraa.

Harjoittelemalla, paljon. Kuoronjohtajan tehtävä on houkutella laulajat laulamaan, vapauttaa heidät. Tuikka keräsi vuosikymmenten ajan itselleen laulujen arsenaalin, jonka kuoronjohtajana jakoi eteenpäin kuoroilleen.

Hän opetteli myös tekemään lauluista sovituksia omille kuoroilleen. Sovittaminen on kokeilemista, Tuikka sanoo. Sovittaja päättää, miten laulu parhaiten soisi juuri sillä kuorolla.

Marketta Tuikka on tehnyt myös joitakin sävellyksiä.

Katso video, jossa hän soittaa oman sävellyksensä Aila Meriluodon runoon Meri ja ranta.

Musiikki tuli Tuikan elämään kodinperintönä. Isä Aarno ja äiti Maija lauloivat molemmat kirkkokuorossa. Äiti opetti jo 5-vuotiaalle tytölle nuotit ja soittamaan harmoonilla Pienen ankanpojan.

– Jos mie jotakin kaehin nykyajasta, niin sitä, että lapsilla on mahollisuus kotona soittaa pianoa, Tuikka sanoo.

Toisaalta on niinkin, että nykyään monessa kodissa piano seisoo hiljaa koskettomana. Se on Tuikasta sääli.

Pianonsoiton opetteluun Tuikka pääsi lukioaikana Torniossa. Nyt hirvittää muistella, että pianotunnille oli niin kova hinku, että niille piti oikaista heikoilla kevätjäilläkin joen yli. Lukion jälkeen Tuikka meni Ouluun opiskelemaan luokanopettajaksi. Musiikki oli yksi erikoistumisaineista, ja Tuikka opiskeli myös kuoron johtamista.

– Tykkäsin siitä ajasta, ko oppi koko ajan.

Tuikka pani opit käytäntöön, kun nuori perhe muutti Tuikan kotikonnuille Muonioon. Pohjois-Pohjanmaalta tultiin ensin vuodeksi, mutta jäätiin loppuelämäksi.

Luokanopettajan oli luontevaa alkaa johtaa lasten kuoroa. 1970–2000-luvuilla Tuikka laulatti lasten kuoroja, josta kasvoi ajan kanssa myös nuorten kuoro. Tuikka on dokumentoinut kansioihin tarkasti johtamiensa kuorojen vaiheet. Paksut mapit pursuvat lehtileikkeitä, ohjelmia ja lehtijuttuja mustavalkoisine kuvineen.

Muonion lasten kuorossa oli isoimmillaan 50–70 lasta. Kuorot esiintyivät paljon, tekivät keikkamatkoja ja lauloivat yhdessä muiden kuorojen kanssa.

– Siitähän tuli aivan valtavia kuoroja, kun laitettiin kuoroja yhteen.

Tuikka nautti kuoron johtajana, kun jokainen lapsi löysi kuorossa oman paikkansa ja äänensä. Hän ei ole koskaan pitänyt kuoroissaan koelauluja: on saanut tulla vapaasti koettamaan. Lapsikuorossa tai muussakaan kuorossa nuotinlukutaito ei ole välttämätön.

– Tietenkin siinä monesti käy niin, että niitä oppii vähitellen lukemaan.

15 vuotta sitten eläkkeelle jäänyt luokanopettaja johti kuoroja, kun puhelimet eivät vielä olleet vallannut lasten mieliä. Tuikka hieman epäilee, vieläkö lasten keskittyminen riittäisi kuoroharjoitteluun.

– Kun mie vielä olin koulussa, se oli erilaista aikaa. Se on muuttunut tosi nopeasti.

Hienoja hetkiä Tuikalle oli kuulla jälkeen päin, että oli saanut innostettua lapsia ja nuoria musiikissa eteenpäin ja jopa muusikon työuralle.

Lasten, nuorten ja miesten lisäksi Tuikka on laulattanut seurakunnan naisten kuoroa ja laulanut siinä itsekin. Kymmenen vuotta hän johti naisten kuusijäsenistä Carmen matris -lauluyhtyettä, joka yhteensä oli toiminnassa 20 vuotta. Kunnianhimoinen lauluyhtye levyttikin.

Muoniossa on vankka lauluperinne, jonka päälle kuoroja on ollut hyvä rakentaa. On esimerkiksi aina laulettu yhteislauluja ja äidit ovat laulaneet kotona lapsilleen.

–Ja täällä on vahva laulutapa, Lapissa on se laulutapa erilainen, Tuikka pohtii.

Pienellä paikkakunnalla on aika vähän pystyviä esiintyjiä, ja vähillä pianisteilla ja laulajilla on aina kysyntää. Kun Tuikka oli vielä työelämässä, esiintymiset kävivät joskus rankoiksi. Työviikon päälle oli vielä keikat useina viikonloppuina. Tutuille oli vaikea sanoa, ettei tällä kertaa tulekaan soittamaan tai laulamaan.

– Mie opettelin sanomaan ei.

Tuoreen mieskuoron Käsivarren mieslaulajat Tuikka otti johtaakseen, kun jäi eläkkeelle vuonna 2010. Hyppäys mieskuoron johtoon oli uutta, vaati uskallusta ja oli lopulta hieno onnistuminen.

– Mie ajattelin ensin, että mie en ole niin rohkea, että uskaltaisin joskus.

Tuikka kiittää miehiä matkasta, laulusta ja heittäytymisestä. Hän toivoo, että porukka löytäisi itselleen uuden, innostuneen vetäjän.

50-vuotisen kuoronjohtajauran lopettaminen ei ole haikeaa. Aika aikaa kutakin.

– Pitää osata lopettaa hyvissä ajoin, kun sormet vielä pelaavat hyvin, mieskuoroa pianon takaa johtanut ja säestänyt Tuikka sanoo.

Kuoronjohtaminen on ollut eläkkeelläkin sitova harrastus, ja nyt kalenteri tyhjeni. Voi esimerkiksi tehdä pitempiä reissuja lasten perheiden luo.

– Kyllä mie tekemistä keksin, Tuikka naurahtaa.

Juttua muokattu 30.5. kello 16.36. Korjattu kirjoitusvirhe.