Muualta Lapista

Jäämerentie oli Suomen elämänlanka välirauhan aikana − Maantierosvot iskivät kuljetuksiin Magneettimäessä

Tuulessa ja tuiskussa Suomen huoltoa Jäämerentietä pitkin ajaneet kuorma-autonkuljettajat olivat suomalaisia sankareita. Tuo liikenne ylläpiti Suomen elinvoimaa välirauhan aikana ja sitä elinvoimaa tarvittiin, kun välirauhan jälkeen seurasi jatkosota.

Eikä näitä sankareita ole unohdettu. Saariselän Magneettimäen Museotie on omistettu myös Pohjolan Liikenteen väsymättömien kuljettajien muistolle.

Silloiset kuorma-autot olivat jo valmiiksi lahoja, ja koville ne joutuivat, kun niillä ajettiin Liinahamarin ja Rovaniemen rautatieaseman väliä yötä päivää. Jokainen Jäämerentien kuorma-autokuski tunsi Saariselän pahamaineisen Magneettimäen. Moni auto hyytyi Magneettimäen puoliväliin. Silloin ei kaveria jätetty, joten kuljettajat auttoivat toinen toisiaan ja jokainen kuorma-auto saatiin vedettyä Magneettimäestä pois.

Jos joku matkasi yksin, ilman kolonnan turvaa, niin saattoipa hän auton hyydyttyä Magneettimäkeen, laittaa jarrut pohjaan, ja kantaa kuorman Magneettimäen toiseen päähän, jonka jälkeen tyhjä kuorma-auto tuli helposti Magneettimäen yli. Kantaa käsin lastia autosta Magneettimäen yli, tuntuu ihan mielettömältä suoritukselta, mutta eihän kuormaa ja autoa voinut siihen mäkeenkään jättää.

Sitkeästi elävät legendat, että juuri Magneettimäki oli se paikka, jossa maantierosvot iskivät Jäämerentien kuljetuksiin. Kuljettajien oli pakko painella kaasua, että auto pääsisi Magneettimäen yli, he eivät voineet lyödä jarruja pohjaan, vaikka mikä olisi. Niinpä Magneettimäessä rosvot aina hyppäsivät auton lavalle ja heittivät kahvisäkin poikineen lavalta tienposkeen. Kahvinpavut olivat niin kovaa arvotavaraa ja valuuttaa Suomessa, että juuri kahvia kannattikin varastaa.

Elintärkeää huoltoa Jäämerentietä pitkin ajaneet kuljettajat tiesivät, että tien poskeen ei kannata autoa pysäyttää nokkaunia varten. Jos pysähdyit ja otit tirsat, niin oli lepotauon aikana autosta viety renkaat ja puoli lastia. Väsymys oli kuljettajien alituinen seuralainen, samoin kylmyys.

Autojen kopeissa ei yleensä ollut lämmitystä, mutta moottorista tuli putki tuulilasin alle, joka puhalsi lasiin ja piti sen sulana. Jos putki meni katki, niin sen jälkeen oli vielä yksi keino, jolla tuulilasi saatiin jäästä puhtaaksi. Sitä pyyhittiin silloin tällöin suolapussilla. Joissakin autoissa oli viritetty pakoputki kulkemaan hytin kautta - pakoputki lämmitti mukavasti, mutta pahimmillaan sillä poltti itsensä ja autonsa.

Kuorma-autojen koppien lattiat oli tehty puusta ja sieltä näkyi maantien pohja. Liinahamarin satama oli niin täynnä väkeä ja autoja, että sieltä oli vaikea löytää majoitustilaa yöunia varten. Kuorma-autoja kellahti ojan pohjalle monet kerrat. Ainakin yksi kuljettaja nukkui kesken kaiken rattiin, menetti autonsa hallinnan ja kuoli Sodankylän Torvisessa.

Tienvarsihuoltoasemia ja korjaamoita ei paljon tunnettu Jäämerentien varrella, joten autot korjailtiin tien laidoilla pakkasessa paljain käsin. Hyvinkin mittavia moottoriremontteja tehtiin 30 asteen pakkasessa - kun oli pakko. Ampeerimittarina oli oma sormi ja kaikkein paras varaosa oli nippu rautalankaa.

Jäämerentien elämänlankaa pitkin Suomeen tuli kaikenlaista tarpeellista, elintarvikkeita, varaosia, lääkkeitä, jonkin verran aseitakin. Ruotsin puolelle matkasi joitakin hävittäjälentäjiä, jotka tekivät matkaa osiin purettuina puulaatikoissa. Juuri nämä lentokoneita sisältäneet puulaatikot olivat niin isoja ja korkeita, että ne katkoivat matkan varrelta kaikki sähkölinjat, ne harvat, mitkä siihen aikaan tien yli menivät. Ennen Haaparannan siltaa kuljettajat olivat jo ottaneet opiksi ja autojen korkeutta madallettiin niin, että renkaiden ilmanpaineet tyhjennettiin.

Liinahamarin satamassa rahtilaivojen kyljessä oli yhtenä päivänä myös amerikkalainen American Legion-risteilijä, joka oli otettu Yhdysvaltain sotavoimien käyttöön. Siihen laivaan nousi Norjan kruununprinsessa Märtha lapsineen ja laiva vei kuninkaalliset Yhdysvaltoihin turvaan sodalta, presidentti Rooseveltin kutsumana. Jäämerentietä pitkin Magneettimäen yli ja Ivalon kylän halki olivat Norjan kuninkaallisetkin matkaa taittaneet Pohjolan neulansilmään, Liinahamarin satamaan.