Paikallisuutiset

Irma Ylitalo emännöi Kittilän ainoaa maitotilaa – monta uutta asiaa piti opetella, kun puoliso kaksi vuotta sitten menehtyi yllättäen

Taivaanranta loimottaa oranssinpunaisena Kelontekemäjärven takaa. Pakkasta on parikymmentä, sisällä pirtissä on lämmin. Kello on yhdeksän aamulla, mutta Irma Ylitalo on ollut hereillä jo monta tuntia. Hän on herännyt navettatöihin viideltä.

– Kävelen ensimmäisenä yleissilmäyksen, että kaikki on ok, hän kertoo siitä, miten maitotilan päivä käynnistyy.

Samalla hän yleensä tarkistaa, missä hedelmällisyysvaiheessa eläimet ovat ja onko tiedossa siemennyksiä. Tänään niitä on luvassa iltapäivällä kaksi. Ylitalo tekee ne itse. Hän suoritti pari vuotta sitten tilasiemennyskoulutuksen, koska silloin näytti, että siemennyspalvelut loppuvat.

– Se helpottaa arkea. Ei tarvitse odotella, vaan voi siementää, kun se on ajankohtaista, hän sanoo.

Ylitalo on viimeisen kahden vuoden aikana joutunut opettelemaan tilanpidosta myös monta muuta itselleen uutta asiaa. Puoliso ja työkaveri Mikko Ylitalo menehtyi yllättäen sairaskohtaukseen kotipihassa vappuaattona 2022, kun pariskunta oli palaamassa pilkkireissulta. Mikko oli kuollessaan 59-vuotias.

– Se oli aikamoinen muutos, Irma Ylitalo sanoo.

Mikon kuoleman jälkeen elin päivän kerrallaan. Nyt on mentävä vuosi kerrallaan. Irma Ylitalo

Ensimmäisen kuukauden Mikon kuoleman jälkeen lehmiä hoiti lomittaja. Pian Irma Ylitalo kuitenkin totesi, ettei tila pyöri, jos hän ei ryhdy töihin.

Pitkään kaikki meni kuin sumussa, ja hän sanoo, ettei oikein muista alkuajoista mitään.

– Työt on tulleet kuitenkin tehtyä.

Navetan tyhjentäminenkin kävi mielessä, Ylitalo myöntää, mutta nyt hän on kiitollinen siitä, ettei tehnyt niin. Hän kertoo saaneensa paljon apua kyläläisiltä ja ystäviltä, ja vanhin poika Tuomas auttaa etenkin pelto- ja traktoritöissä. Läheisiä ovat myös muualla asuvat neljä lasta perheineen.

– On ollut paljon ystäviä ja toisia viljelijöitä, joilta on voinut kysyä. He ovat auttaneet eteenpäin. Whatsapp-puhelut toimivat, vaikka välimatkat ovat pitkiä, Ylitalo sanoo.

Mikon kuoleman jälkeen hän on opetellut muun muassa paalaamaan ja vaihtanut traktorin. Rehu lehmille tehdään tilalla itse omilta ja vuokrapelloilta.

Navettaan mennään eteishuoneen kautta. Heti sen jälkeen kun ovi aukeaa, ensimmäiset uteliaat mustavalkoiset lehmät lähestyvät aitaa ja työntävät turpansa sen yli.

– Tiuku ja Sindi, Ylitalo sanoo.

Lehmät tunnistetaan rekisterinumerosta ja tilakohtaisesta numerosta, jotka näkyvät lehmän korvaan kiinnitetyistä muovilätkistä. Ylitalon navetassa kaikilla lehmillä on myös nimi, joskin Ylitalo myöntää, ettei aina muista kaikkia. Nautoja on kaikkiaan yli sata ja lypsäviäkin noin viitisenkymmentä.

– Persoonat jäävät mieleen, hän sanoo.

Lehmät nimetään vuosittain vaihtuvan kirjaimen mukaan. Tänä vuonna ollaan aakkosten loppupäässä – navetasta löytyvät esimerkiksi Yrmeli ja Ynnikki – ja tulevana vuonna syntyvät vasikat nimetään a-alkuisilla nimillä.

Keskimäärin lehmä käy vuorokaudessa lypsyllä 2,9 kertaa noin 5–6 tunnin välein riippuen tuotoskauden vaiheesta. Irma Ylitalo

Osa lehmistä on holsteinkarjaa, osa ayrshireja. Viime keväänä Ylitalo hankki myös yhden lapinlehmän, Viehkon. Vasikoita tilalle syntyy kuukausittain, ja navetan vanhin lehmä on kymmenvuotias Muori. Yleensä lehmä viipyy navetassa reilut viisi vuotta.

Ylitalon navetta on niin sanottu pihattonavetta, jossa naudat liikkuvat vapaasti navetan sisällä. Rehun jakaa lehmille kahdeksan kertaa vuorokaudessa mattoruokintalaite, ja lypsämisestä huolehtii lypsyrobotti, johon lehmät osaava kävellä, kun on lypsyn aika. Ne oppivat sen Ylitalon mukaan nopeasti. Yhdessä lypsyssä menee aikaa muutama minuutti.

– Keskimäärin lehmä käy vuorokaudessa lypsyllä 2,9 kertaa noin 5–6 tunnin välein riippuen tuotoskauden vaiheesta, Ylitalo kertoo.

Maito haetaan Osuuskunta Pohjolan säiliöautolla joka toinen päivä. Se viedään meijeriin joko Ouluun tai Haapavedelle. Laatua tarkkaillaan jatkuvasti. Jokaisesta maitoerästä otetaan näyte.

Katso videolta, miten lypsyrobotti toimii:

Video: Mari Palomaa

Kun Ylitalot vuonna 1987 ostivat Mikon sukutilan, Kittilässä oli yhteensä 85 maitotilaa ja Kelontekemässäkin lehmiä oli melkein joka talossa. Nyt Ylitalon yritys on Kittilän ainoa lypsykarjatila.

Tilanpito ei ole pelkästään työ vaan elämäntapa, Irma Ylitalo sanoo. Työtä saa tehdä omassa kotipiirissä, mutta se toisaalta sitoo. Viikonloppuvapaita ei ole, ja lomat ja harrastukset pitää suunnitella hyvissä ajoin. Lomittajia Ylitalo kertoo toistaiseksi saaneensa hyvin mutta tietää, ettei tilanne ole yhtä hyvä kaikilla tiloilla.

Ylitalo pitää myös eläinten kanssa työskentelystä ja siitä, että oma kädenjälki näkyy.

– Konehommatkin on mukavia, kunhan koneet toimivat, hän sanoo ja toteaa, että koska hän ei osaa itse korjata koneita, konekanta on pidettävä uutena, jotta työnteko on mielekästä.

Nykylapsille on vierasta, mistä ruoka tulee. Ajatellaan, että se tulee kaupasta. Irma Ylitalo

Vuosikymmenten aikana maatilat ovat koneistuneet ja koneet tietokoneistuneet. Työn fyysinen kuormitus on vähentynyt, mutta paljon tehdään vielä käsin. Parret esimerkiksi pitää puhdistaa, ja Ylitalo syöttää vasikat tuttisankosta tai -pullosta.

Osaamisenkin haasteet ovat vuosien aikana lisääntyneet, ja osaamista pitää myös päivittää. Konehommien lisäksi on hallittava kirjanpitoa ja eläinten hyvinvoinnin seurantaa, tehtävä viljely- ja lannoitesuunnitelmia, kilpailutettava rehufirmoja, hankintoja ja palveluja.

Ylitalo kantaa huolta kotimaisen ruuan arvostuksesta. Hiljattain julkaistiin uudet kansalliset ravitsemussuositukset, ja niiden myötä esimerkiksi suosittujen Tatu ja Patu -lastenkirjojen tekijät ovat ilmoittaneet vähentävänsä kirjoistaan liha- ja maitotuotteita.

– Pitää ymmärtää, että ruoka pitää kuitenkin tuottaa, olipa se kasvista tai muuta, Ylitalo sanoo ja muistuttaa, ettei maidontuotanto ole Suomessa tehotuotantoa.

Hän uskoo siihen, että kaikkea kohtuudella on hyvä periaate.

Ylitalon tilalla käy koululaisryhmiä tutustumassa pari kertaa vuodessa. Viimeksi siellä vierailivat Sirkan koulun kakkosluokkalaiset marraskuussa.

– Nykylapsille on vierasta, mistä ruoka tulee. Ajatellaan, että se tulee kaupasta.

Pakkaslumi narskuu jalkojen alla. Ylitalo avaa vajan ovet ja kiipeää traktoriin. Suuri kone käynnistyy ensiyrittämällä. Hytissä alkaa soida radio.

Vielä Ylitalo ei ole eläkeiässä, mutta tulevaisuus mietityttää. Jatkajakysymys on auki. Puitteet olisivat hyvät, sillä Ylitalot ovat investoineet tilaan. Ensimmäinen pihattonavetta valmistui vuonna 1998 ja uusi navetta vuonna 2009. Lypsyrobotti ja mattoruokinta otettiin käyttöön seuraavana vuonna. Viimeisimpänä Ylitalo on hankkinut tilalle aurinkopaneelit.

– Mikon kuoleman jälkeen elin päivän kerrallaan. Nyt on mentävä vuosi kerrallaan, hän sanoo ja ajaa ulos vajasta.

On aika tehdä apetta eläimille.

Muokattu 12.12. kello 12.35: Lisätty linkki alueen maaseutupalveluita käsittelevään juttuun.