Kolumnit

Hoon paikka: Pottu

Kuorisin pottuja.

Jos joku kysyis, mitä tekisin, jos olis pakko tehhä aina vain yhtä ja sammaa, päivästä toishen, niin vastaisin varmhan nuin. Kuorisin pottuja.

Sov villi homma, ko enhän mie pottuja ees sen suuremasti perusta syyä, olen enempiki makaroonimiehiä, mutta niivvain aina olen tuntenu jotaki hengenheimolaisuutta pottuja kohthan. Non olhet aina matkassa, jos ei juuri taskussa tai ajatuksissa, niin siinä kuiten kasunhet polun vieressä.

Penikkana muistan ko isola tokala laukoima pottumaalle koittamhan, kuka saapi potunkukhan puhaltamalla kovimphen vihelyksen. Seki on jääny mielhen, ette ensimäiset tienestit olen markka-aikana saanu potunnostossa, vaikka palkan saatto piiain pennissä laskea.

Emmie mikhän pottutyömaan toimitusjohtaja ole ikänä ollu, eikä minua koskhan ole siitä(khän) työstä palkittu, mutta olemmie rohki sielä(ki) aikaani kuluttanu. Istuttamishen liika huoleton, mutta nostotöihin havilinen.

Sathesta niljakhaksi kastunhet kaalet, kuumuuen kuivattama maa, viheliäiset hythet ja hoosiannaa hoilaava selkä, nähty – ja kerran olen jättäny kuokan sinkin päälle ja karannu. Viime vuosina sitte olenki pyrkiny kaikila maholisila laila laistamhan hommasta, ja häätyy sanoa, että siitä voisin pikkusen pokaalin pokatakki.

Son vishin syy siihen, ette minusta pottukalala kasvatetusta lapsesta tuli pastan popsija.

Talveksi potut panhan kellarhin.

Son vishin syy siihen, ette minusta pottukalala kasvatetusta lapsesta tuli pastan popsija. Ko mie jouvun joskus äärimäisessä hätätilanthessa käymhän kellarissa, sonki isompi operaatio. Tarkenis sielä vähemilläki vaatheila kävästää, mutta minula on Kuomat, toppahousut, kaulan (ja niskan!) kohalta tiukka hellyhansen, hanskat, pipo silmilä (ja korvila!) ja ottalamppu, jonka teho on 2700 lumenia ja valokeilan kantama kuiten 150 metriä. Sokasen hämähäkit, siksi.

Pottuja on kuorittu häissä ja hautajaisissa.

Istuttu ympyrässä ja kuorittu niin ette kahelta näyttää, vaikka minula sorkkakoparalla se pottu monesti on muljahtannu puolivalmhina pottusinkhin. Muisteltu sitä, joka on lähteny, häärätty jotaki hääparin pään menoksi. Mie monesti mietin niitä ympyröitä, pienet nolit, mutta tärkeät.

Ko kuorii pottuja, ajatus lähtee laukkomhan, ihmisestä ihmishen, vuosista toishin, muistoista menheishin, välistä pottukalhan saakka. Kerran kuorin ajatuksissani 21 isoa pottua, net sopinhet kattilhan.

Pottu on juuri niinkö elämä.

Pyöreä, puikula, sileä tai multanen, muhkurainenki, välilä kyljessä kuokanlovi, mustia pilkkoja tai aivan mätö sisältä. Sen voipi keittää ja paistaa, tehhä ranskalaisiksi, muusiksi tai vaikka täyttää. Nälän se viepi varmasti, ja Hanskin Raijan mukhan ”potunsyöntiki riittää” ko pölkäsin, ette vauvala on varmasti vähinthän vitamiininpuute.

Potun kans aika kulluu. Ko kuorii ja muutenki.