Muualta Lapista

Historiantutkija Brita-Kaisa Välimaan oma isoäiti joutui sotavangiksi – ”Lapin sota on jäänyt talvi- ja jatkosodan varjoon”

Brita-Kaisa Välimaan pro gradu käsittelee naisevakkoja: ”Miehet lähti rintamalle ja me lähettiin karjan kansa Ruotsiin. Lapin sodan naisevakkojen kokemukset evakkoajasta ja Ruotsista”

Torniossa Aineen taidemuseolla työskentelevä Brita-Kaisa Välimaa on syntynyt Juoksengissa. Siellä hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa, siihen asti, kunnes opinnot johdattivat Jyväskylän seudulle Alkio-opistoon opiskelemaan avoimen yliopiston kursseja. Sieltä matka jatkui Tampereen yliopistoon, jossa hän opiskeli historiaa ja teki pro gradu -tutkielmansa Ruotsiin Lapin sodan aikaan lähteneistä naisevakoista.

Monille Lapin sota on vieras aihealue. Siitä opetetaan monissa, jopa paikallisissa kouluissa harvinaisen vähän. Välimaa kokee monien muidenkin tapaan, että Lapin sota jää talvi- ja jatkosodan varjoon.

– Sitä ei oikeastaan edes käsitellä, että täältä pohjoisesta ja Lapista on lähdetty evakkoon, koska he ovat kuitenkin saaneet palata takaisin koteihinsa, Välimaa toteaa.

Saksalaiset kuljettivat vangit keskelle kylää ja telkesivät heidät navettaan

Hän kertoo kiinnostuneensa aiheesta, kun kurssilla piti perehtyä oman suvun historiaan.

– Kun löysi netistä ja luki vanhoja sotapäiväkirjoja, joissa luki esimerkiksi ”Juoksengin taistelu” ja missä se oli ollut ja montako siellä kuoli, silloin se aidosti realisoitui, että täällä on oikeasti ollut sota. Ei meille koulussa Lapin sodasta kerrottu, vaikka se oli paikallishistoriaa, Välimaa kertoo herkistyen.

– Se herätti halua selvittää, millaista evakossa oleminen on oikeasti sen kokeneille ollut, ja mitä minun isovanhempani ovat ehkä kokeneet.

Lisäksi hän kertoo saaneensa tietää, että hänen oma isoäitinsä oli joutunut sotavangiksi Ratasjärvellä. Samasta tapahtumasta Välimaa kertoo kuulleensa monta tarinaa, joista osa eroaa toisistaan suuresti. Varmaa on kuitenkin se, että Välimaan isoäiti oli jäänyt Ratasjärvelle hoitamaan karjaa ja sitten joutunut saksalaisten vangitsemaksi.

– Saksalaiset kuljettivat vangit keskelle kylää ja telkesivät heidät navettaan. Siellä heille kerrottiin, että kaikki, jotka yrittävät karata ammutaan, Välimaa muistelee isoäidin kertoneen.

Ajatuksia herättävä aihe oli täisaunat

Pro graduaan varten hän haastatteli kahtatoista naista heidän kokemuksistaan evakkoon lähtemisestä. Haastatteluissa ilmeni, että monilla on paljon samanlaisuuksia mutta myös eroavaisuuksia evakkoajan kokemuksissaan. Osa esimerkiksi oli evakossa vain muutamia viikkoja ja osa koko talven yli.

– Heitä, joiden kotitalot oli poltettu tai tuhottu, ei voinut palauttaa talvea vasten.

Monet muistelijat olivat kiitollisia saamastaan turvasta, vaikkei evakossa oleminen idyllistä välttämättä ollutkaan. Yksi haastatteluissa ilmennyt ajatuksia herättävä aihe oli täisaunat. Osa niistä oli oikeita saunoja, mutta osa oli hädin tuskin lämpimiä telttasaunoja.

– Yleisesti ottaen kaikki, jotka evakuoitiin Ruotsiin, riippumatta siitä olivatko he aivan vastarannalta vai kauempaa, joutuivat saunaan. Suomalaisilla ajateltiin olevan täitä ja syöpäläisiä, eikä niiden haluttu leviävän.

– Jälkikäteen näyttäytyy kyseenalaisena, että alastomia naisia saunottivat nuoret ruotsalaiset miessotilaat, eikä juuri kellekään ollut tarjota edes pyyhkeitä. Monet muistelivat, ettei ollut edes kunnollista mahdollisuutta peseytyä, joku sotilas korkeintaan kaatoi vettä päälle ja sitten heidät ohjattiin lääkärintarkastukseen.

Saunomisen aikana evakkojen vaatteet myrkytettiin höyryttämällä, mikä jätti vaatteisiin omituisen hajun, eikä se auttanut likaan mitenkään. Tuskin se auttoi myöskään mahdollisiin loisiin. Evakot pukivat höyrytetyt, edelleen matkan jäljiltä likaiset vaatteet takaisin päälle.

– Käytännössä kaikista jokivarresta lähteneistä tuntui oudolta, että heidät piti saunottaa. He olivat vain ylittäneet joen ja menneet taloon vastarannalle.

Jokivarresta lähteneet eivät välttämättä edes poistuneet kotiseudultaan, sillä monet heistä kävivät Ruotsissa ja olivat tekemisissä ruotsalaisten kanssa säännöllisesti ennen evakuointia. Ei siis ihme, että he kokivat saunottamisen tarpeettomana ja outona.

Kauemmas Ruotsiin menneet joutuivat aivan erilaiselle kielialueelle

Evakkopaikat olivat myös hyvin erilaisia. Jotkut lähtivät sukulaisille ja osa kävi etukäteen kyselemässä, saisiko tulla evakkoon lehmien kanssa. Kauempaa tulevat joutuivat tyytymään evakkoleireihin, joita oli muodostettu vanhoihin kouluihin ja sotilaiden entisiin parakkeihin.

Jos tuli kauempaa, vietiin väliaikaisille evakkoleireille, joita oli tehty esimerkiksi Matarenkiin sotilaiden entisistä parakeista. Vaikka ne olivat väliaikaisia leirejä, osa joutui olemaan siellä pidemmän aikaa. Osa puolestaan vietiin pidemmälle Ruotsiin ja majoitettiin esimerkiksi kanaloiden yläkertoihin.

Nuoria majoitettiin esimerkiksi kouluihin ja tyhjillään olleisiin tiloihin tai muihin rakennuksiin.

– Karjanajajat kävelivät Rovaniemeltä lähtiessä noin 20 kilometriä päivässä. Lehmät kuljetettiin sitten lautoilla yli, Välimaa selittää.

Vanhemmat, karjattomat ja perheet puolestaan joutuivat koulutiloihin. Nimenomaan määränpää vaikutti Välimaan pro gradun mukaan lähtöpaikkaa enemmän siihen, millaisena evakossa olo koettiin.

– Kauemmas Ruotsiin menneet joutuivat aivan erilaiselle kielialueelle kuin rajan tuntumaan jääneet. Totta kai kokemukseen vaikutti paljon myös se, päätyikö esimerkiksi evakkoon karjan kanssa leirille, jossa ei ollut mitään tekemistä.

Tekemisen puute oli osalle hyvin todellinen, sillä evakkojen ei haluttu menevän töihin Ruotsin työmarkkinoille. Sen pelättiin vaikuttavan Ruotsin palkkatasoon laskevasti ja aiheuttavan eripuraa suomalaisten ja ruotsalaisten välille. Siksi evakoille julkaistussa Kotimaan Viesti -lehdessä rauhoiteltiin, että evakkojen tulisi malttaa vain odottaa.

Pro gradun lisäksi Välimaa on suunnitellut yhdessä kuvataiteilija Eija Mäkivoutin kanssa audiovisuaalista installaatiota, jonka keskiössä ovat Lapin sodan evakot. Välimaalle projekti merkitsee mahdollisuutta käsitellä aihetta vapaammin kuin tieteelliset rajoitteet sallivat.

– Yhdistämme voimamme, hänellä on taiteellinen näkemys ja minulla historia. Meille molemmille evakkoaika on tärkeä ja molemmilla on jonkinlainen tarve käsitellä aihetta, Välimaa selittää.

Teosta varten he aikovat käydä kuvausmatkalla, kuvaamassa paikkoja, joissa evakot ovat olleet. Haastetta on tuottanut se, että evakkopaikkojen tarkat sijainnit on vaikea selvittää.

Lapin sodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta ja sen kunniaksi Välimaa ja Mäkivouti ovat työstäneet installaatiotaan valmiiksi, jotta se saadaan näytille vielä tämän vuoden aikana. Näillä näkymin teos tulee nähtäville lokakuussa Haaparannan puolelle.

Historiaan kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin sodat. Välimaa on työstämässä muitakin mielenkiintoisia projekteja, joista yksi on Juoksengin yhteismetsän historiikki.

Lyhyesti Juoksengin yhteismetsä on 1908 perustettu Juoksengin kylän tilojen yhteinen metsäalue, joka luovutettiin niin sanotun valtion omistamista metsistä Juoksengin tiloille heidän haettua lisämetsiä parikymmentä vuotta aiemmin. Nyt Välimaa perehtyy tarkemmin sen perustamiseen ja kehityksen vaiheisiin nykypäivään saakka.

– Esimerkiksi se, mikä lasketaan vanhaksi metsäksi, on muuttunut vuosikymmenten aikana runsaasti.

Hän kertoo päässeensä historiikissa 1970-luvulle, joten tekemistä on vielä jäljellä. Sitten kun muut projektit on saatettu loppuun ja vapaa-aikaa on enemmän, hän kertoo haluavansa perehtyä rajaseutuun ja rajan kokemiseen tarkemmin.