Kulttuuri

Hernekeitto höyrysi soppatykissä Lapin sodan kuvauksissa Muonion kirkolla – Tuottaja kertoo, että oikeilla tapahtumapaikoilla kuvaaminen tekee työstä vieläkin merkityksellisempää

Nuoret miehet nojaavat Muonion kirkon läheisen talon seinää vasten armeijan harmaissa. Lokakuinen sade piiskaa pientä ryhmää, joiden hatut ja kokardit ovat rennosti takakenossa.

Näkymä voisi olla Muoniosta syksyltä 1944. Lapin sota -elokuvan kuvauksissa on menossa ruokatauko.

– Me olemme erittäin ylpeitä, että saamme olla Muoniossa, kertoo elokuvan tuottaja Andrei Alén ruokateltan kapealla penkillä.

Alén ja ohjaaja Aku Louhimies tulivat Muonioon etsimään kuvauspaikkoja ensimmäistä kertaa seitsemän vuotta sitten. He ovat viettäneet Muoniossa joka vuosi siitä lähtien vähintään viikon – poikkeuksena vuosi, jolloin he työstivät Konflikti-sarjaa. Alén myöntää, että resurssien ja rahoituksen puolesta olisi ollut parempiakin paikkoja tehdä elokuva.

Elokuvan tapahtumat alkavat Karjalan kannakselta, josta lähdetään kohti Oulua ja Torniota. Siitä eteenpäin elokuvassa seurataan taisteluosastoa, jotka etenevät Tornionlaaksoa pitkin Muonioon.

– Sitten tehdään sama matka takaisin, Alén kertoo.

Ruokateltan ympärillä on tarkkaa, ketä ja mitä saa kuvata, sillä 90 prosenttia elokuvan näyttelijöistä ei vielä ole julkistettu. Kirkon luona kuvattiin tänään, kuinka valtaosa suomalaisista joukoista kotiutetaan taisteluiden jälkeen. Tosin elokuvan taisteluosastolla tehtävät vielä jatkuvat.

Se tekee tästä merkityksellisestä asiasta vielä merkityksellisemmän, että saadaan tehdä sitä tässä alueella, eikä lähdetä liikaa soveltamaan. Andrei Alén

Tänään on viimeinen kuvauspäivä Muoniossa. Elokuvaa pyritään kuvaamaan kronologisesti, ja tuotanto lähtee seuraavaksi kuvaamaan myöhäisempää syksyä Tornioon. Muonion ja Kolarin osuus ajoittuu elokuvan keskiosaan, ja se vie elokuvasta arviolta 30–45 minuuttia.

– Ei vielä tosin tiedetä, kuinka pitkä elokuvasta tulee. Tosi vaikea arvioida, Alén sanoo.

Elokuvaan päätyi myös Muonion ensilumet, mikä toi tarinaan selkeän lumentulon.

– Ymmärtämykseni mukaan syksy -44 oli leuto, joten on aika autenttinen keli parhaimman tiedon mukaan, Alén kertoo.

Autenttisen ajankohdan lisäksi kuvaukset pyritään pitämään uskollisina taistelupaikoille, vaikka välillä niitäkin on pakko soveltaa.

– Se tekee tästä merkityksellisestä asiasta vielä merkityksellisemmän, että saadaan tehdä sitä tässä alueella, eikä lähdetä liikaa soveltamaan, Alén kertoo.

Elokuva ei kerro talojen polttamisesta, mutta kyllä sitä näkyy. Käytetään digitaalisia keinoja ja kepposia, jotta saadaan kuvaa. Andrei Alén

Elokuvaa tehtiin viisitoista päivää Muonion ja Kolarin alueella, ja moni paikallinen on pohtinut, missä kuvauksia on ollut. Kolarissa kuvattiin ainakin Ylläksellä, mutta elokuvaa on tehty myös yksityisten mailla. Monet maanomistajat ovat toivoneet, ettei tuotanto kertoisi tarkempia paikkoja.

– He eivät toivo sinne kansanryntäyksiä, Alén kertoo.

Muoniossa muutamia taisteluita kuvattiin Oloksella ja tuotanto vieraillut myös Pallaksella. Ylimuonion Nulusniemessä poltettiin lisäksi pari taloa.

– Elokuva ei kerro talojen polttamisesta, mutta kyllä sitä näkyy. Käytetään digitaalisia keinoja ja kepposia, jotta saadaan kuvaa, Alén kertoo.

Elokuvassa käytetään hyväksi tekoälyä, sillä se nopeuttaa tuotantoa. Tekoäly ei korvaa ihmistä täysin missään elokuvanteon osa-alueella, koska sitä pitää komentaa. Se auttaa myös tuotannon arkisissa asioissa, kuten listojen tarkistamisessa.

– Musta se olis ihan hullua, jos sitä ei käytettäisi, kun sitä on tarjolla, Alén kertoo.

Elokuva tulee ensi-iltaan vuoden päästä.

Pannukakun tekemiseen meni tänään neljä ja puoli tuntia. Marko Perälä

Ruokateltassa sota-ajan vaatteet sekoittuvat Gore-texiin, ja puheen sorina nousee ja laskee hernekeiton ja pannukakun äärellä. Niitä on tarjolla joka torstai.

– Se on minun lempiruokaani, joten olen tänään ollut poikkeuksellisen hyvällä päällä, Alén vielä paljastaa.

Mies hernekeiton takana on Muonion Kangosjärvelle viime keväänä muuttanut Marko Perälä. Perälä on ruokkinut elokuvan työntekijöitä syyskuusta ja Torniosta lähtien. Hänen työnsä Leijona Cateringin palveluksessa jatkuu vielä 9. marraskuuta asti. Sen jälkeen Perälä alkaa uudessa työssä.

– Sitten aloitan työt Harrinivan vuoropäällikkönä, hän kertoo.

Työstä elokuvatuotannossa hänelle vinkkasi raattamalainen tuttu. Ammatiltaan Perälä on à la carte -kokki, mutta elokuvan aikana hän tekee vähän kaikkea. Hän valmistaa lounaita, aamupaloja ja yökuvauksien aikana hotdogeja. Suurimman osan ruuista hän tekee ruoka-autonsa keittiössä.

– Pannukakun tekemiseen meni tänään neljä ja puoli tuntia, Perälä nauraa.

Isommat massat, kuten hernekeiton, hän pyöräyttää pienessä soppatykissä pihalla. Ruokittavien määrä on 120–200, ja paikat vaihtuvat päivittäin.

– Onhan tämä uusi kokemus, Perälä kertoo.

Aihepiiri koskettaa henkilökohtaisestikin, joten se on itselleni uniikkia tässä tuotannossa. Emma ”Eme” Ahola

Emma ”Eme” Ahola laittaa ruokalinjastolla hilloa Perälän valmistaman pannukakun päälle. Ahola on tuotannossa töissä ja roolittaa repliikillisiä pienrooleja, jotka kestävät yhdestä kahteen kuvauspäivää. Hän on alun perin kotoisin Rovaniemeltä. Mummo on ollut evakossa Itä-Lapista.

– Aihepiiri koskettaa henkilökohtaisestikin, joten se on itselleni uniikkia tässä tuotannossa.

Ahola kokee tuotannon ja rekrytoinnin erilaiseksi osittain siksi, että tarvittavien miespuolisten avustajien määrä on valtava. Miehet on myös haastavampi roolittaa kuin naiset. Lisäksi pohjoisessa on lähtökohtaisesti vähemmän ihmisiä kuin etelässä.

– Ollaan laitettu kyllä kaikki aseet käyttöön täällä, Ahola nauraa.

Tänään kuvauksissa on ollut mukana useita nuoria, joita rekrytoitiin ammattiopisto Lappialla pari viikkoa aikaisemmin.

– Koulut ovat näyttäneet vihreää valoa. Kiva, että on mahdollista ottaa myös alaikäisiä.

Työmäärä alaikäisillä on laissa rajoitettu: se ei saa ylittää kahdeksaa tuntia. Yökuvauksissa heitä ei voi käyttää.

Myös kuvauspaikkojen saavutettavuus on vaikeuttanut Aholan rekrytointityötä. Kun julkinen liikenne puuttuu, avustajilla on käytännössä oltava oma ajoneuvo, mikä hankalottaa roolituksia.

Mukavaa ajankulua. En ole koskaan ollut tällaisessa mukana. Tuomas Ala

Ruokateltta on hiljentynyt, mutta pienen soppatykin ääressä seisoo vielä Muoniossa kalastusoppaaksi opiskeleva Tuomas Ala. Hän toimii tuotannossa assistenttina, jonka tehtävät ovat vaihdelleet päivittäin. Niihin kuuluu muun muassa avustaminen ruokien ja juomien kanssa ja kuskina toimiminen.

Edellispäivänä Ahola teki 12 tunnin vuoron ajellen Pallaksen ja Oloksen väliä.

– Mukavaa ajankulua. En ole koskaan ollut tällaisessa mukana, Ala kertoo.

Mukavinta on ollut näyttelijöihin ja työryhmään tutustumisen. Tämä on Alan seitsemäs ja viimeinen työpäivä.

Kaikki ovat lähteneet teltta-alueelta kuvauksiin, ja jäljellä ei ole enää ketään muita kuin Perälä. Hän jää miettimään, kuka Muoniossa ottaisi vastaan ylijäämähernekeittoa ja - pannukakkuja.