Ihmiset
Harri Ahonen kertoo Kittilässä Pohjois-Lapin maastopyöräreiteistä
Harri Ahonen saapuu jälleen Kittilään. Tällä kertaa hän luennoi Pohjois- ja Tunturi-Lapin maastopyöräilykohteista. Uusin teos Pohjois-Lapin retkeilyreitit – Pyöräillen ja patikoiden julkaistiin maaliskuussa.
Ahonen kertoo luennolla Kittilän kunnan lähialueilla kulkevista maastopyöräreiteistä ja kertoo retkistään Lapin reiteillä. Luennolla nähdään myös Ahosen ottamia kuvia.
Luento pureutuu lisäksi muun Pohjois-Lapin retkikohteisiin, kuten Sallan Tuntsassa kulkeviin rajavyöhykereitteihin, Kaldoaivin erämaassa sijaitseviin erämaakohteisiin ja Pöyrisjärven reittiin Näkkälän kylältä pohjoiseen.
Tuore teos on Ahosen yhdeksäs retkikirja. Kirja jakaantuu kahteen kokonaisuuteen. Ensimmäisessä esitellään Lapin retkeilykulttuuriin ja -olosuhteisiin liittyviä asioita, ja toinen osa ovat retkikuvaukset, joita varten Ahonen on kulkenut Pohjois-Lapin reiteillä vuosina 2022—2024. Reittien pääpaino on maastopyöräilyssä, mutta reitit voi kulkea myös jalan.
Kirjassa kuvatuista reiteistä pohjoisimmat ovat Kaldoaivin erämaa-alueella ja itäisimmät Tuntsan erämaa-alueella. Mukana on Ustjoen, Saariselän, Enontekiön, Pallastunturin, Levi-Ylläksen, Pyhä-Luoston, Kemijärven, Pelkosenniemen ja Sallan reittejä. Reittikuvauksia on yhteensä 128.
Myös Ahosen edellisessä teoksessa, vuonna 2023 ilmestyneessä Lapin retkeilyreitit -kirjassa esiteltiin Tunturi-Lapin retkikohteita.
Harri Ahonen luennoi Pohjois-Lapin maastopyöräkohteista Kittilässä Yläri-salissa keskiviikkona 16. huhtikuuta kello 18.