Paikallisuutiset
Enontekiön kunnan uusi kunnanjohtaja on Petri Härkönen
Valtuusto hyväksyi myös tilinpäätöksen viime vuodelta.
Enontekiön kunnanvaltuusto on valinnut Enontekiön kunnanjohtajaksi Petri Härkösen. Valinta tapahtui vaisun yksimielisesti. Ainoan puheenvuoron käytti valtuutettu Ulla Keinovaara ilmoittamalla kannattavansa kunnanhallituksen esitystä.
– Toivon, että Petri Härkösestä tulisi meille kunnanjohtaja, koska kuiten hän on paljon tehnyt tämmöstä työtä, hänellä on kokemusta ja haastatteluissa hän on huomioitu hyvin, Keinovaara sanoo.
Härkönen on hallintotieteiden maisteri. Hän on toiminut Keravan kaupunginjohtajana vuosina 2010–2016, ja työskennellyt muun muassa Vihdin kunnanjohtajana, Pälkäneen kunnanjohtajan sijaisena ja Sodankylän kunnanjohtajana.
Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Kunnanjohtajan kanssa tehdään kuntalain mukainen johtajasopimus, jonka valmistelusta vastaa kunnanhallituksen puheenjohtaja. Hän huolehtii myös kunnanhallituksen ja valtuuston kytkemisestä valmisteluprosessiin tarkoituksenmukaisella tavalla.
Valtuusto hyväksyi kokouksessaan viime vuoden tilinpäätöksen, joka oli lähes 1,9 miljoonaa euroa ylijäämäinen, ja myönsi vastuuvapauden kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2022. Tilintarkastuskertomus merkittiin tiedoksi.
Kunnanhallituksen alaiset toimialat ylittivät talousarviossa varatun toimintakatteen 196 000 eurolla siten, että ylityksiä tekivät erikoissairaanhoito 247 000 eurolla, perus-ja ympäristöterveydenhuolto 174 000 eurolla ja pelastustoimi 34 000 eurolla, kun taas hallinnon toimialan toimintakate alittui 79 000 ja kehittäminen ja elinvoima 179 000 eurolla.
Hyvinvointilautakunnan alainen sosiaalitoimi ylittyi 136 000 eurolla ja vapaa-aika, nuoriso ja kulttuuri 9 000 eurolla, kun puolestaan elinvoimalautakunnan alaiset toimialat kaikki alittuivat niin, että infrastruktuuri alittui 289 000 eurolla, opetustoimi 64 000 ja varhaiskasvatus 104 000 eurolla.
Toimintakate kaikkien toimialojen osalta yhteensä alittui noin 116 000 eurolla.
Yhteisöveron toteuma oli 428 000 euroa, ja kiinteistöverotulot 79 000 euroa korkeammat kuin talousarviossa.
Valtionosuudet ja kunnan tulovero toteutuivat lähes talousarvion mukaisesti, mutta Kemijoki-tuotot ylittivät talousarvion 1 760 000 eurolla ollen viime vuonna noin 2,41 miljoonaa euroa.
Muuttovoitto Enontekiölle oli viime vuonna 24 henkilöä, ja työllisyyskin on kehittynyt positiivisempaan päin.
Tarkastuslautakunta on jättänyt arviointikertomuksen valtuuston toimeenpantavaksi, ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Janne Laakkonen kävi läpi arviointikertomusta viime vuodelta.
Tarkastuslautakunnan mukaan tilikauden 2022 vuosikate on 2,8 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2021 oli miljoona euroa vähemmän. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi poistoihin, investointeihin, sijoituksiin ja lainanlyhennyksiin.
Kokonaisuutena arvioiden talousarviovuosi 2022 onkin mennyt tarkastuslautakunnan mukaan hyvin.
– Vuosikate ylittyy arvioidusta melkein kuusinkertaisesti, verotuloissa on nousua sekä Kemijoki osuuksien-tuotto on huomattavasti suurempi kuin arvio. Tarkastuslautakunta on tyytyväinen siihen, että kunnan tilinpäätös ja toimintakertomus valmistui lainmukaisissa aikatauluissa, arviointikertomuksessa todetaan.
Tarkastuslautakunta pyytää kunnanhallitukselta vastineen arviointikertomukseen elokuun loppuun mennessä.
Valtuusto hyväksyi lisäksi talousarvioraamin ensi vuodelle, mutta raamia tarkastellaan tarkemmin, kun tiedot tulevista valtionosuuksista tarkentuvat syksyllä.
Investointisuunnitelmassa ensi vuoden suurimmat rakennusinvestoinnit ovat Hetan hoivayksikkö, lämpölaitoksen uusiminen ja Karesuvannon uuden koulurakennuksen suunnittelun aloittaminen.
Lisätty Keinovaaran kommentti sekä tilinpäätös-, arviointikertomus- ja talousarvioraamikappaleet.