Muualta Lapista

Elämää koiran kanssa: Keeshond Haitu ottaa pyykit koneesta ja sammuttaa valot lähtiessä

– Haitu oli pentuna kuin pieni sudenpentu ja suloinen kuin mikä. Haimme sen Millblowin kennelistä Orimattilasta. Pentu oli niin pieni, että saimme laittaa sen lentolaukkuun ja ottaa koneeseen. Kun teimme Ivalon lentokentällä lähtöä koneesta, niin ihmiset kyseli, että missä se teidän susi oikein on, muistelee Haitun emäntä Tuija Uotila Inarin Siskelijärven rannalla.

Tänä päivänä Haitu-tyttö on kohta 8-vuotias ja tuuheaturkkinen keeshond, jota myös hollanninpystykorvaksi kutsutaan. Haitu on sen verran kookas pörröpallo, että se ei heti katoa näkymättömiin kipaistessaan rantapusikon suojiin.

– Meillä oli aikaisemmin havannankoira Bella, joka oli kyllä ihana koira sekin, mutta kun se pääsi pihalle, niin eihän sitä näkynyt missään. Eikä se koskaan haukkunut. Kerran merikotka meinasi ottaa sen tästä meidän rannalta. Bella sitten kuoli 15-vuotiaana ja me mietittiin, että jos uusi koira tulee, niin sen pitää olla sen kokoinen, että ei sitä ainakaan merikotka ala päivystämään saaliiksi, kertoo Tuija.

Keeshond-rotuunTuija ja Veli-Pekka päätyivät pienen harkinnan jälkeen. Tuija oli googletellut sen kokoista koiraa, jota merikotka ei nappaa. Ja koiran piti olla sellainen, joka pärjää pakkasessa ja tykkää liikkua, mutta ei olisi metsästysviettinen.

– Olin vähän jo katsellut keeshondia netistä. Sitten näin Ivalon kylällä aivan keeshondin näköisen koiran ja oli pakko pysäyttää auto ja mennä juttelemaan sen omistajan kanssa ja kysellä millainen se hänen keeshond on.

Tuija ja Veli-Pekka Uotila ovat koiraihmisiä ja Haitu on aina mukana heidän arjessaan Siskelijärvellä. He tekevät kolmistaan kävelylenkkejä. Oikein pitkät maastolenkit Veli-Pekka tekee Haitun kanssa kahdestaan.

Tuija ja Veli-Pekka ovat myös lintuihmisiä. Haitu on kävelyretkillä oppinut pennusta lähtien, että lintuja ei haukuta, jotta isäntäväki saa bongata ja kuvata niitä rauhassa.

– Jos Haitu näkee metsässä vaikka riekon, jota minä en huomaa, niin se pysähtyy ja katselee minua sillä mielin, että etkös nyt huomaa, tuolla on niitä lintuja mitä sinä tykkäät töllötellä ja kuvata, naurahtaa Veli-Pekka.

Toki Haitukin saattaa joskus haukkua, mutta se haukkuu silloin kun on asiaa. Jos Haitu on olohuoneessa ja kuulee, että pihalla on vieraita, niin toki se ilmoittaa siitä haukulla.

– Jostakin luin, että keeshondilta olisi hyvä ottaa haukkua pois kouluttamalla. Semmoinen ajatus, että koira koulutetaan haukuttomaksi, tuntuu vähän vieraalta. Eihän Haitu turhaa hauku ja Siskelijärven rannalle mahtuu ääntä. Me ajateltiin vähän sitäkin, että jos koiralta ottaa haukun pois, niin onko sellainen koira ikään kuin lannistettu, Tuija pohtii.

Haitun koiranelämään kuuluvat myös koirakaverit. Haitun isäntäväki kun on sitä mieltä, että Haitu tarvitsee koirakavereita ja Tuijasta ja Veli-Pekasta ei oikein koiriksi ole.

– Lähimmät koirakaverit ovat tässä Keväjärvellä Savolaisen Sepon kultaisetnoutajat, Nilla ja Peetu. Tämä kolmikko on pitänyt yhtä pienestä pitäen. Se oli alusta lähtien suurta rakkautta ja vauhtia, kun Haitu heihin tutustui. Nyt sitä vauhtia on hieman vähemmän, kun ei kukaan kolmikosta ole enää kovin nuori.

Veli-Pekka ja Tuija touhuavat Haitun kanssa hyvin paljon monenlaisia asioita. Haitu on täysillä mukana heidän elämässään Siskelijärvellä.

Haitu osaa tärkeitä taloustaitoja, kuten pyykin ottamisen koneesta. Jos sitä pyytää sammuttamaan valot olohuoneesta, niin Haitu painaa katkaisijaa.

Kun pyykkikone on pyörinyt ja Tuija avaa sen luukun, niin Haitu pistää päänsä rumpuun ja vetää pyykit sieltä pois. Isot pussilakanat ovat tosin Haitun heikkous ja kun se on saanut kiskottua sellaisen koneesta lattialle, niin voi sitä riemua, kun se pääsee lakanan kimppuun ja saa kiemurrella itsensä sen sisään.

– Kun me tullaan ulkoa sisälle ja minulla on päällä talvikamppeet, niin Haitu vetää minulta toppahousut pois. Myös takki lähtee päältä, kun se vetää takin hihoista. Vetoketjua se ei vielä aukaise. Haitu oikein odottaa sisälle tullessamme, että etkös jo pyydä apua kamppeiden riisumiseen, Tuija kertoo.

– Meille on jotenkin selvää se, että koiran kanssa pitää touhuta ja sille pitää opettaa aktiviteetteja. Muutenhan Haitun kaltainen koira tylsistyisi täysin. Kyllä koiralla pitää olla tehtäviä, he sanovat.

Haitu osallistui pienempänä Ivalon Koirakerhon agilityyn ja Haitu tykkäsi kovasti agilitystä ja oli oppivainen. Tuija kuitenkin katsoi, että agility käy hänelle itselleen hankalaksi, kun juokseminen ei oikein onnistu. Tilalle löytyi onneksi toinen urheilulaji, jota voi harrastaa olohuoneessa eli koiratanssi.

– Haitu hakee minut tanssimaan, kun hyvä kappale tulee. Ja sitten pyörähdetään, myötäpäivään ja sitten vastapäivään…

Tuijan mieleen tulee Haitun ensimmäinen talvi Siskelijärvellä. He kävelivät jäällä. Yhtäkkiä Tuija humpsahti lumihankeen ja niin tiukasti, että tuntui, pääseekö sieltä pois.

– En siinä ehtinyt paljon edes miettiä, kun Haitu oli jo minua auttamassa. Se tuli vetämään hihasta ja lapasesta. Ei Haitulla ollut voimia minua sieltä nostaa, mutta se yritti auttaa, kun huomasi, että hätä on. Illalla keskustelimme Veli-Pekan kanssa tapauksesta ja hän vähän epäili, että kuvittelin tilanteen. Minuakin ajatus alkoi kiusata niin paljon, että demonstroin myöhemmin samanlaisen tilanteen. Ja kyllä, Haitu tuli auttamaan.

– Mutta kolmatta kertaa en voinut kokeilumielessä humpsahtaa lumihankeen, kun Haitu olisi voinut arvella, että nyt tuo ei ole enää tosissaan, Tuija hymyilee.

Joskus talosta on katkennut yöllä sähköt. Haitu huomaa alakerrassa nukkuessaan, että kaikki hiljenee, mikään ei hurise ja yövalokin on sammunut. Silloin Haitu tulee yläkertaan isäntäväen luokse ilmoittamaan, että nyt on talo hiljainen.

Vaikka Haitu elääkin Tuijan ja Veli-Pekan kanssa täyttä elämää, niin joskus se on myös kodissaan yksin. Ivalon kauppareissuille häntä ei yleensä oteta mukaan, vaan Haitu jää päivystämään kotiin. Mutta hän ei kärsi eroahdistuksesta.

– Sanomme Haitulle, että nyt Tuija ja Pekka lähtevät kauppaan. Olemme nimenomaan Tuija ja Pekka, emme ole mamma ja pappa. Laitamme koiranakinpaloja sinne sun tänne, turvallisiin paikkoihin, ja sanomme ulko-ovella, että saa etsiä, kohta tullaan. Ja sitten Haitu näyttää siltä, että lähtekää jo sinne kauppaan, niin minä pääsen etsimään namipaloja.

Tuija ja Veli-Pekka miettivät, mitä koira heille antaa. He tuumailevat, että paljon on Haitu tuonut heidän elämäänsä iloa ja sisältöä.

– Ja yksi asiahan koirassa on se, että se tuo ihmisten elämään rytmiä. Joka aamu täytyy koiran kanssa lähteä lenkille. Aamulenkki on välttämätön, siinä on turha ennen sitä suunnitella mitään muuta. Ja illalla on sitten iltalenkit. Voi tietysti olla, että minä liikkuisin muutenkin, mutta kun miettii luonnossa kävelemistä, niin onhan se rikkautta, kun saa siellä retkeillä koiran kanssa, sanoo Veli-Pekka.

Tuija ja Veli-Pekka ovat iloisia siitä, että Haitu tulee lasten kanssa hyvin toimeen. Kun lastenlapset tulevat kylään, niin silloin alkaa rosvo ja poliisi-leikki, ja Haitu on tietysti poliisikoira. Haitu kävelee Leevin vierellä niin kuin olisi koko ikänsä toiminut poliisikoirana.

Kun Haitu katselee kotirannassaan Siskelijärvelle päin, niin se saattaa ajatella, että koko iso järvenselkä on hänen reviiriä. Yhtenä kevättalvena Haitu näki, että kaukana järvellähän istuu pari pilkkijää. Haitu ajatteli, että nuohan täytyy käydä ajamassa pois.

– Haitu olisi varmaan jäänyt pilkkijöistä kymmenen metrin päähän ja tervehtinyt niitä siitä haukkumalla. Mutta kun meidän viisivuotias lapsenlapsi näki, että Haitu juoksee järvelle, niin poika lähti juoksemaan perässä. Ja hänen isänsä lähti Leevin perään ja huuteli Leeviä.

– Minä jäin rannalle ja vislasin pilliin, mutta sillä kertaa Haitu ei kuunnellut pilliä, eikä Leevi isäänsä. Ja kaiken sekamelskan lisäksi Veli-Pekka sanoo, että minäpä haen nuo kelkalla pois ja pian on kelkkakin menossa letkan perässä. On siinä mahtanut pilkkijöillä olla ihmettelemistä, että mikähän Kiljusen herrasväki tuolta oikein tulee. Mutta itse asiassa tämmöisiä tilanteita ei olekaan ollut kuin korkeintaan kaksi kahdeksan vuoden aikana, sanoo Tuija.

Entä liittyykö koiran pitoon yhtään huonoa tai raskasta puolta?

– Haitu jättää lintulaudan linnut rauhaan, mutta se syö linnunsiemeniä sieltä maasta. Sitä pitää aina kieltää, että ei niitä siemeniä pitäisi syödä. Sitten Haitu on aina sen näköinen, että ai jaa, no olisitte sanoneet aikaisemmin, ettei näitä siemeniä saa rouskuttaa, niin että ilman muuta tottelisin, kun olisin tiennyt.

– Tietysti koira on elävä olento ja kaikessa missä on hyvää ja iloa, on toisena kääntöpuolena se vastuu. Ihmisen tehtävä on huolehtia koirasta ja katsoa, että onko kupissa vettä ja tuliko kakka ulkona. Koira ei pysty kertomaan miten suoli toimii, joten ihmisen työnä on sitä tarkkailla, sanoo Tuija.

Haitu kulkee yleensä Tuijan ja Veli-Pekan luona etelässä, kun he lähtevät lasten luokse kylään. Joskus tosin Haitu laitetaan hoitoon johonkin luotettuun paikkaan.

– Jotenkin tuntuu, kun Haitulle tulee ikää, että suhde koiraan vain syvenee ja sitä on sitten tosi tarkka sen suhteen, mihin Haitu laitetaan tilapäishoitoon. Semmoisten ihmisten luokse hänet jätetään, jotka Haitua rakastavat ja hän rakastaa heitä, linjaa Tuija.

Tuija ja Veli-Pekka ihmettelevät, kuinka laaja voi koiran sanavarasto olla. Sehän on asia, mikä ihmetyttää myös tutkijoita. Haitulla on niin hyvä kielipää, että isäntäväki käyttää joskus salakielenä englantia suomen sijaan. Jos lintulaudan alla on jänis, niin toinen sanoo, että siellä on nyt pihalla rabbit. Haitu ei ole silloin moksiskaan, mutta jos se kuulee sanan jänis, niin se riehaantuu heti ja meinaa juosta ikkunasta läpi.

– Juusto on niin ikävä sana, että sen kuullessaan Haitu menee piiloon sängyn alle. Ihmettelimme ensin, että mistä tässä on kysymys ja sitten taisimme keksiä selityksen. Kun Haitu oli pentuna kipeä, niin sille yritettiin antaa lääkettä juuston sisällä. Se varmaan muistaa siltä ajalta, että juusto-sana merkitsee jotain pahaa. Itseasiassa Haitu rakastaa juustoa, mutta me käytämme siinäkin englantia, eli cheese.

Kynsien leikkaamista Haitu ei arastele, sillä se on opetettu pienestä pitäen kynsien leikkaamiseen. Tuija laittaa kynsisakset penkin päälle ja siitä Haitu näkee, että ahaa, nyt on kynsien leikkuun aika, nyt saa nakkia.

– Haitu hyppää Veli-Pekan syliin ja minä leikkaan kynnet muutamassa minuutissa. Nakkiohjautuvainen Haitu saa Veli-Pekalta nakinpalan aina kun yhden jalan kynnet on leikattu.

Keeshondia täytyy aika ajoin trimmata. Pienempänä Haitu kävi Nina Lagerin trimmattavana ja Haituhan tykkää Ninasta mahdottomasti. Nykyisin Tuija pesee ja puunaa Haitun. Ja paksuturkkista keeshondia täytyy harjata säännöllisesti.

– Kampaamisen jälkeen Haitua pitää kehua. Sanon, että kylläpä sinä olet kaunis ja sitten Haitu kävelee Veli-Pekan luokse ylpeänä, että katso nyt kuinka kauniiksi minut harjattiin, sanoo Tuija

Haitu on myös venekoira ja se on aina omalla paikallaan veneessä, kun Veli-Pekka ja Tuija lähtevät Siskelijärvelle tai Siskelijärven kautta isolle Inarille veneilemään:

– Haitulla on omat pelastusliivit päällä. Sen korvat heiluu tuulessa ja Haitu istuu ja nauttii venematkasta kuin kuningatar konsanaan.

– Kylläpä meillä onkin ihmekoira, kun tässä on joutunut Haitun elämää muistelemaan. Mutta tietysti lastenlapset on meille ykkösiä. Pääsiäisenä varmaan lähdetään taas etelään. Yleensähän inarilaiset haluavat olla pääsiäisen täällä Inarissa ja pilkkiä ja hiihtää, mutta kun meillä on luonto, maisemat ja pilkkipaikat aina tuossa ikkunan alla, niin ihan hyvin voi pääsiäisenä käydä etelässäkin. Ja koiranhoitajaksi taidamme muuten joutua sielläkin, kun katsomme siellä viikon pojan perheen koiraa, sanovat Tuija ja Veli-Pekka Uotila.