Pääkirjoitukset

Elämä on ihanaa, kun sen haastateltavan kanssa oikein oivaltaa

Olimme ajaneet valtatien varren kyltin ohi jo monet kerrat Muonioon päin mennessä. Eipä puulle punaisella maalattua kylttiä voinutkaan olla huomaamatta. Mielessä oli häivähtänyt, mikähän guest house, majatalo, Kihlangin vanhalla koululla on.

Mikähän tarina siihen liittyy?

Piti ottaa puhelin käteen ja soittaa. Jo puhelu lupaili tarinaa: Kihlangissa asuu nyt ukrainalais-ranskalainen pariskunta, joka on remontoinut koulun täysin ja kunnostukset jatkuvat. Halusin, että juttu kertoo, miten juuri tämä pariskunta on tupsahtanut Kihlankiin ja mitä he ajattelevat yhteisöstä siellä.

Kuten olimme toimituksessa ounastelleet, ihmisen kokoinen tarina koululle kätkeytyi. Minulle on henkilöjuttujen tekijänä kehittynyt vuosien varrella sisäinen mittaristo sille, tuleeko jutusta kiinnostava. Jos haastattelun aikana tulee kiitollisuus siitä, että ihminen kertoo minulle – eli teille lukijoille – kokemuksistaan, ajatuksistaan ja tunteistaan, yleensä se johtaa onnistuneeseen juttuun, joka antaa jotain ajattelemisen aihetta. Tällaiset kohtaamiset päättyvät usein molemminpuoliseen kiitokseen jaetusta ajasta.

Toinen hyvä signaali minulle tulee usein autossa, kun lähden ajelemaan juttukeikalta takaisin. Päässäni alkaa soida Kulkuri ja joutsen. ”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.” Olemme haastateltavan kanssa olleet jonkin oivalluksen ääressä. Sen minä yritän paketoida jutuksi, joka olisi paitsi kiinnostava, myös toisi esille erilaisia tapoja elää ja ajatella, tarjoaisi uutta näkökulmaa ja ehkä samaistumispintaakin. Usein kertoisi vaikeuksistakin, mutta myös iloista. Erilaisista tavoista elää.

Kairoillamme on mihin kadota, mutta ilman toista ja jonkinlaista yhteispeliä ja yhteisöä ei kukaan pärjää. Siksi jatkamme maailman kertomista ihmistarinoiden kautta.

Uskallanko mennä paikkoihin, jotka eivät vastaa omaa vakaata elämäntilannettani ja yhdeksästä viiteen -työaikaa?

Eräs lukija kirjoitti vasta Luoteis-Lapin Facebookissa ADHD:sta kertovan jutun alle kommenttina, että tässähän haastateltava antaa kasvot ADHD:lle ja kiitti häntä siitä.

Kuka voisi seuraavaksi antaa meille yhteisön kasvot ja mistä asiasta?

Valtaosa henkilöjutuistamme lähtee nykyään syntymään omien havaintojemme ja ideoidemme kautta. Arvostamme samalla lukijoiden vinkkejä ja näkökulmaa. Muistakaa kertoa niitä meille.

On myös pakko miettiä, kenen tarinat jäävät kertomatta. Mitä sinä ajattelet lukijana? Mediaa on syytetty keskiluokkaisuudesta ja myönnän syyllisyyteni.

Uskallanko mennä paikkoihin, jotka eivät vastaa omaa vakaata elämäntilannettani ja yhdeksästä viiteen -työaikaa? Se on tehtäväni toimittajana, katsoa maailmaan jokaisen tasolta.

Tiina Tapio, toimittaja