Kolumnit

Elämä ja maisema muuttuvat raadollisesti, mutta heinän karheus vie kivun

Kävelen taas Äkäsjokivarressa. On Suomen luonnon päivä. Aurinko paistaa lämpimästi, on elokuun loppua. Saavun Rautujärven suoniitylle. Vaivaiskoivut koristavat niittyä punaisin ja keltaisin ruskalehdin ja suoheinä kimaltelee kullankeltaisena auringossa. Mieleni on korkealla.

Mietiskelen entisaikojen ihmisiä ja heidän elämäänsä. Antti, esi-isäni, tuli tähän maisemaan jo vuonna 1899. Setäni Esa, joka on kohta 90-vuotias, on kertonut minulle, kuinka he kävivät poikasena niittämässä suoniittyjä ja heinää, joka kasvoi Rautujärven ja Äkäsjoen rannoilla. Hän oli vetänyt heinät kopukkaan eli lauttaan, kun isoveli Antti oli kahlannut viikatteen kanssa kainaloita myöden vedessä.

Heinät niitettiin soilta ja rannoilta, sillä talven aikana lehmät lypsivät hyvin, kun niitä syötettiin suoheinällä – heinillä täytettiin myös patjat ja tyynyt.

Ihmisten luontotieto ja -taito on ollut huippuluokkaa. Joka päivä tehtiin työtä ruoan ja lämmön hankkimiseksi.

Lapsetkin osallistuivat näihin töihin. Kesällä he riipivät lehtiä eläimille, poimivat marjoja, haravoivat heinää, nostivat perunoita, kalastivat ja kantoivat puita. Lapset oppivat kunnioittamaan luontoa ja ymmärsivät sen arvon. Kun on kosketus luontoon, on kosketus ihmisyyteen. Eeva Kilpi on runoissaan ja teksteissään korostanut luonnon tärkeyttä.

”Nosta jalka kaasulta: perhonen ylittää tien.”

Kuorma-autot rymistelevät metsässä peräkärryineen ja lastauskoneet syöksevät mustaa savua ilmaan.

Kotimatkalla vastaan tulee hakkuualue. Metsää on kaadettu paljaaksi silmän kantamattomiin. Metsäkoneen telaketjut ovat tonkineet maapohjan rikki ja kaadettujen puiden oksat lojuvat kellastuneina maassa.

Maassa lojuu myös muovikanistereita ja mukeja. Yksinäinen kelo seisoo keskellä aukeaa ja kannot itkevät suruissaan – niin teen minäkin. Onnellinen olotila on tipotiessään.

Nyt olisi esi-isälläni hommia, hän kun oli metsänvartija ja palkattu metsien suojeluun, ajattelen.

Kiuaskeron maisema on muuttunut Antin ajoista: on valtava soramonttu, josta Napapiirin Kuljetus ajaa hiekkaa päivittäin. Kuorma-autot rymistelevät metsässä peräkärryineen ja lastauskoneet syöksevät mustaa savua ilmaan.

Metsähallitus on saanut luvan kallionmurskaukseen ja Hannukainen Mining hakee lupaa kaivamiseen. Kallioalueella etsitään koeporaamalla rautaa ja muita raaka-aineita. Teollisuus tarvitsee luonnonvaroja ja yhtiöt rahaa. Ne eivät sääliä tunne. Antin ja aikalaisten elämänrytmi ja -tarkoitus on kadonnut jäljettömiin.

Painan pääni illan hämärtyessä isoisäni tyynyä vasten ja heinän karheus ja niittyjen tuoksu kietoo minut uneen, eikä kipua hetkeen ole.

Kirjoittaja on Kolarin Komulaisessa kasvanut taiteilija, yrittäjä ja opettaja, joka löytää luonnosta loputtomasti tarinoita.