Muualta Lapista

Ei taikasauvaa – ruokarytmi ja rutiinit auttoivat ja Minna Jokinen pudotti 107 kiloa

Sodankyläläinen Minna Jokinen muistaa tarkasti hetken, joka sysäsi alkuun lopulliselta vaikuttavan muutoksen. Se tapahtui jouluna kuusi vuotta sitten.

– Olin alkamassa syömään kun päätin että nyt tämä loppuu, hän muistelee.

Hän painoi 184 kiloa. Painoindeksinä eli suhteessa pituuteen se tarkoittaa sairaalloista lihavuutta.

Minna muistaa olleensa siihen asti aina iso. Laihdutuskuureja hänellä oli takana niin monta ettei kaikkia voi edes muistaa. Niillä paino oli kyllä pudonnut, mutta aina vain väliaikaisesti.

Takana oli jopa niin sanottu laihdutusleikkaus eli sleeve-leikkaus. Siinä mahalaukkua poistetaan, mikä vähentää syötävän ruuan määrää ja nälkähormonin tuotantoa. Tämän pitäisi johtaa painonpudotukseen.

– Laihduin sillä 30 kiloa ja 40 kiloa tuli takaisin. Se johtui siitä että mikään ei ollut oikeasti muuttunut, Minna tunnustaa.

– Laihdutusleikkaus ei ole taikasauva, vaan remontti on tehtävä sen päälle. Sama on laihdutuslääkkeen kanssa. Samoilla tavoilla ei voi jatkaa, vaan aina vaaditaan muutosta, hän kuvailee.

Nyt äänessä on selvästi lääkäri. Minna Jokinen työskentelee Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukassa ja työterveyslääkärinä Mehiläisessä. Ammatti antaa hänelle asiantuntemusta hyvinvointiin, mutta se ei ole kuitenkaan auttanut häntä itseään.

– Tietoa minulla on, mutta en ole tehnyt sillä lailla. Olen pudottanut painoani tavalla jota en voi suositella kenellekään, hän painottaa.

Laihdutusleikkaus ei ole taikasauva, vaan remontti on tehtävä sen päälle. Sama on laihdutuslääkkeen kanssa. Samoilla tavoilla ei voi jatkaa, vaan aina vaaditaan muutosta.

Laihdutuspäätöksen toteuttaminen alkoi nettivalmennuksella. Se lupasi laihtumista seitsemässä viikossa. Minna karsi ruokavalionsa valmennustakin niukemmaksi. Hän päätti että suuhun saa laittaa kaikkea vihreää ja sen lisäksi kukkakaalta. Äärimmäisellä dieetillä paino putosi tuossa ajassa 17 kiloa.

– Sitten ajattelin että tomaatit ovat punaisia, paprikat kaikenvärisiä, hän muistelee ruokailujaan.

Samaan aikaan Minna aloitti liikunnan. Ensimmäinen laji oli kävely. Aluksi hän käveli kotoaan Tähtiherrantieltä kohti pohjoista lähimmälle sillalle saakka. Kun se alkoi sujua, hän käveli seuraavalle sillalle ja sitten K-Supermarket Pohjantähden parkkipaikalle. Kun kävely alkoi olla reipasta, hän alkoi juosta. Lopulta hän juoksi Kelukosken padon lenkkejä. Sitten iski kyllästyminen ja juoksukiintiö tuli täyteen.

Minna lähti ystävänsä Jonna Kuusijärven suosituksesta crossfitin alkeiskurssille eli OnRampille ja on nyt lajin aktiivinen harrastaja. Hän pitää siitä, että treeni on monipuolista ja sisältää esimerkiksi painonnostoa, voimistelua ja aerobista harjoittelua.

– Olen voittanut siellä itseni monet kerrat. Joillakin osa-alueilla olen parempi kuin toisilla. Korkea kynnys muistuttelee itsestään vain silloin kun vertaa itseään muihin, hän kuvailee.

Tuona keväänä Minna oli 45 kiloa keveämpi. Uudet elämäntavat eivät kuitenkaan tuoneet elämään tasapainoa. Minna tunnustaa, että kevät oli rankka sekä henkisesti että fyysisesti.

Elämä oli jouluna muuttunut myös avioeron vuoksi. Minna on jälkeen päin ymmärtänyt olleensa ylikierroksilla. Sama päivä saattoi sisältää kolmen ja puolen tunnin lenkin sekä lumityöt. Ne hän kuittasi lautasellisella salaattia ja sadalla grammalla lohta.

– Muistan, kun tajusin, ettei tämä voi näinkään jatkua. Meillä oli tyttöjen kanssa ruokana tortilloja. Minä söin puolitoista tortillaa ja itkin vessassa että miksi söin niin paljon.

Hän hakeutui työterveyspsykologille, mutta koki ettei siitä ollut hänelle apua.

– En jaksa jauhaa, vaan olen ”Halki, poikki ja pinoon” -ihminen, hän perustelee.

Minna sai tarvitsemaansa apua ravitsemusterapeutilta. Tällä oli taustaa syömishäiriöisten parissa, ja ehkä juuri siksi ohjeet huomioivat hyvin Minnan ylilyönnit. Kolme tapaamiskertaa riittivät tasapainottamaan hänen syömisiään.

– Ravitsemusterapeutin avulla nostimme päivittäistä kalorimäärääni pikkuhiljaa, kuukauden välein. Näin toimimalla tajusin itsekin, että oloni muuttui ruokaa lisäämällä paremmaksi, ja pääsin stabiiliin tilanteeseen.

Hän painottaa, ettei syömättä jättäminen ole hyväksi kenellekään.

– Nopeisiin ihmetuloksiin ei kannata pyrkiä ainakaan tällä tavalla. Pysyvään muutokseen pääsee helpommalla kun ei odota pikatuloksia, hän toteaa.

Jälkeen päin Minna osaa analysoida ylipainonsa syitä. Hänen mielestään suurin syy ylipainoon on ollut se, ettei hänellä ollut siihen mennessä koskaan ollut minkäänlaista ruokarytmiä. Nyt koko perhe syö säännöllisesti.

Minnan mukaan ruokarytmi kantaa silloin kun motivaatio on kulutettu loppuun.

– Motivaatio ei kauan kanna: kukaan ei voi motivoitua loppuelämäkseen. Luulen, että tärkein asia on rutiini. Täytyy olla joku kaava siihen miten syö ja liikkuu.

Ruokarytmiä noudattaessa Minna on oppinut, ettei vaikkapa kokonainen karkkipussi silloin tällöin suista häntä radaltaan.

– Olen huomannut, että saa syödä yllättävän paljon ilman että kehoon tulee suuria muutoksia. Jos arki on stabiili, huomaa, ettei uusi elämäntapa kaadu synttäreihin tai kolmen päivän joulunviettoon.

Tätä nykyä Minna syö kaikkea paitsi ketsuppia ja banaania. Syyt ovat muut kuin ruokavaliolliset: kas tässä ovat hänen ruokarajoitteensa.

Minnan paino on noussut pienimmästä vaakalukemasta 11 kiloa. Hän kuitenkin tietää ettei se ole pelkkää rasvaa.

Omassa ulkonäössä tapahtunut muutos ei ole näkynyt peilistä. Minna kertoo, että hän hahmottaa sen vasta hänestä otetuista kuvista.

Normaalipainoisena maailma on Minnan mukaan erilainen.

– Osaksi se johtuu siitä miten itse katsoo itseään ja muita. Niin kauan kuin on sinut itsensä kanssa, muutkin hyväksyvät paremmin, hän pohtii.

Hän on huomannut, että pohjoisessa kehoon suhtaudutaan ylipäätään hyväksyvämmin. Etelämpänä ulkonäöllä on enemmän merkitystä.

Toki uuden koon huomaa myös käytännön asioissa. Minna kertoo, että lentokoneen istuimella ja autossa on kivempi olla. Kotipihan trampoliinin painoraja on 120 kiloa. Nyt siellä voi olla yhtä aikaa kuopuksen kanssa.

– Elämä ei ole enää fyysisesti niin raskasta, hän sanoo.

Mieleen tulee muisto ajalta ylipainoisena. Perhe asui Orajärvellä muutaman sadan metrin päässä Hirviäkurun näköalapaikalta. Kävellessään sinne Minna joutui pysähtymään useampia kertoja tasatakseen hengitystään.

– Nyt minua ei mikään pitele, ja pystyn mihin vain.

Yhden monista onnistumisen hetkistä hän on kokenut crossfit-salilla. Burpee on liike, joka alkaa seisaalta, laskeutuu kyykkyyn ja punnerrusasentoon, rintakehä käy maassa, palaa kyykkyyn ja siitä noustaan hyppyyn kädet pään yläpuolella. Minna piti liikettä hirveänä, kunnes eräänä päivänä huomasi että liikehän on muuttunut helpoksi.

Siksi hän ei niele selitystä: en voi tulla mukaan koska olen niin huonossa kunnossa.

– Juuri siksi sinne pitää tulla. Sama pätee mihin tahansa liikuntaan.

Minnan perheeseen kuuluvat tyttäret Enni, 11, Iina, 10 ja Anna, 6, sekä Matti-kissa. Tytöt ovat ihmetelleet, että mistä aiheesta äiti oikein antaa paikallislehdelle haastattelun. Minna taitaa siis olla onnistunut siinä, ettei ole siirtänyt omaa painokipuiluaan omille lapsilleen.

Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei peilatessaan arvostele itseään, eikä käy puntarilla tyttöjen nähden. Toisaalta ympäröivästä maailmasta tulee ulkonäköpaineita.

– Jo eskarilaiset puhuvat että kuka on lihava. Siitä puhutaan selän takana ja naureskellaan.

Laihtuminen jätti kehoon ylimääräistä nahkaa. Minnalta sitä poistettiin terveydellisistä syistä keväällä 2023.

– Siihen tuli hautumia. Juostessa nahka heilui ja läpsi kipeästi, Minna muistelee.

– Minussa on vielä ylimääräistä nahkaa käsivarsissa ja reisissä. Ne ovat ulkonäkökysymyksiä, niistä ei ole terveydellistä haittaa, hän sanoo.

Kovan työn tulokset näkyvät siinä että vaatteet puristavat nykyisin hartioista, eivät vyötäröstä tai lantiolta. Sen asian kanssa Minna kertoo olevansa sinut ja olevansa siitä jopa tyytyväinen.

Miten suuren elämäntapojen muutoksen kokenut Minna neuvoisi ihmistä alkuun painonhallinnassa?

– Päätöstä ei voi kukaan muu tehdä. Sen on tultava itsestä. Päätös ei myöskään voi olla puolivillainen. Semmoiset eivät kestä, hän vastaa.

–Muutos pitää aloittaa jääkaapista. On katsottava, mitä siellä on, ja päätettävä, mitä sinne jatkossa laittaa. Ei ole syytä, miksei voi aloittaa juuri nyt. Voi esimerkiksi päättää miten toimii seuraavan kerran kaupassa.

Sama pätee hänen mukaansa liikuntaan.

– Aina löytyy jokin vaihtoehto, jonne voi ottaa ne lapset mukaan, tai jossa huomioidaan se polvivaiva.

Minna ei ajattele, että muutos olisi takana päin. Hän kertoo tekevänsä valintoja päivittäin sen eteen, että muutos olisi pysyvä.

Nyt hullutukset, kuten Minna itse kuvailee, eivät liity hänen syömiseen, vaan treenaamiseen.

– Kai mie olen jonkinlainen masokisti: kun tuntuu pahalta, niin loppujen lopuksi tuntuu hyvältä. En halua tehdä asioita helpoimman kautta. Tyttären kanssa tuli puhetta pyöräilemisestä, ja hän oli ihmeissään kun minusta parasta on polkeminen ylämäkeen.

Minna on tehnyt päätöksen että viisi kertaa viikossa pitää tehdä jotakin. Hänelle se voi tarkoittaa crossfitin lisäksi myös vaikkapa perinteistä punttisalia, kävelyä tai lumitöitä.

Syksyllä hän kävi kunnan maksuttomassa kehonkoostumusmittauksessa. Hän haki sieltä ohjeita lihasmassaa lisäävään ruokavalioon.

– Suosittelen sitä: terveysneuvontaan voi mennä kuka tahansa ja se voi auttaa alkuun elämänhallinnassa. Moni ajattelee, että siitä on hyötyä pelkästään urheilijoille tai tosiharrastajille, mutta se on ihan kaikille.

Crossfit on saanut Minnan innostumaan painonnostosta ja hän suunnittelee osallistuvansa kesällä painonnostoleirille Kreetalla.

– Haaveilen myös siitä että jonain päivänä hauikseni on niin suuri ettei käsivarressani ole ylimääräistä.