Ihmiset

”Ei se ole äiti vaan herra Alzheimer”, Elise Lappea-Alavuotunki joutui myöntämään – Kuolema oli pitkän sairauden jälkeen lopulta helpotus

– Hei äiti, tyttäresi Elise tuli sinua katsomaan.

Näin Elise Lappea-Alavuotunki tervehti muistisairasta äitiään oululaisessa palvelukodissa vielä viime syksynä.

Kello on kymmenen Kolarin Sieppijärvellä ja Lappea-Alavuotunki on juuri tullut takaisin kotiin päivän ensimmäiseltä uinnilta. Tavoitteena on uida kahdesta kolmeen kertaan päivässä, jotta kesän lopuksi uintikertoja olisi kaikkiaan sata. Uimisessa hänellä on aina tavoite.

Lappea-Alavuotunki muutti pysyvämmin Oulusta takaisin Sieppijärvelle toissa vuonna syksyllä. Nykyään hän asuu vanhempiensa vanhassa talossa Sieppijärven kylällä.

Eteisessä on kirkkaanpunaisella nahalla päällystetty kampaamotuoli, olohuoneen nurkassa kangaspuut. Ne ja leivinuunin päällä makaava hiilihanko muistuttavat nyt äidistä.

Kun Lappea-Alavuotunki oli neljävuotias, perhe muutti kolmeksi vuodeksi Rovaniemelle. Äiti kävi kouluttautumassa parturi-kampaajaksi. Tytär muistaa, miten äiti oli yrittäjänä aina töissä. Se on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen ajasta ennen äidin sairastumista.

Meillä oli aina lättykestit.

Äidin Alzheimer diagnosoitiin 25 vuotta sitten.

Diagnoosin jälkeen äiti Anna-Liisa asui isän kanssa Sieppijärven kodissa yli kymmenen vuotta. Tuohon aikaan Lappea-Alavuotunki asui Oulussa, mutta matkusti usein vanhemmilleen.

Tytär muistaa, että äidin ja isän luona tuoksui aina lätyiltä. Varmisteltiin, onhan hilloa ja kermavaahtoa.

– Meillä oli aina lättykestit.

Vaikka ruuanlaittotaito alkoi heiketä sairauden myötä, lättyjä äiti osasi tehdä.

Taidon menettäminen tarkoitti sitä, että äiti saattoi yrittää keittää kananmunia kahvinkeittimessä. Myös turvalieden käyttäminen oli hankalaa, ja käytön opettelu venytti hermoja.

Ei se ole äiti vaan herra Alzheimer.

Lappea-AlavuotunginOssi-isä kuoli syöpään vuonna 2011. Ennen isän kuolemaa äiti kävi kerran kuussa intervallijaksolla Kolarin palvelukoti Tannassa.

Äidin luonne muuttui, kun sairauden oireet voimistuivat. Hänestä tuli arvaamaton.

– Ei se ole äiti vaan herra Alzheimer, Lappea-Alavuotunki mietti.

Palvelukotijaksojen aikana isä sai levätä.

Hoitojaksolle lähteminen ei ollut äidille aina mieluista.

– Kerrankin äiti löi jarrut päälle. Minä soitin Tannaan Oulusta ja pyysin, että voisko joku päivävuoroon tulija hakea äitin tullessa kotoa.

Niin hänet haettiin. Isä oli tuolloin kovin väsynyt ja nukkui neljä vuorokautta peräkkäin.

Pihapiiriin kuuluva hirsisaunarakennus oli isälle tärkeä. Sen paikkaa mietittiin pitkään, ja lopulta Lappea-Alavuotunki ehdotti sen siirtämistä vanhempien pihaan. Isä piti sitä hyvänä ajatuksena. Kaksi viikkoa myöhemmin isä kuoli.

Saunarakennus siirrettiin isän kuoleman jälkeen.

Olen tapellut 14 vuotta äidin hoidosta.

Isän kuolema pakotti Lappea-Alavuotungin etsimään hoitopaikan äidilleen Oulusta. Palvelukotipaikka oli kiven alla, eivätkä asiat varsinaisesti helpottuneet sen löytymisen jälkeen.

– Olen tapellut 14 vuotta äidin hoidosta.

Aina tuntui olevan jokin ongelma. Yhtenä kesänä äitiä ei käytetty lainkaan ulkoilemassa, ja syyksi paljastui kesän lopulla toisen kengän puuttuminen.

Tästä Lappea-Alavuotunki suuttui.

– Pirulauta mie paisuin kuin pullataikina.

Palvelukodissa oli parveke, jota ei koskaan käytetty. Hoitajat istuivat kahvitauolla joskus tunninkin. Lappea-Alavuotunki sai olla yhtenään antamassa palautetta palvelukodin johdolle.

Aina, kun lähdin sieltä, pala lähti sydämestä, ja piti itkeä parkkipaikalla.

Vuodet kuormittivat.

Lappea-Alavuotunki oli pitkään ainoa, joka kävi säännöllisesti vierailemassa äitinsä luona ja huolehti hänen asioistaan. Tyttären omille lapsille isoäidin näkeminen oli raskasta.

Geriatrisella osastolla äiti ei hymyillyt neljään vuoteen.

– Aina, kun lähdin sieltä, pala lähti sydämestä, ja piti itkeä parkkipaikalla.

Vasta, kun rauhoittavien antaminen lopetettiin, äiti alkoi jälleen hymyilemään.

Toisinaan Lappea-Alavuotungista tuntui, ettei hän enää jaksa. Sairaus vaikutti koko perheeseen, aviomieheen, lapsiin ja siskoon.

– Sitä kuitenkin ajatteli, että se on minun äiti.

Huonosti nukutun vuoden jälkeen Lappea-Alavuotunki joutui itse muistitutkimuksiin, kun hänen lähimuistinsa alkoi pettää.

Pitkien ja haastavien tutkimusten jälkeen mitään muistisairauteen viittaavaa ei löytynyt.

Alzheimerista ei selviä. Siinä kituu ja kituu lopussa.

Sieppijärveläiset ovat kertoneet, että äiti oli nähty mietteliäänä katsomassa sillalta alas. Tämä tapahtui pian Alzheimerin taudin diagnoosin jälkeen.

Lappea-Alavuotunki uskoo, että tuollaisessa tilanteessa sitä tulee miettineeksi kaikenlaisia ratkaisuja.

Vuosien mittaan myös tytär mietti, milloin on kohtuullista päättää ihmisen kärsimys lääketieteellisesti.

Suomessa eutanasia eli avustettu itsemurha on laitonta. Lappea-Alavuotungin mielestä sen pitäisi olla laillista. Mielipide muodostui, kun hän seurasi vierestä äidin sairauden etenemistä ja vähitellen puhe- ja liikuntakyvyn menettämistä.

– Alzheimerista ei selviä. Siinä kituu ja kituu lopussa.

Tieto oli minulle aivan ihana.

Viime joulukuussa Lappea-Alavuotunki oli lähdössä omista työpaikan läksiäisistään tervehtimään äitiä palvelukotiin.

Hän istui autossa parkkipaikalla, kun sain puhelun. Äiti oli kuollut.

– Tieto oli minulle aivan ihana.

Oli helpottavaa, että pitkään jatkunut sairaus tuli vihdoin päätökseen.

Hän ajoi palvelukodille. Äidin vierellä istuessa hän otti tätä kädestä ja alkoi laulamaan.

Musiikki ja laulujen sanat olivat säilyneet äidin mielessä vielä, kun kaikki muu oli unohtunut.

Kukkaihmisyys on geeniperimässä.

Päällimmäinen muisto ajalta ennen äidin sairautta liittyy puutarhaan.

– Äiti kysyi, lähdetkö perkaamaan kukkamaata.

Lappea-Alavuotungin lapset olivat tuohon aikaan pieniä, ja yksi ei ollut syntynytkään.

Puutarhanhoito yhdisti, joten Lappea-Alavuotunki auttoi mielellään. Pihan pitkästä penkistä otettiin yhteistuumin kaikki kukat pois ja vaihdettiin mullat.

Kun työ oli valmis, istuttiin pihakeinuun tarkastelemaan tulosta. Siinä äiti joi kahvia ja Lappea-Alavuotunki teetä.

– Kukkaihmisyys on geeniperimässä.

Voin keskittyä nyt itseeni ja harrastuksiini.

Sieppijärveltä Lappea-Alavuotunki ei koe koskaan kunnolla lähteneensä.

Kesät ja joulut hän on perheensä kanssa viettänyt aina vanhempiensa luona. Yläkerrassa on paljon tilaa, johon lapsiperheenä pystyi majoittumaan.

– Tämä on aivan ihana paikka. Täällä on oma rauha ja järvi lähellä.

Oululainen lähiö ahdisti.

– Voin keskittyä nyt itseeni ja harrastuksiini.

Kangaspuut ovat olleet vähällä käytöllä olohuoneen nurkassa. Lappea-Alavuotunki ei itse pystynyt käyttämään kangaspuita, kun äiti vielä eli. Aina sai kuulla, miten maton reunat olivat rumat.

– Äiti oli hyvä tekemään mattoja.

Käsityöt ovat artesaaniksikin kouluttautuneelle Lappea-Alavuotungille tärkeitä. Äidin kuoleman jälkeen mattojen kutominen tuntuu ajatuksena kevyemmältä.

Kohta on lähdettävä taas uimaan, jotta tavoite täyttyy.