Ihmiset
Ei mitään pienilveilyä – kittiläläisen ITE-taiteilija Reino Sipolan kuolemasta tulee syksyllä kymmenen vuotta
Maisemassa on jotakin tuttua. Vahvoja värejä, koivunrunkoja, paksuja maalikerroksia.
Tuttuus johtuu ehkä siitä, että saman tekijän tauluja on esillä Kittilässä monessa muussakin paikassa, jossa on aikaa katsella. Osansa on varmasti myös Reidar Särestöniemi -vaikutteilla, huurrekoivuja ei voi olla vertaamatta kuuluisiin puihin.
Odotustilojen maisemataulut ovat Hormakummussa asuneen, itseoppineen taiteilijan Reino Sipolan (1945—2015) teoksia. Ne päätyivät kittiläläisten katseltaviksi hänen kuolemansa jälkeen, sillä hän testamenttasi taulunsa ja kirjoituksensa Kittilän kunnalle ja toivoi, että kokoelma säilytetään kokonaisuutena.
Sipolan tauluja on esimerkiksi terveyskeskuksen, kunnantalon ja kirjaston seinillä. Vs. kulttuurisihteeri Jaana Hokkanen arvioi, että niitä on esillä kunnan eri tiloissa tällä hetkellä ainakin noin 150.
Se, että aloin muitakin homoja vielä puolustamaan, teki minusta lopullisesti sangen vieroksuttavan olion. Reino Sipola
Kaikkiaan testamentti sisälsi 537 teosta ja lisäksi luonnoksia. Ensimmäiset kokoelman tauluista on maalattu vuonna 1965. Maisemien lisäksi Sipola maalasi myös toisenlaisia tauluja, muun muassa muotokuvia ja alastonkuvia sekä kuolemaa käsitteleviä teoksia. Osa alastonkuvista päätyi Sipolan kuoltua esille kahteen ITE-taiteen näyttelyyn Etelä-Suomeen.
Sipola ei halunnut olla esillä eikä siksi ollut innostunut tarjoamaan teoksiaan näyttelyihin. Näin hän sanoi Kittilälehden haastattelussa vuonna 2008. Tuolloin takana oli kuitenkin yksi näyttely Rovaniemellä ja toinen juuri avattu samassa kaupungissa, ja Sipola kertoi muuttaneensa mieltään. Hän sanoi, ettei panisi pahakseen, vaikka näyttelytilaisuuksia tulisi jatkossa lisääkin. Kunnioitusta ja mainetta hän ei myöntänyt edelleenkään olevansa vailla mutta totesi, että rauhaa Hormakummussa riitti jo vähän liiankin kanssa. Muuta tekemistä ei ollut kuin maalaaminen.
Sipolan maalauksissa hämmennystä aiheutti paradoksi, että mies on aktiivinen katsoja ja objektin kohteena. Juha Eskola
Rauhaa Sipola rikkoi järjestämällä näyttelyn Kittilän kirjastossa. Näyttelyssä olivat esillä muun muassa teokset Julkihomo Kittilän Narikalla – kyläläiset tervehtivät, Rakkaus on kuollut, himo elää, Aapraham ja avaruuskoira, Kittilän yöelämää, Ahtaat ympyrät ja Viinapirut.
Sipolan teoksia vuonna 2017 valmistuneessa opinnäytetyössään tutkinut ja tulkinnut Juha Eskola arvioi, että näyttelyn aiheuttama hämmennys – joka hänen mukaansa johti siihen, että näyttely lopulta purettiin ennen aikojaan – johtui siitä, että Sipolan teosten näkemykset miehisyydestä ja miehen sosiaalisesta ja kulttuurisesta roolista poikkesivat valtakulttuurista. ”Sipola on luonut uudenlaista kuvaa miehen vartalosta. Sipolan maalauksissa hämmennystä aiheutti paradoksi, että mies on aktiivinen katsoja ja objektin kohteena. Sipolan töissä alastomuus on liitetty eroottisen katseen kohteena olemiseen”, Eskola kirjoittaa.
Näyttelyesitteessä Sipola itse kertoi teoksestaan Julkihomo Kittilän Narikalla – kyläläiset tervehtivät seuravasti: ”Se, että aloin muitakin homoja vielä puolustamaan, teki minusta lopullisesti sangen vieroksuttavan olion. Nuoret miehet varsinkin suorastaan pakoilevat. Toki monet sen syynkin ovat mulle kahden kesken kertoneet, että jos sinua ”ihmisten” näkösillä puhuttelee, saati tervehtii, niin heti saapi ikuisen homon maineen, ja sehän on täällä jokseenkin sama kuin kuolemantuomio — vaihtoehtoisesti seksuaalipakolaisuus.”
Sipola piti töitään esillä myös kotinsa yhteyteen rakentamassaan Vinttigalleriassa Hormakummussa, jonne on kirkonkylältä matkaa parikymmentä kilometriä. Vinttigallerian ovet olivat auki aina, kun taiteilija oli kotona. ”On täällä joku vieras käynyt joskus keskellä yötäkin, mutta päiväsaikaan olisi toki parempi”, hän eräässä haastattelussa sanoi.
Vuokratalo sijaitsi parin kilometrin päässä Sipolan lapsuudenkodista. Siinä oli sähköt mutta ei vesijohtovettä.
En tosiaankaan ollut kovin innokas sitä mielestäni pienilveilyä jatkamhan. Reino Sipola
Viimeisenä kesänään Sipola avasi Vinttigallerian lisäksi uuden gallerian kotinsa vanhaan ulkovarastoon, jotta kaikki teokset mahtuisivat esille.
Juha Eskolan mukaan Sipola olisi halunnut järjestää näyttelyn myös Särestössä ja kun se ei uusien toimijoiden kanssa Särestöniemen kuoltua onnistunut, hän suunnitteli vievänsä omat teoksensa esille Särestön pellolle. Eskola haastatteli Sipolaa opinnäytetyöhönsä vuosina 2010 ja 2011.
Sipola piirsi jo lapsena. Koulussa hän kertoi mieltyneensä vesiväreihin niin, ettei olisi muuta tehnytkään kuin maalannut. Opettajan piti takavarikoida värit. Koulumatkalla Sipola piirteli sauvalla taideteoksia hangen pintaan. Kouluun hän silti ennätti, ja todistukseen tuli ihan hyvät numerot. Maalausharrastuskin sai elää, kun äiti osti pojalle omat värit.
Kittilälehden arkistosta löytyy kuusi Sipolan lehteen lähettämää lukijakirjoitusta. Ne ovat tarinoita menneistä ajoista ja ihmisistä lukuun ottamatta kahta omakohtaista muistelusta. Kirjoituksessaan Entisen pienviljelijän muisteluksia Sipola kertoo nuoruudestaan.
Reino aloitti kuvataiteilun jo lapsena, mikä osoittaa hänen olleen näitä taiteilijaksi syntyneitä. Reijo Raekallio
”Ennen näitä asutustilojen haltijoita kuttuthin pienviljelijöiksi. Jotkut niistä sanoivat ihan ”isäntiäkin” olevansa. Lainausmerkeissähän sen hyvällä taholla jotenkin käsittikin. Semmoinen isännäntapainenhan se minustakin tavalhan silloin nuoruuvessani tuli, kun isäni kuoli 1964. No äitihän se tosiasiassa pomo oli, mutta minun kontollenihan net talon raskhaimmat työt vanhimpana automaattisesti lankesivat, kuinkas muutenkhan!” Sipola kirjoittaa ja jatkaa:
”En tosiaankaan ollut kovin innokas sitä mielestäni pienilveilyä jatkamhan. Ja heti kun peltopakettilaki tuli voimhan, sanoin äitille että lehmät karjapohjolhan ja pellot pakethin!”
Sipola asui nuoruudessaan Helsingissä ja Oulussa mutta palasi, kun äiti kirjoitti kirjeen ja pyysi.
Maalausharrastus alkoi vähitellen muuttua ammattimaisemmaksi, maalaamisen ohella Sipola teki välillä metsätöitä. Juha Eskolan mukaan Sipola jätti perinteisen työelämän kokonaan vuonna 1981 ja ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Ratkaisuun vaikutti Särestöniemen antama esikuva. ”En tiiä, olenko ammattilainen vai mikä, mutta pakko tehä jotakin”, Sipola Eskolalle sanoi.
Sipolan varhaista kuvataideharrastusta kuvasi myös kittiläläistaiteilija Reijo Raekallio muistokirjoituksessaan, joka julkaistiin Kittilälehdessä tammikuussa 2016.
”Reino aloitti kuvataiteilun jo lapsena, mikä osoittaa hänen olleen näitä taiteilijaksi syntyneitä”, Raekallio kirjoittaa.
Monet näkee minun töissä särestöläisyyttä, ja onhan nuo värit mulla aika voimakkaita. Reino Sipola
”Metsätöistä ensimmäiset ansionsa hän pisti öljyväreihin. Hän sai oppia ja vaikutteita naapuritaiteilijalta Reidar Särestöniemeltä, Hormakummusta katsottuna Särestö on lähellä. Kuitenkin voi sanoa että Reino oli itseoppinut, nykytermillä ”itetaiteilija”.”
Myös Raekallio nostaa esiin Särestöniemi-vaikutteet.
”Vaikka joskus Reinon työt näyttivät liikaakin reidarimaisilta, meillähän on yhteisomistusta nämä aiheet: suovillat, suopursut, riekot ja keskiyön auringot, niin ettei Reidar ole niitä monopolisoinut”, Raekallio toteaa.
Sipola itse myönsi Kittilälehden haastattelussa vuonna 2008, että jotakin on varmasti välittynyt Särestöniemen opissa omiin tauluihin, varsinkin nuoruuden töihin, kirkkaat värit ja aiheista esimerkiksi koivut. ”Monet näkee minun töissä särestöläisyyttä, ja onhan nuo värit mulla aika voimakkaita”, hän sanoi.
Sipola oli tutustunut Särestöniemeen jo 1960-luvulla. Hormakummusta oli jängän poikki lyhyt matka Särestöön. ”Opinnot” Reidarin luona sisälsivät Sipolan mukaan kymmenen vuotta juopottelua — mutta ei se aivan vain sitä ollut. Myös jotakin maalaamisesta tarttui mukaan.
Sipola tunsi myös toisen kuuluisan kittiläläistaiteilijan, Kalervo Palsan (1947–1987) — ja myös Kallen kanssa tuli juopoteltua. ”Olisko yksinäisyys ja hulluus, ei ossaa selvinpäin ihmisten kans olla”, Sipola pohti Kittilälehden haastattelussa syytä sille, miksi taiteilijat ja viina niin monesti sattuvat yhteen.
Sipola kertoi maalaavansa taulunsa muistikuviensa mukaan. Jos muistikuvaan tarvittiin tarkennusta, hän otti moottorikelkan ja kävi katsomassa. Muotokuvia tai alastonkuvia hän maalasi myös mallista tai valokuvien mukaan.
Hän kertoi joskus nuorempana kokeilleensa maisemakuvien maalaamista paikan päällä — mutta sääskien takia siitä ei tullut mitään.
Sipolan kamari ja työtila olivat vierekkäin. Sängystään hän näki aina keskeneräisen työn. Työaikoja ei ollut, ja Sipola saattoi tehdä töitä mihin aikaan vuorokaudesta vain. Jos yöllä ei nukuttanut, hän nousi maalaamaan. Kun työhön keskittyi, aikaa saattoi vierähtää huomaamatta tunteja, vuorokausikin. ”Niin, että vaan vettä muistaa ryypätä välillä”, hän sanoi.
Harmittaa, että taiteilija itse ei saanut kokea tätä elinaikanaan. Elina Vuorimies
Kun Sipola maalasi, hän ei halunnut tulla häirityksi.
Tuotteliain hän oli kaamosaikaan. Kesällä oli muutakin puuhaa ja kävi enemmän vieraita. Ideat eivät loppuneet kesken. ”Niitä on koko ajan päässä, kun kerkeäisi vaan kaikki tehdä.”
Sipola maalasi myös viimeisten vuosiensa terveyskeskusjaksoilla. Hän joutui viettämään pitkiä aikoja Kittilän terveyskeskuksessa 2013—2014 lonkkaleikkauksen ja siihen liittyvien vaiheiden vuoksi sekä keväällä ja alkukesästä 2015 loukattuaan jalkansa moottorikelkkaonnettomuudessa niin, että se jouduttiin leikkaamaan. Pyörätuolin kanssa hänen olisi ollut mahdotonta liikkua kotona Hormakummussa.
”Kaaduin kelkan päälle ja tartuin vahingossa kaasuun. Kelkka lähti vauhdilla ja törmäsi puuhun”, Sipola muisteli kelkkaonnettomuuden kulkua kesäkuussa 2015.
Sairaalajaksoilla Sipola opetteli uuden tekniikan, akryylimaalauksen. Hän oli maalannut 50 vuotta öljyväreillä, mutta sairaalaympäristössä niitä ei saanut käyttää.
Jalkaleikkauksen jälkeen Sipola sairastui keuhkokuumeeseen.
Sipolan kuoleman jälkeen hänen teoksensa dokumentoitiin ja luetteloitiin, ja niitä asetettiin esille kunnan tiloihin. Kunta päätti tuolloin selvittää myös mahdollisuutta sijoittaa tauluja myös halukkaille yrityksille ja vuokrata tai sijoittaa niitä yksityishenkilöille.
Sipolan kuoleman jälkeisenä kesänä vuonna 2016 tauluja oli näytteillä Kittilän kesämarkkinoiden ajan koulukeskuksen kodassa, ja seuraavana vuonna kunta lainasi kahdeksan alastonmaalausta kahteen näyttelyyn. Teokset olivat esillä ensin Kokkolassa ITE-museossa ja sen jälkeen Joensuun taidemuseo Onnissa.
En osaa määritellä Sipolaa mihinkään taiteelliseen lokeroon, mutta joka tapauksessa hänen maalauksensa ovat hienoja ja kiinnostavia varmasti kansainväliselläkin mittapuulla. Veikko Halmetoja
ITE-amanuenssi Elina Vuorimies kertoi Kittilälehden haastattelussa toukokuussa 2017, että Sipolan teokset tulivat ensimmäisen kerran esille Maaseudun sivistysliiton ITE-taiteen kartoitustöissä vuosina 2010—2013. Vuorimies ehdotti Sipolan taidetta näyttelykuraattori Veikko Halmetojalle, joka kokosi näyttelyn 25 itseoppineen nykytaiteilijan töistä.
”On hienoa päästä esittelemään tämä vahva, henkilökohtainen ja maalauksellinen kokonaisuus isommalle taideyleisölle. En osaa määritellä Sipolaa mihinkään taiteelliseen lokeroon, mutta joka tapauksessa hänen maalauksensa ovat hienoja ja kiinnostavia varmasti kansainväliselläkin mittapuulla”, näyttelyn kuratoinnut Halmetoja sanoi Kokkolan ITEpäisyys-näyttelyn tiedotteessa.
Elina Vuorimies kertoi kuulleensa Sipolan kuolemasta vasta töiden perään kysyessään. ”Harmittaa, että taiteilija itse ei saanut kokea tätä elinaikanaan”, hän sanoi.
Siitä hän oli kuitenkin hyvillään, että kunta otti testamentin vastaan, koska sellainen ei ole itsestään selvää. ”Se on erittäin harvinaista ja kertoo kulttuurimyönteisyydestä. Nostan hattua”, hän sanoi.
Reino Sipola kuoli marraskuussa 2015. Hänet on haudattu Kittilän hautausmaalle, parin rivin päähän Reidar Särestöniemestä. Hän oli kuollessaan 69-vuotias.
Jutun yhteydessä julkaistut kuvat Reino Sipolasta hänen kodissaan Hormakummussa on kuvattu Kittilälehden juttua varten 27.2.2008.
Lähteenä jutussa on käytetty Juha Eskolan Pro gradu -tutkielmaa Tornionlaakson ITE-taiteen olemus — piirteitä mereltä tunturiin, Jyväskylän yliopisto 2017, sekä seuraavia Kittilälehdessä julkaistuja artikkeleja:
”Jos meinaa saada semmosen taulun ko haluaa, se vaatii työtä” (5.3.2008),
Uudet taulut ilahduttavat lääkäriin jonottavia (19.12.2012),
Sipola oppi sairaalassa uuden tekniikan (2.4.2014),
Taidetta terveyskeskuksessa (24.6.2015),
Uusi galleria on ääriään myöten täynnä (12.8.2015),
Muistokirjoitus: Taiteilija Reino Sipolan muistolle (Reijo Raekallio, 20.1.2016),
Arvoitusten taiteilija (6.7.2016),
Sipolan tauluja kuntalaisten koteihin? (31.8.2016),
Sipolan teoksia julkisiin tiloihin (28.9.2016) ja
Sipolan alastonmaalauksia ITE-näyttelyyn (10.5.2017).
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
Ihmiset
