Ihmiset

”Ei minusta siihen olis, että yhthen paikhan jäisin, höpsöksihän sitä tulis” – Seija Muotkajärvi toimii yhä seurakunnan vapaaehtoisena

Seurakunnan syksyn yhteissyntymäpäivillä täytekakkua olisi piisannut useammallekin.

Vuorokaudessa on 86 400 sekuntia.

– Lisää aikaa ei voi vipata, muistuttaa diakoni Sointu Jokiniemi Enontekiön seurakuntalaisten yhteissyntymäpäivillä.

Hänen viestinsä päivän sankareille on, että niistä jokainen hetki, jokainen sekunti tulisi käyttää viisaasti, sillä säästöön aikaa ei voi kerätä.

Raija Kumpulaisella on myös oma neuvonsa, jonka hän on kuullut presidentti Tarja Halosen sanoneen.

– Paras tapa vanheta on elää vanhaksi, Kumpulainen siteeraa.

Siitä tullee hyvä mieli ittele ja hyvä mieli toisile ko pystyy auttamhan. Seija Muotkajärvi

Seija Muotkajärvi ei tänä vuonna 80 vuotta täyttyvästä iästään juurikaan tunnu tuhlailevan, niin paljon kaikenlaista hän ehtii tekemään päiven mittaan.

Seurakunnan vapaaehtoisena hän edelleen auttaa aina tarvittaessa seurakuntakodin keittiössä tai kirkonmenoissa. Muotkajärvi kertoo olleensa mukana siitä saakka, kun häntä pyydettiin matkaan hänen ollessaan vielä työelämässä.

Vapaaehtoistyö tuntuu yhä tärkeältä, vaikka sitä on kertynyt jo vähintään 30 vuotta.

– Siitä tullee hyvä mieli ittele ja hyvä mieli toisile ko pystyy auttamhan. Ennen kaikkea son sitä, Muotkajärvi sanoo.

Yksin asuvalla aikaakin on enemmän, ja seurakunnan toiminnan kautta hän saa virkeyttä ja iloa myös omiin päiviinsä. Kaivattua kaveruuttakin sen mukana tulee, sillä Tuula Kivipään kanssa hän tekee paljon yhdessä, molemmat muun muassa toimivat avustajina kirkossa.

– Ei minusta siihen olis, että yhthen paikhan jäisin, höpsöksihän sitä tulis.

Välillä hän tosin ottaa kirjan käteensä ja malttaa pysähtyä hetkeksi lukemaan.

Alun perin Kolarin Pasmajärveltä kotoisin oleva Muotkajärvi tuli Enontekiölle vuonna 1963. Sitä ennen hän kerkisi käymään vuoden mittaisen reissun Turussa, mutta sieltä Lapin tyttö tuli kiireen vilkkaa takaisin tunturimaisemiin.

– Se ei ollu minun paikka. Sanoin veljele, että mie lähen justiinsa kotia, tänne en jää, Muotkajärvi nauraa.

Työuraansa hän on tehnyt hotellialalla eri työtehtävissä. Vaikka työ ei ole ollutkaan keveimmästä päästä, Muotkajärvi ei valita vaan on menneestä kiitollinen.

– Aivan kivasti on menny eikä mulla ollu koskhan kenenkhän kans vaikeuksia, hän muistelee.

Nykyisin olisi aikaa vaikka kylästelyyn, mutta kukapa sitä enää harrastaisi, ei kukaan. Pasmajärvelle hän sentään mielellään lähtee, kun sisaret hakevat käymään. Pitempiä aikoja Muotkajärvi ei sielläkään ole, mutta yksi ajankohta on vuosittain aika varma.

– Perunannosto.

Joinakin vuosina myös kotikunnan marjamättäät ovat saaneet lähtemään lapsuuden maisemiin.

Ennen tuli käveltyä paljon mettissä, istuttua ja haaveiltua, mutta ennää ei muka tohi oikein mennä. Seija Muotkajärvi

Kotona Hetassa Muotkajärven aika kuluu kaikenlaisen tekemisen parissa. Hän kertoo yrittävänsä tehdä kaiken itse.

– Ko yksin assuu, son pakkoki touhuta.

Kartanolla harkka heiluu ja kola kolisee. Hän uskoo siihen, että tekeminen on pitänyt hänet kahdeksan vuosikymmentä kutakuinkin terveenä ja hyvässä kunnossa, ja liikunta on auttanut omalta osaltaan.

– Minun liikkuminen on aina ollu pyöräilyä ja kävelyllä käyntiä. Ennen tuli käveltyä paljon mettissä, istuttua ja haaveiltua, mutta ennää ei muka tohi oikein mennä, hän naurahtaa.

Vaikka talvet eivät kulukaan laduilla, sillä hiihto ei ole Muotkajärven laji, ei pimein aika häntä lannista lainkaan.

– Voi, sitä aina löytyy jotaki tekemistä!

Aina voi tehdä käsitöitä, kutoa vaikkapa sukkia seurakunnalle eteenpäin annettavaksi.

Kirkossa piti itkeä, ei se ole sen ihmeellisempää. Aarne Kultima

Päivän kirkollinen aihe oli kiitollisuus, ja vt. kirkkoherra Essi Aalto puhui sen tärkeydestä messussa ennen varsinaisia syntymäpäiväjuhlia. Hänen mielestään onnelliset hetket ja ilot eivät tuntuisi niin mukavilta ilman huonoja hetkiä tai epäonnistumisia.

– Jos on kokenut vaikeita aikoja, niin kuin varmasti moni teistä on, oppii myös arvostamaan, mikä elämässä on hyvää, Aalto uskoo.

Myös seurakuntakodin juhlassa puheen pitänyt Aarne Kultima nostaa kiitollisuuden esiin.

– Ihmisen elämässä on todella paljon kiitoksen aiheita. Silti ajattelen, että ei sitä kuitenkaan ehkä tarpeeksi paljon kiitä, Kultima meinaa.

Edellisen sunnuntain lähimmäisyys-aihetta hän pitää erityisen tärkeänä ja ehdottaa, että juuri lähimmäisestä jokainen voisi olla kiitollinen.

– Tai sitten niin, että me olisimme toisille lähimmäisiä, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin ja ilman turvalähimmäistä.

Kultima kiittää myös juhlasta ja tarjoiluista, mutta meinaa, ettei kuitenkaan mikään juhlapäivänä mene ohi Helmiina ja Adalmiina Heikkilän lauluista niin kirkossa kuin juhlassakin.

– Kirkossa piti itkeä, ei se ole sen ihmeellisempää, Kultima sanoo.

Juttua täydennetty 23.9.2025 klo 9.43 lisäämällä puuttuva kuvateksti sekä lihavoimalla kaksi nimeä.