Kulttuuri

Ei ihan tavallinen rikoskertomus – Markku Tasala löysi vihdoin asiakirjat, jotka kertovat, mitä Hätäsen talossa joulukuisena yönä 1905 tapahtui

Kirvessurmista ilmestyy tässä kuussa Markku Tasalan kirja, josta hän on kertomassa viikonlopun Kaunis kaamos -tapahtumassa.

Kattilanpaikkaajana kylissä kiertänyt mies surmasi kirveellä pariskunnan ja heidän poikansa Raattamassa Hätäsen talossa joulukuussa 1905. Markku Tasala kuuli vanhasta tapauksesta ensimmäisen kerran työskennellessään Lapin Kansan aluetoimituksessa Kittilässä 1970–1980-lukujen taitteessa. Siitä kertoi kirkkoherra Toivo Kulpakko, joka piipahti usein toimituksessa maanantaisilla vapaapäivän kävelyretkillään. Kulpakko oli kuullut kirvessurmista seurakuntalaisilta kierrellessään Kittilän kylissä.

Se ei ollut ainoa paikallinen kertomus, jota Kulpakko toimituksen väelle kertoi, mutta jäi Tasalan mieleen, koska rikos oli ollut poikkeuksellisen väkivaltainen. Kolmoissurmat ovat Suomen rikoshistoriassa harvinaisia, ja tässä tapauksessa kaikki uhrit olivat samasta perheestä.

– Juho Heikkinen riisti äidin ja isän seitsemältä henkiin jääneeltä lapselta, joista osa oli vielä alaikäisiä. Se kuulosti käsittämättömän julmalta veriteolta, Tasala sanoo.

Kertomukseen myös liittyi erikoisia piirteitä ja ristiriitaisuuksia, jotka jäivät vaivaamaan Tasalaa. Kyläläisten esimerkiksi kerrottiin ottaneen surmien jälkeen oikeuden omiin käsiinsä ja sitoneen murhamiehen käsistään ja jaloistaan roikkumaan kattohirteen niin, että hän näki surmaamiensa ihmisten ruumiit.

Myöskään Kulpakon tarina murhaajan kosiomatkasta ei tuntunut sopivan samaan kertomukseen. Sen mukaan Raattaman tapahtumien jälkeen Kittilässä olisi nähty Juho Heikkisen näköinen mies, joka kysyi vastaantulijalta: ”Vieläköhän Hätäsen talon tyttäret ovat naimattomia?”

– Nämä kaksi tarinaa – kyläläisten Heikkiselle langettama rangaistus ja murhamiehen kosiomatka – kertoivat minulle siitä, että Raattaman tapahtumiin sisältyi sellaisia piirteitä, joita ei voitu tallentaa kuulustelupöytäkirjoihin tai muihin asiakirjoihin. Ne olivat jotakin sellaista, mikä tapahtui ihmisten mielissä, Tasala sanoo.

– Näistä syistä olin varma, ettei kyseessä ollut ihan tavallinen rikoskertomus. En tiennyt silloin vielä tarkalleen, mitä se oli, mutta aavistin, että siinä on jotakin paljon enemmän.

Näistä syistä olin varma, ettei kyseessä ollut ihan tavallinen rikoskertomus. En tiennyt silloin vielä tarkalleen, mitä se oli, mutta aavistin, että siinä on jotakin paljon enemmän. Markku Tasala

Aavistukset kävivät toteen, kun tapaus vihdoin alkoi aueta Tasalalle pari vuotta sitten. Jo pian Raattaman tapahtumista kuultuaan hän oli kirjoittanut niistä novellin ja lehtijutun, ja seuranneiden vuosikymmenien aikana hän oli kerännyt surmista kaiken tiedon, jonka muiden töidensä ohessa oli käsiinsä saanut. Kansallisarkistosta oli 1980-luvulla löytynyt niukkasanainen Vaasan hovioikeuden päätös, jonka mukaan Heikkinen oli todettu syyntakeettomaksi, mutta mitään muita tapaukseen liittyviä asiakirjoja arkistosta ei ollut löytynyt.

Keväällä 2021 Tasala valmisteli Lapin sotahistoriaan liittyvää tietokirjaa, ja hän lähestyi jälleen Kansallisarkistoa. Hän aikoi käyttää Raattaman tapausta niin sanottuna sisäänmenona teokseen, jossa oli tarkoitus tutkia väkivallan olemusta.

Kun tällä kertaa kävi ilmi, että hovioikeuden päätöksestä oli valitettu senaattiin, löytyivät valituksen kautta kaikki Tasalan kaipaamat asiakirjat, myös kuulustelupöytäkirjat, alioikeuden tuomiot ja mielentilalausunto.

Alkuperäinen kirjaprojekti lykkääntyi, kun Tasala tajusi, että hänellä oli käsissään ainekset toisenlaiseen kirjaan. Kirjaan, joka kertoisi Juho Heikkisen tarinan ja jonka avulla hänen olisi mahdollisuus löytää vastaukset mieltään 40 vuotta askarruttaneisiin kysymyksiin.

– Kun materiaali löytyi, yhtäkkiä koko tarina avautui aivan uudestaan – ja juuri se tärkein osa: kuka oli Juho Heikkinen ja miksi surmat tapahtuivat? Lopullista selitystä ei varmasti saa, mutta oli kuitenkin mahdollisuus lähestyä sitä, Tasala sanoo.

Nyt kirja on valmis. Kustantamo Into julkaisee sen tässä kuussa.

Toivon, että ihmiset lukisivat kirjaa avoimin mielin. Se on ilman muuta rikoskertomus, mutta toivoakseni se onnistuu kertomaan myös jotakin kyseisestä historiallisesta ajankohdasta ja paikallishistoriasta. Haluaisin, että se kykenee vastaamaan ainakin joihinkin kysymyksiin, jotka ovat saattaneet jäädä askarruttamaan paikkakuntalaisten mieltä. Markku Tasala

Asiakirjojen perusteella selvisivät paitsi surmayön tapahtumat myös oikeuskäsittelyn vaiheet. Molempia käsitellään Tasalan kirjassa yksityiskohtaisesti.

Juho Heikkinen tuomittiin alkuvuodesta 1906 Kittilän käräjillä murhista ja pahoinpitelyistä elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Syyttäjä oli vaatinut hänelle kuolemantuomiota. Tuomio alistettiin Vaasan hovioikeuden käsiteltäväksi, ja hovioikeus pyysi lääkintöhallitukselta lausuntoa Heikkisen syyntakeisuudesta.

Heikkiselle tehtiin mielentilatutkimus, ja koska hänet sen perusteella todettiin syyntakeettomaksi, häntä ei voitu tuomita rangaistukseen vaan hänet toimitettiin yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä mielisairaalaan.

Rikoslakia oli uudistettu Suomen suuriruhtinaskunnassa vain vähää aiemmin, ja myös syyntakeettomuussäädökset olivat tuoreet ja niihin liittyvät käytännöt vasta muotoutumassa. Näiden käytäntöjen laatimiseen osallistui näkyvästi Lapinlahden sairaalan ylilääkäri Christian Sibelius, säveltäjä Jean Sibeliuksen veli. Hän suoritti Heikkisen mielentilatutkimuksen. Asiakirjojen mukaan se kesti poikkeuksellisen pitkään, peräti yli vuoden, ja lääkintöhallituskin joutui selittelemään hovioikeudelle, miksi lausunto viipyi.

– Syntyi käsitys, että Sibeliusta kiinnosti tavattomasti Heikkisen tarina. Muistiinpanoja oli todella paljon, ja hän kirjasi ylös Heikkisen unetkin, Tasala sanoo.

Kirjassaan Tasala kertoo Sibeliuksen tutkimuksista ja diagnoosista, johon tämä päätyi.

Raattamalaiset eivät voineet ymmärtää päätöstä. Heidän mielestään Heikkinen ei ollut mielenvikainen vaan tekeytyi hulluksi. He olivat vakuuttuneita siitä, että Heikkisen oli ollut tarkoitus ryöstää talossa olleet rahat. Hätänen toimi kauppapaikkana.

Kyläläiset valittivat päätöksestä senaattiin mutta huonolla menestyksellä. Hovioikeuden tuomio pysyi entiselläään.

– He kokivat pakkohoidon mielisairaalassa melkein vapauttavaksi päätökseksi, Tasala sanoo.

Juho Heikkinen vietti Pitkäniemen keskuslaitoksessa Nokialla kaikkiaan seitsemän vuotta. Sen jälkeen hän karkasi laitoksesta. Hänen kuolinaikansa tai -paikkansa ei ole tiedossa.

Kirjassaan Tasala avaa Haukiputaalta lähtöisin olevan Heikkisen tarinan kautta paitsi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun rikosoikeudellisia käytäntöjä ja mielisairaanhoitoa myös sen ajan köyhäinhoitoa.

– Heikkinen ei tullut Raattamaan tyhjiöstä. Häntä ohjasivat niin oma elämänkokemus kuin hänen saamansa kohtelukin. On tärkeää korostaa, että kun kerron Heikkisen ruotivaivaisuudesta ja huutolaisuudesta, äärimmäisestä köyhyydestä ja kaltoinkohtelusta hänen lapsuudessaan, en halua puolustella hänen surmatekojaan, Tasala sanoo.

– Kolmoismurha Raattamassa oli tuomittava ja täysin anteeksiantamaton teko, sitä ei pidä myötätunnon tai jonkin historiallisen ajankohdan vuoksi unohtaa tai pyyhkiä pois. Mutta kun asettaa tapahtuneen laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin ja taustoittaa murhaajan henkilökohtaista elämää, voi lukijalle näin tarjoutua mahdollisuuksia ymmärtää myös tapahtunutta rikosta.

Kansallisarkiston asiakirjojen joukosta löytyi myös Heikkisen itsensä kirjoittama kirjelappu, avunpyyntö. Se oli osittain pohjana kirjan nimelle Mies, joka pelkäsi lunta.

– Toivon, että ihmiset lukisivat kirjaa avoimin mielin. Se on ilman muuta rikoskertomus, mutta toivoakseni se onnistuu kertomaan myös jotakin kyseisestä historiallisesta ajankohdasta ja paikallishistoriasta. Haluaisin, että se kykenee vastaamaan ainakin joihinkin kysymyksiin, jotka ovat saattaneet jäädä askarruttamaan paikkakuntalaisten mieltä, Tasala sanoo.

Markku Tasala on sodankyläläislähtöinen freelancer-toimittaja ja tietokirjailija. Hän asuu nykyään Hämeenlinnassa. Hän on kirjoittanut aiemmin muun muassa teokset Metsäkaarti – Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha (Pohjoinen, 2000) ja Operaatio Uppsala – suomalaiset kaukopartiomiehet kylmän sodan vakoojina (Revontuli, 2001).

Kolmoismurha Raattamassa oli tuomittava ja täysin anteeksiantamaton teko, sitä ei pidä myötätunnon tai jonkin historiallisen ajankohdan vuoksi unohtaa tai pyyhkiä pois. Mutta kun asettaa tapahtuneen laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin ja taustoittaa murhaajan henkilökohtaista elämää, voi lukijalle näin tarjoutua mahdollisuuksia ymmärtää myös tapahtunutta rikosta. Markku Tasala

Juttu on julkaistu tammikuussa 2024.