Ihmiset 

Allun ja Maijun rakkaustarina joutui koetukselle, kun väliin tuli ilkeä mr. Alzheimer

Vaikeiden aikojen tullessa ei kannata sulkeutua, sanoo Allan Naukkarinen, joka taisteli ensin syöpäsairautta vastaan, sitten parisuhdetta mutkisti puolison muistisairaus.

Juha Tapion hitti Sinun vuorosi loistaa lähtee soimaan aina Allun ja Marjatan tavatessa toisensa. Hoivakodissa joka kerta otettava selfie pitää napata nopeasti ennen kuin tippa tulee Allun silmään. Kittilässä vuosikausia yrittäjänä toimineen Allan ”Allu” Naukkarisen ja rovaniemeläisen Marjatta Kyllösen (Maijun), 21-vuotinen suhde on kohdannut kovan iskun.

Egotripin Älä koskaan ikinä (muutu) oli myös pitkään pariskunnan soittolistalla, mutta nyt se tuntuisi liian osuvalta. Allu on ollut kihlattunsa omaishoitajana kaksi vuotta, keväästä asti rakas on ollut joko hoitokodissa, kuntoutuskeskuksessa tai sairaalassa. Virallinen lääkärin diagnoosi muistisairaus Alzheimerin taudista tuli vuonna 2018 ja sairaus on edennyt vauhdilla. Sairautta on ollut kummankin suvussa.

– Huomasin kun muutettiin yhteiseen omakotitaloon, että kaikki ei ollut kunnossa. Luulin, että tämän kesän olisin vielä voinut hoitaa kotona täysin.

Allu kertoo, että elämä meni kevättalvella raskaaksi. Hän oli jättänyt marraskuussa hoivapaikkahakemuksen, ja hoiva-alalla työskentelevä sisko Riitta oli tehnyt tautiin liittyviä pisteytyksiä. Niistä selvisi tilanteen vakavuus.

– Hän sanoi, että jos hän ei kohta saa paikkaa, niin sie joudut sinne.

Viimein uudesta hoivakeskuksesta Ylikylässä soitettiin pääsiäisviikolla, että sieltä voisi anoa paikkoja.

– Soitin saman tien, että voin tulla vartin päästä. Olin menossa Mäntyvaaraan hiihtämään ja sanoin, että käännän rattia vähän oikealle ja tulen.

Puolison jättäminen hoitoon oli stressaavaa, mutta vaihtoehtoa ei ollut. Allu vierailee kihlattunsa luona neljä tai viisi kertaa viikossa.

– Ei hän tunnista muita, mutta minut tunnistaa ja puhuttelee helluksi.

Siitä asti on tanssittu eikä ole tarvinnut muita hakea. Askeleet kävivät yhteen.

Allu ja Maiju tapasivat toisensa ensi kertaa Levin maisemissa.

– Mulla tuli ero kevättalvella 2003. Asuin yksin, ja naapuri pyysi saunomaan. Se tarjosi saunaryypyt ja sanoi, että lähtee Levi-hotelliin. Otin yömyssyn ja tilattiin taksi.

– Näin kaksi naista siellä, ja tuumasin, että miepä haen tuota vasemman puolimmaista tanssimaan. Siitä asti on tanssittu eikä ole tarvinnut muita hakea. Askeleet kävivät yhteen, Allu kertoo.

Se oli Allun mukaan vanhemman miehen ja naisen keskinäistä suhdetta ja rakkautta parhaimmillaan. Kahden vuoden kuluttua ensitapaamisesta pariskunta lähti matkoille jäätikölle Itävaltaan.

– Elokuussa katsoin sellaisen viikon, että oli Marjatan nimipäivä. Kävin laskettelemassa ja kun tulin alas baariin, kosin häntä siinä. Sanoin, että tämä on sitten vain yksi sormus — olen kerran jo ollut naimisissa kuten hänkin. Että mennäänkös näillä?

Kihlapari on tehnyt tämän jälkeen lukuisia yhteisiä retkiä. Ensin Kanariansaarilla useamman kerran, sitten Thaimaassa, jonne hintataso, mukava suomalainen yhteisö ja halvat pelikentät houkuttivat vuosittain kuukaudesta kolmeen kuukauteen kerrallaan.

Korona keskeytti Thaimaan-matkat, ja Allu ja Maiju kävivät vielä Rhodoksella ja Kreetalla. Kaksi vuotta sitten heillä oli suunnitelmissa laittaa edullinen asuntoauto ja kiertää pohjoismaita. Moottoripyörälläkin pariskunta kulki liki 15 vuoden ajan Suomessa ja naapurimaissa.

– Siinä oli pari läheltä piti -tilannetta pyörän kanssa ja päätin että ei saa kolmatta tulla enää.

Allu ja Maiju liikkuivat paljon yhdessä: pelasivat golfia, keilasivat, hiihtivät, kävelivät ja pyöräilivät. Vielä viime kesänä Maiju pyöräili 1500 kilometriä.

– Luulin, että hän innostuu kelkkailusta, mutta kun lähdettiin mökiltä, hän ei tykännyt kelkan kyydistä yhtään. Se jäi kahteen kertaan.

Kuulepas, Allu, hyvää kannattaa odottaa.

Ensimmäiset treffit Allulla ja Maijulla oli Meltauksen mökillä. Maiju oli puolitoista tuntia myöhässä. Tämä ei Allua haitannut, sillä hänellä tapasi olla kalavehkeet autossaan, ja tapaamishetkellä grillissä olikin jo tuoretta harria tirisemässä.

”Kuulepas, Allu, hyvää kannattaa odottaa”, Maiju oli sanonut.

– Siitä asti olen odottanut kiltisti, Allu sanoo.

Kun pariskunta tapasi toisensa, Maiju työskenteli kiinteistövälittäjänä, Allu yrittäjänä.

– Mie tulin aina prätkällä tai autolla Rovaniemelle. Hänellä oli viikonloppuna asuntonäyttöjä. Hän teki sitten uhrauksen ja vaihtoi työpaikkaa ja pääsi keittiökalustefirmaan arkipäiväiseen työhön. Meidän yhteiseksi hyväksi teki niin ison päätöksen.

Allu oli kaikkiaan 42 vuotta yrittäjänä. Hänellä oli Kittilässä maali-, kone- ja urheiluliike. Vielä ennen eläkevuosiaan hän sai palkkatöitä.

– Halusin mennä vieraalle töihin 62-vuotiaana, kun lopetin yrityksen. Ajattelin, että perhana, en ole saanut kertaakaan pitää palkallista kesälomaa. Kysyin sitten Rautixetilta, että tarvittaisiinko kokenutta työntekijää maaliosastolle. Voisin olla osa-aikaisena vuoden puolitoista. Sain yhden palkallisen kesäloman elämäni aikana. Se oli hieno hetki, Allu nauraa.

Lapset ovat olleet suurena tukena. Olemme voineet syvällisesti keskustella niin menneestä kuin tulevaisuudestakin.

Viime kuukaudet ja useat muutot ovat olleet raskaita. Allu on Lapin omaishoitoyhdistyksen jäsen. Hän rohkaisee kovia kokevia hakemaan vertaisia ja juttuseuraa.

– Jos tulee tällainen tilanne, ei kannata sulkeutua, oli tilanne mikä tahansa. Vaikkapa syöpäsairaus, olen puhunut siitäkin avoimesta. Se on helpottanut minua. Ei kannata pidätellä ja hävetä. Ne sairaudet tulevat pääsääntöisesti tahtomatta ja kelle tahansa.

Allu sai eturauhassyöpäänsä sädehoitoa Oulussa keväällä 2021, ja on saanut terveen paperit.Tarkastuksia on kerran vuodessa.

Myös Allun läheiset ovat olleet apuna vaikeina hetkinä. Hänellä on kolme lasta ja neljä lastenlasta.

– Lapset ovat olleet suurena tukena. Olemme voineet syvällisesti keskustella niin menneestä kuin tulevaisuudestakin. On tultu lähemmäksi. Myös minun siskoni, varsinkin nämä tässä lähellä, Riitta ja Anneli sekä Eija Turussa, ovat olleet tosi iso voimavara. Isosisko on kuin äitimuori, joka kyselee, että miten menee.

Valoisaa elämänasennettaan Allu pitää yllä harrastustensa avulla.

– Haluan nähdä tuttuja täällä. Käyn Levillä golfaamassa ja hiihtämässä. Sähköavusteiset pyörät meillä on ollut jo kolme vuotta, Allu sanoo ja kertoo noudattavansa 500-teemaista liikuntarutiinia.

– Liikun 500 tuntia vuodessa ja teen 500 jumppaliikettä joka aamu. Niistä kun pitää kiinni niin ei ala lepsuilemaan ja pysyy kroppa hallinnassa.

Allu sanoo, että hän ja hänen kumppaninsa ovat saaneet aina hyvää palvelua hoivakodeista ja sairaaloista.

– Arvostus on noussut. Jonot ovat ehkä joskus pitkiä, mutta apu on ollut lähellä.

Allu kertoo, että hänen kumppaninsa on kotiutunut tosi hyvin kuntoutuskeskuksen tiloihin — oma huone on kalustettuna tärkeillä tavaroilla, on hyvät ulkoilumahdollisuudet ja huippu henkilökunta.

Allu kirjoitti elokuussa Marjatan nimipäiväksi runon, joka kuvaa heidän yhteistä matkaansa ja rakkauttaan:

Rakkaani, kuinka muutuit tahtomattasi

Tutustuin sinuun aivan sattumalta ja se vei minulta jalat alta.

Sinun vetovoimasi oli niin voimakas, että se teki minut ihan veteläks.

Minulla tuli kiire tehdä visiitti luoksesi ja sulkeutua sinun lämpimään syliisi.

Olimme ihastuneita toisiimme intohimoisesti ja se johti yhdessäoloon vastustamattomasti.

Teimme matkoja ulkomailla ja reissut prätkällä loi meidät yhteen.

Sinä satsasit kotiimme yhteiseen, ensin kerrostalon kaksioon ja sitten ihanaan omakotitaloon, joka sai suhteemme uuteen valoon.

Tuntui siltä voiko eläkeläinen olla, kuin nuori varsa vainiolla.

Kunnes väliimme tuli mies, mr. Alzheimer kenties.

Hän keplotteli lopulta sinut mukaan, eikä hänen keinoillensa mahda kukaan.

Tuli tilanne, jolloin tunsin itseni voimattomaksi, mutta en halunnut hänen viedä sinua minulta ikuisesti.

Tämän ottelun tulen häviämään, mutta toivon sinulle Rakas kaikkea hyvää sinne hämärään.

Kun saavun hoivakotiin sinua katsomaan, niin olet jo aulassa odottamassa ja tahdot mukaan vaan.

Käsilaukkusi kainalossa teemme pienen kävelylenkin ja löydämme Ylikylän koulun penkin.

Juomme munkkikahvit termarista ja laitan yo-lakin päähäsi reppuni taskusta.

Sitten onkin jo aika palata takaisin ”uuteen tupaan” jonne palaan sinua katsomaan, minä lupaan.

Ajatukseni haikailee menneeseen, mitä olimmekaan suunnitelleet tulevaan, se jääköön unholaan.

Etsit ”kotiasi” jatkuvasti ja mielesi palaa aina lapsuuteen asti.

Tuli synkkä hetki sinulle, etkä kertonut sitä minulle.

Jouduit yllättäen uuteen paikkaan, etkä halunnut sitä lainkaan.

Mutta aina ei voi tehdä mielensä mukaan, sillä seuraamuksia ei hallitse kukaan.

Toivottavasti tämä reissu ei kestä kauaa ja palaat taas takaisin tuttuun paikkaan.

Voisimme jälleen käydä kävelyllä ja saisimme hellästi toisiamme taas syleillä.

On pelottavaa miettiä niitä hetkiä, jolloin emme voisi tehdä yhdessä retkiä.

Kaikkea hyvää olemme yhdessä kokeneet ja tulevan kohtalon yhdessä hyväksyneet.

Käyn tapaamassa sinua Rakas jatkuvasti aina loppuun asti.

Ikuisesti sinun kultsi,

Allu