Kulttuuri
Äkäslompololainen Noora Nietosvuori-Nummi houkuttaa ja koukuttaa kolarilaisia viulunsoittoon – ”Viulun kanssa et ole koskaan valmis”
Viuluntoistonopettaja haaveilee musiikkiopistosta, jonne olisi kohtuullinen ajomatka.
Noin viisi vuotta sitten Äkäslompoloon muuttanut viulunsoitonopettaja Noora Nietosvuori-Nummi opettaa viulunsoittoa Kolarissa ja Kittilässä.
Nietosvuori-Nummi aloitti soiton jo lapsena ensimmäiselle luokalle mennessään, ja viulu on siitä asti kulkenut Metropolian ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi valmistuneen viulutaiturin mukana.
Viulunsoiton harjoittelun aloittaminen onkin yleensä helpompaa pienille lapsille, joiden hienomotoriikan kehittyminen on todella nopeaa verrattuna aikuisiin.
– Pienillä lapsilla on sellainen herkkyyskausi ihan minkä tahansa soittimen aloittamiseen, Nietosvuori-Nummi kertoo.
Se on sellainen jännä tunne, että viulun kanssa et ole koskaan valmis – se siinä vähän koukuttaa. Noora Nietosvuori-Nummi.
Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä aloittaa, ja viuluharrastuksen voi löytää jopa aikuisena – vaikkakin ammattilaisuraan tähdätessä viulunsoitto on hyvä aloittaa jo noin 5–7 ikävuoden kohdalla, jolloin viulun oppiminen tulee luonnollisemmin.
– Minulla on paljon aikuisia oppilaita, mutta silloin tavoitteet ovat todella erilaisia. Se on enemmän sitä itsensä haastamista ja uuden oppimista, mikä on ihan yhtä arvokasta.
Vaikka opettelu aikuisena on haastavaa, kertoo viulunsoitonopettaja kaikkien oppilaidensa päässeen vauhtiin ja oppineen soittamaan viulua itselleen sopivaan tahtiin.
– Tietenkin se riippuu siitä, kuinka paljon pystyy harjoittelemaan ja kuinka paljon haluaa panostaa siihen – kyllä kaikki ovat olleet itse tyytyväisiä omaan etenemiseensä, Nietosvuori-Nummi iloitsee.
Luulen, että musiikkiopisto voisi olla ihan paikallaan tänne Kittilään, jotta lapset saisivat harrastaa musiikkia monipuolisesti. Noora Nietosvuori-Nummi
– Jotkut tutkijat ovat joskus sanoneet, että viulunsoitto on vaikeinta, mitä ihminen voi maailmassa tehdä, Nietosvuori-Nummi naurahtaa.
Soittimen vaikeudesta huolimatta useilla harrastajilla on ollut viuluja kotona jo ennen mahdollisuutta harjoitteluun viulunsoitonopettajan johdolla. Tämä vahvistaa ajatusta siitä, että ihmiset jostain syystä pitävät viulusta, olkoon se sitten soittimen kaunis ulkonäkö tai ääni.
Nietosvuori-Nummi kertoo, että haastetta soittimen parissa riittää vielä ammattilaisenakin, mikä myös osaltaan pitää otteessaan. Hänestä on jännittävää, että viulua soittaessa riittää aina uutta opittavaa ja kehitettävää.
– Se on sellainen jännä tunne, että viulun kanssa et ole koskaan valmis – se siinä vähän koukuttaa, viulunsoitonopettaja kertoo.
Haastetta viulusta löytyy etenkin vasta-alkajalle, jonka tulee oppia sekä viulun melko epäergonominen asento, jossa viulu on olkapään päällä käden ja leuan kannatellessa sitä, että jousikäden asento ja kielien soittaminen. Asennon oppimiseen käytetäänkin yleensä viikkoja tai jopa kuukausia.
Olisi huippua saada näille lapsille tänne samat mahdollisuudet kuin etelässä asuville. Noora Nietosvuori-Nummi
Soitonopetukselle on Kolarissa ja Kittilässä paljon enemmän kysyntää kuin sitä pystytään järjestämään. Jokainen soitonopetukseen haluava ei mahdu Nietosvuori-Nummen kursseille.
– Luulen, että musiikkiopisto voisi olla ihan paikallaan tänne Kittilään, jotta lapset saisivat harrastaa musiikkia monipuolisesti, hän pohtii.
Nietosvuori-Nummi kertoo huomanneensa Äkäslompolossa asuessaan, miten eriarvoisessa asemassa pohjoisen lapset ja nuoret ovat etelämpänä asuviin ikätovereihinsa verrattuna. Etenkin, kun mietitään uraa musiikin parissa.
– Olisi huippua saada näille lapsille tänne samat mahdollisuudet kuin etelässä asuville.
Vaikka opettajat ja Revontuli-Opisto yrittävät parhaansa mukaan järjestää mahdollisimman laadukasta opetusta, ei se Nietosvuori-Nummen mukaan silti riitä täysin.
– Ei meillä ole orkesteria, kun meiltä puuttuu sellot ja vaskipuhaltimet. Ei se ole orkesteri pelkällä viululla, pianolla ja poikkihuilulla, hän miettii.
Tuntien monipuolisuutta Nietosvuori-Nummi on pyrkinyt haasteista huolimatta lisäämään muun muassa sillä, että oppilaat pääsevät itse säveltämään omia kappaleitaan, soittoesityksillä sekä sillä, että välillä oppilaat pääsevät soittamaan yhdessä isommalla porukalla.
Nietosvuori-Nummi uskoo muilla taiteenaloilla sekä urheilussa olevan samaa ongelmaa, että tarjontaa ja mahdollisuuksia edetä ei ole riittävästi, ja se laittaa Lapin seudun lapset eriarvoiseen asemaan.
Jos ryhmässä on paljon soittajia ja siinä menee vähän pieleen, niin se ei kuulu, mutta yksin soittaessa sen kuulee heti. Meimi Myllylä
Nietosvuori-Nummen oppilaat Jenni Junttila ja Meimi Myllylä ovat molemmat viihtyneet viulunsoiton parissa jo muutaman vuoden ajan.
Yhdeksänvuotias Junttila kertoo, että parasta viulunsoittamisessa on ollut se itse soittaminen. Hän tykkää sekä yksin että ryhmässä soittamisesta – vaikka ne poikkeavatkin hieman toisistaan.
– Yhdessä soittaessa kuulee muidenkin soittamisen, ja välillä jään kuuntelemaan myös heidän soittoaan. Pystyn silti keskittymään omaan soittamiseen, Junttila kertoo.
Vaikeuksia hän kertoo ilmenneen harrastuksen alussa, kun hänen piti opetella sormien oikein laittaminen viulun kielille.
Kymmenenvuotiaalla Myllylällä ei ole ilmennyt ongelmia viulun parissa, ja esityksetkään eivät ole liiemmin jännittäneet.
Ryhmän kanssa esiintyessä paineet ovat kuitenkin hieman pienemmät, sillä yksittäinen soittaja ei kuulu niin selvästi ison porukan keskeltä.
– Jos ryhmässä on paljon soittajia ja siinä menee vähän pieleen, niin se ei kuulu, mutta yksin soittaessa sen kuulee heti, Myllylä paljastaa.
Kuorossa laulaneen Myllylän viuluharrastuksen pariin sai soittimen lumoavuus.
– Se on kiehtova, ja siinä on kiva ääni, Myllylä kertoo.
Aluksi on aina jännittänyt, mutta kun pääsee lavalle niin kappaleet vain virtaavat ulos. Jenni Junttila
Ammattiurastakin haaveileva Junttila kertoo viulun valikoituneen soittimeksi sen kivan kuuloisen äänen vuoksi, ja oli hän nähnyt videoitakin soittimesta.
– Minusta tuntui, että se oli minua, ja niin aloitin sen soittamisen, Junttila kertoo.
Musiikillisesta perheestä tuleva nuori soittajanalku on viimeisimpänä työnään aloittanut Nietosvuori-Nummen opetuksessa säveltämään omaa kappaletta, johon hän on ottanut inspiraatiota kukista. Myllylä taas tekee sävellystä, johon hän sai idea hevosista.
Revontuli-Opisto järjestää esityksiä Särestöniemi-museossa, joista myös oppilaat ovat tykänneet. Yhdessä soittaminen tsemppaa niin aikuisia kuin lapsiakin, jännityksestä huolimatta.
– Aluksi on aina jännittänyt, mutta kun pääsee lavalle, niin kappaleet vain virtaavat ulos, Junttila kertoo.