Ihmiset 

Aika Rukattaa -arkistojuttu: Metsästys on ollut Kittilän kairojen tärkeä elinkeino

Lomajärvi on vanhan eräperinteen keskeisin kylä Kittilässä. Lomajärvi on noussut ja elänyt kuulun eränkävijän Loma-Tuokon (Tuokko Kujala) rakentamilta juurilta.

Pientä kylää ovat asuttaneet sen alkujuurilta lähtien vain Tuokon suku. Lomajärvellä on kaksi asuttua ja kaksi asumatonta taloa. Yksi uusi talo on juuri rakenteilla suvun nuoren tyttären ansiosta. Suvun voimakkaat tyttäret ovatkin taanneet Lomajärven kylän asuttamisen. Lomajärvi saa pian sähkötkin.

Kosketuksen Lomajärven eräperinteeseen saa elävästi Alvari Kujalan luona. Hän on karhunkaataja Loma-Arpan poika, erätaitoihin monen sukupolven opettama mies, jolla itsellään on vahva kokemus erätyöhön. Hän on ollut kiertämässä ja kaatamassa karhuja, pyytämässä ahmanpentuja Euroopan eläintarhoihin, metsästämässä kairojen rikasta riistaa ja hoitanut ikänsä vielä poroja. Hän on myös metsästyskoirien asiantuntija.

Otimme pennut kotiin ja kasvatimme ne vahvoiksi. Kylläpä ne olivat mukavia lemmikkejä.

Isä ja poika näkivät samanlaisen unen karhunpennuista

Alvari antaa julkaistavaksi kuvan isästään Arpasta, jolla on sylissä karhunpentu. Arppa. joka kuoli kolmisen vuotta sitten , oli yksi Anselmin kolmesta pojasta. Arpan sylissä olevaan karhunpentuun liittyy Alvarin ja hänen isänsä ensimmäinen yhteinen myyty karhunkierros. Kun pesä oli löydetty maaliskuun 14. päivänä vuonna 1952, näkivät molemmat seuraavana yönä täysin samanlaisen unen, jonka perusteella he uskoivat pesässä olevan kaksi pentua.

– Nukuimme kämpässä. Olimme jännittyneitä. Pesä löytyi myöhään ja karhu saattaisi tulla ulos milloin hyvänsä. Olimme kiertäneet pesän ja tarkoituksemme oli myydä se välittömästi. Aamulla herätessäni sanoin isälle, että pesässä taitaa olla kaksi pentua, sillä näin unen, että karhu oli tehnyt pesän riihen uuniin ja sillä oli kaksi pentua. Isä kääntyi minuun ja sanoi että hän näki täsmälleen samanlaisen unen. Yhteisestä unesta teimme sen johtopäätöksen, että pennut ovat todella olemassa.

– Saimme Rovaniemeltä kierroksen ostajan. Pyysimme vain 50 000 markkaa ja saimme sen. Aikaa pitkiin neuvotteluihin ja useamman ostajaehdokkaan etsimiseen ei ollut. Viikon kuluttua kiertämisestä emokarhu oli kaatunut. Teimme etukäteen sopimuksen ostajan kanssa, että pesässä mahdollisesti olevat pennut kuuluvat meille.

– Pennut jäivät pesään kun emo hätisteltiin ulos. Ne olivat pieniä silmättömiä. Otimme pennut kotiin ja kasvatimme ne vahvoiksi. Kylläpä ne olivat mukavia lemmikkejä. Myimme pennut kiertävälle elokuvanäyttäjälle, joka myöhemmin välitti ne kööpenhaminalaiseen eläintarhaan.

Pesässään nukkuva karhu on hyvin valpas. Se saattaa nousta ylös minä hetkenä tahansa ja vaihtaa talvenkin aikana pesäpaikkaa monta kertaa.

Karhunkierroksella rakennettiin kotitalo

– Kaksi vuotta myöhemmin kiersin isän kanssa karhun pesän syksyllä. Kierroksen tekemisessä on aina oltava varovainen, jottei karhu saa vainoa ihmisestä. Kierroksen säde on oltava maastosta riippuen kahden tai kolmen kilometrin pituinen. Puihin merkitään kierroksen suunta ja kierroksen omistajan nimi.

Kaikki metsässä kunnioittavat kierroksen omistusoikeutta ja rauhaa.

– Pesässään nukkuva karhu on hyvin valpas. Se saattaa nousta ylös minä hetkenä tahansa ja vaihtaa talvenkin aikana pesäpaikkaa monta kertaa. Monet kerrat isäni ja muut karhumiehet ovat juosseet talven mittaan liikkuvan karhun perässä.

– Meidän karhumme pysyi pesässään ja meidän kierroksessamme liikkumatta. Helsinkiläisen kauppamiehen välityksellä myimme kierroksen Saksassa asuvalle hollantilaiselle lääkäripariskunnalle. Hinnaksi sovittiin 350 000 markkaa. Saimme näin talorahat, sillä rakenteilla olevan uuden talomme kustannusarvio oli täsmälleen sama.

– Hollantilaispariskunnalle karhunkaato oli suuri seikkailu. He jättivät kaksi tytärtään kotiin ja tulivat Helsinkiin kahdessa eri lentokoneessa lento-onnettomuuden varalta. Rouva kuvasi kaitafilmikameralla koko metsästysretken alkumatkasta lähtien. Kaato tapahtui helmikuun puolivälissä. Pesän kohdalla lumi oli aivan tasainen. Tehtiin valmistelut huolella. Poljettiin kävelyura pesälle. Vieraitten mukana oli nimismiehen lähettämä koira, joka osoittautui todelliseksi karhukoiraksi. Sekin penkoi pesän päältä lunta siinä vaiheessa kun karhua alettiin ajaa ulos. Karhu, iso uros, ponkaisi ylös ja lähti kahlaamaan pakosalle paksussa, pehmeässä lumessa. Hollantilaismies viivytteli melko pitkään ennen kuin laukaisi aseensa, antoi karhun mennä kappaleen matkaa.

– Hollantilaisen kirurgin ja hänen vaimonsa suuri kokemus erämaassa on minulle jäänyt voimakkaana mieleen. Pariskunta tuli vähän myöhemmin hirvenpyyntiin. Hollantilaismiehen täyttäessä 50 vuotta isäni lähetti onnittelusähkeen, joka oli ollut miehelle elämänsä liikuttavin huomio.

Alvari Kujalalla riittää melkein loputon määrä metsästyskertomuksia. Hänen isänsä Loma-Arppa metsästi paljon yhdessä kuulun Nili-Pekan (Pekka Nilivaaran) kanssa. Arppa oli mukana kaatamassa Pekan viimeistä eli 41:stä karhua. Pekka oli silloin jo kahdeksannella kymmenellä. Kierros oli ensin tarkoitus myydä, mutta sitten oli sovittu, että ”ammutaan karhu itse”. Se oli kallis päätös, mutta ilmeisesti Pekka vaistosi olevansa viimeisen kerran karhunkaadossa.

Pekka oli metsästysasioissa liikemies. Hän osti karhunkierroksia ja myi niitä edelleen. Tyytyväisyys ja hyvä henki erämiesten kesken vallitsi aina. Oli Pekan asia, millaisen välityspalkkion hän onnistui saamaan. Pekka asui kairan toisella kulmalla Nilivaarassa.

Ahmanpyynnin vaiheet tarjoavat oman metsästyshistoriansa Lomajärvellä ja muuallakin Kittilän kairoissa. Alvari on ollut isänsä ja veljensä Ilon sekä Nili-Pekan kanssa toimittamassa kymmenkunta ahmanpentua ulkomaisiin eläintarhoihin.

1950-luvulla ja vielä 1960-luvun alkaessakin ahmasta maksettiin tapporahaa. Täysikasvuisesta maksettiin 50 000 markkaa ja pennusta puolet. Pennun hinta nousi lopulta arvokkaammaksi, kun se myytiin elävänä ulkomaille. Me etsimme naarasahmoja, mutta vältimme kaikkemme ampumasta emoa, sillä seuraavana talvena oli tarjolla taas uusi pentue samalla emolla, kenties suurempikin, sillä iän myötä ahman pentumäärä lisääntyy aina kolmeen pentuun. Ammattimetsästäjä pitää huolen viljansa säilymisestä.

– Miehet kauan sitten olivat oppineet erottamaan naarasahman jäljet muitten ahmojen jäljistä. He olivat myös oppineet jäljittämään saman naarasyksilön jälkiä kymmeniä kilometrejä urilla, joissa oli ties kuinka monen ahman jäljet.

– Ahma osaa taitavasti eksyttää seuraajansa mennessään pesälle. Se tekee valepesiä, mutta metsämies tietää, että näkyvä poikkeama vuotokselta ei johda oikealle pesälle, kertoo Alvari Kujala.

Hän on edelleen metsämies. Hän on ollut mukana hirvenmetsästyksessä noin 30 vuotta. Hän on Lomajärven Metsästäjät ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja metsästyksenjohtaja.

Sekarotuiseen koiraan on mahdollisuus kasaantua kaikki hyvät ominaisuudet.

Alvari Kujala on 67-vuotias poikamies asuen yksin talossa, jonka on rakentanut isänsä Arpan kanssa vuonna 1955, jolloin myivät yhdessä kierämänsä karhunpesän hollantilaiselle kirurgille talon kustannusarviota vastaavasta hinnasta.

Lomajärvellä on luettavissa kylän koko historia parilla silmäyksellä. Loma-Tuokon vuonna 1886 muuraama piisi on paikallaan, samoin kappale hänen rakentamaansa ensimmäistä hirsiseinää. Välittömässä läheisyydessä on jälkipolvien rakentamat asumukset ja muut rakennukset. Täällä perinne on elävänä esillä ilman erityistä etsimistä. Kylässä on vanha mylly, joka tulisi pelastaa. Kittilän kunnan kannattaisi tehdä se kulttuuriteko, että entisöisi myllyn.

Lomajärvi on edelleenkin kuin erämaan piilopaikka. Tepsasta johtaa 15 kilometrin pituinen soratie. Tienhaarojen kohdalla on helppo valita oikea tie seuraamalla puhelinlankaa.

Kun katselemme Alvarin luona kylää ja istumme hänen pirtissään, on Alvari valmistautunut lähtemään vasanmerkitykseen. Hän sanoo myyneensä porokarjansa Pekka Nevalaiselle, sukulaistytön Satun miehelle, joka on Alvarin mielestä erittäin innokas poromies. ”Innokas poromies” -sanoista kuultaa läpi tosiasiallinen kehu siitä, että poika on ollut valmis rakentamaan ja asuttamaan Lomajärveä löytäessään täältä vaimonsa. Pekan synnyinkoti on Ahvenjärvellä.

– Jätin itselleni muutaman poron. Kun on ollut ikänsä porohommissa, ei siitä halua kokonaan luopua. Poro on kuulunut aina Lomajärven elämään tärkeänä osana, Alvari selittää.

Koira haukahtelee pihanperällä. Tässä talossa koira on kuulunut aina asuinkuntaan. Täältä on käyty kysymässä metsästyskoiriin liittyviä asioita. Vastaus kysymykseen, millainen on hyvä metsästyskoira, voi olla yllättävä. Alvari nimittäin tietää, että todella hyvä metsästyskoira tulee vain sekarotuisesta koirasta.

– Mitä enemmän koirassa on rotuja, sen parempi se on kaiken viljan pyytäjänä. Sekarotuiseen koiraan on mahdollisuus kasaantua kaikki hyvät ominaisuudet. Puhdasrotuisesta koirasta puuttuvat aina jotkut ominaisuudet.

– Minulta on kyselty viime vuosiin saakka pohjanpystykorvasta, jollainen minulla oli 1950-luvulla. Tämä rotu ilmeisesti on hävinnyt. Pohjanpystykorva muistutti suomenpystykorvaa. Karva oli valkoinen kuvioituna mustilla, summittaisilla läikillä. Se oli periksiantamaton, haukkui vaikka päivän hirveä, kävi pelkäämättä karhun kimppuun, mutta ei lähtenyt pitkää matkaa saaliin perään. Saaliin jättäminen epätoivoisessa tilanteessa on hyvä asia, mutta muussa varsinaisessa periksiantamattomuudessa koiran pitäisi huomioida isännän päätös. Sillä oli huono vainu, mutta se korvaantui paljolla liikkumisella. Hävitin kuitenkin koiran, koska sitä oli vaiva pitää vihaisuutensa vuoksi.

– Pohjanpystykorvia näkyi vielä 1950-luvulla usein, mutta rotu on häipynyt. Ilmeisesti vihaisuus oli rodun ominaisuus ja se sai siksi väistyä.

Alvari Kujala kertoo, että hänen isänisänisä Loma-Tuokko tuli Lomajärvelle kolmen poikansa kanssa Ylikitiseltä Tepsan kautta. Hän oli lähtenyt Ylikitiseltä sen jälkeen kun hänen vaimonsa oli kuollut synnytykseen. Tuokko oli erämies. Juuri siksi hän valitsi asumapaikakseen Lomajärven. Hän liikkui paljon, kulki jopa Norjassa kalareissuilla.

– Tuokon pojat olivat Anselmi, Johan Arvi ja Aukusti. Anselmi ja Johan (Loma-Jussi) jäivät Lomajärvelle. Aukusti muutti Vesmaan. Anselmin tytär Aino rakensi talonsa ja perheensä vanhaan pihapiiriin. Nyt taloa asuttaa Ainon poika Ossi, jonka tytär Satu on. Anselmin tyttäristä Liisa rakensi talon Sodankylän kunnan puolelle. Toisen talon rakensi Sodankylän puolelle Liisan poika Toivo, joka on muuttanut Rovaniemelle. Molemmat talot ovat tyhjinä. Kuntien raja on tässä aivan kylän vieressä.

– Anselmi paneutui maatöihin ja hommasi karjaa. Jussista tuli erämies. Hän oli kaiken pyytäjä. Jussin ainoa poika kaatui jatkosodan alkuvaiheessa. Jussi kuoli pari vuotta myöhemmin suhteellisen nuorena. Hän sairasteli reumaa ja muita sairauksia.

Juttu on julkaistu Kittilälehdessä 4.7.1991.