Muualta Lapista

Aika antoi tilaa pienet keskoset synnyttäneen äidin monille tunteille: ”Olin vihainen omalle keholleni”

Ylläsjärveläiset kaksosvauvat Liisa ja Sakari syntyivät ambulanssiin kilon painoisina.

– Nyt vasta alkaa kunnolla ymmärtää, mitä meille sattui ja miten huonosti meille olisi voinut käydä.

Ylläsjärveläinen Sophie Rostain juttelee samalla, kun pitelee kuusikuukautista Liisaa sylissään keittiön pöydän ääressä. Siinä vauva viihtyy pitkään tyytyväisenä. Liisan kaksoisveli Sakari nukkuu vieressä aamupäiväunia. Puoliso Janne Pasma soittelee vauvoille seuraavaa neuvola-aikaa ja valmistautuu lähtemään töihin.

– Vauvat ovat aika helppoja, nukkuvat paljon, Rostain kertoo englanniksi.

Ensikuukausina päällimmäisenä mielessä oli selviytyminen. Kaikki selviytyivät, ja se on pääasia.

– Että kaikkihan on hyvin, kaikki ovat elossa. Ihminen toimii kuin kone. Nyt vasta olen alkanut käydä läpi koko tapahtumaa ja kaikkia tunteita.

Rostainin on ollut tärkeä puhua dramaattisesta keskossynnytyksestään ja 2,5 kuukautta kestäneestä sairaala-ajasta oman ranskalaisen perheensä kanssa, omalla äidinkielellään ranskaksi. Äidinkielellä tunteisiin pääsee parhaiten kiinni. Perhettä lensi Ranskasta tueksi heti syksyllä, ja myös keväällä vierashuone on ollut kovalla käytöllä.

Liisa ja Sakari syntyivät lokakuussa ambulanssissa bussipysäkillä Lohinivan kohdalla. Raskaus oli edennyt vasta viikolle 26. Laskettuun aikaan oli 14 viikkoa.

Liisa painoi syntyessään 900 grammaa ja Sakari kilon. Synnytyksessä oli onni matkassa ja kaikki liikkuvat palaset loksahtivat kohdalleen: toinen ambulanssi lähti Rovaniemeltä vastaan Rostainia kuljettanutta ambulanssia. Sen kyydissä kätilö, lasten tehohoitaja ja keskoskaappi olivat Rostainia ja vauvoja vastassa varttia ennen kuin vauvoista ensimmäinen, Sakari, syntyi.

Molemmat vauvat mahtuivat samaan keskoskaappiin. Matka jatkui keskussairaalaan Rovaniemelle, missä vauvat saivat ensimmäiset hoitonsa. Sen jälkeen keskoshoito jatkui joulukuun loppuun Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Liisa ja Sakari ovat mahdollisesti pienimmät koskaan matkalla syntyneet kaksoset Suomessa.

Ambulanssissa Rostain otti vastaan supistuksia jo ensimmäisessä synnytyksessään. Nyt neljävuotiaan Isak-esikoisen kanssa hän kuitenkin ehti ponnistusvaiheeseen Rovaniemelle sairaalaan, ja täysiaikaisen vauvan synnytys oli tavanomainen.

– Kaksosten kanssa minulla oli yksi toive: ei tällä kertaa ambulanssiin, Rostain hymähtää.

Isakin synnytyksestä muistoihin jäi suuri digitaalinen kello ambulanssin seinällä.

– Vihasin sitä, katsoin kuinka aika meni hitaasti eteenpäin.

Sitä samaa kelloa Rostain joutui katselemaan toisessakin synnytyksessään.

– Kun olen synnyttämässä, luon ympärilleni oman kuplan. Ja niin se meni nytkin. Päällimmäinen tunne oli kova kipu, Rostain kuvailee.

Rostain muistaa, kuinka puristi hoitajan kättä aina supistuksen tullessa.

– Pyytelin anteeksi, että puristan, mutta hän sanoi vain, että anna mennä, purista niin lujaa kuin tarvitsee.

Ambulanssissa ei muuten paljoa puhuttu, vaan keskityttiin toimimaan. Rostain ei koe, että olisi synnytyskuplassaan edes tarvinnut käyttää omaa äidinkieltä. Hoitohenkilökunnan työskentely oli saumatonta tiimityötä. Synnytys oli yhteinen onnistuminen, joka elettiin yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa.

– He ottivat minut huomioon ihanasti, ja Rovaniemellä kaikki tulivat käymään meidän huoneessamme. Jopa kuljettaja tuli.

Sairaalassa kaikki ambulanssissa olleet näyttivät tunteensa.

– Kaikki onnittelivat ja huusivat, että hyvin tehty Sophie, olet kova luu äidiksi!

Bad ass mother.

Rostain on jokaiselle heistä kiitollinen. Olisi hienoa saada kaikki synnytyksessä ja sen jälkeen sairaalassa hoitaneet ammattilaiset saman pöydän ääreen.

– Voisimme jutella ja käydä kaikki läpi ja voisin kiittää.

Liisa ja Sakari olivat syntyessään kovin pieniä, mutta selvisivät oikealla hoidolla. Aluksi he saivat lisähappea ja maito meni nenämahaletkun kautta. Keskoskaappi luo keskoselle sopivat olosuhteet kasvaa ja kehittyä, ja niissä vauvat viettivät ensiviikkonsa.

Äiti sai lapset syliinsä ihokontaktiin ensimmäisen kerran kolme päivää syntymän jälkeen, yksi vauva kerrallaan. Molemmat lapset hän sai yhtä aikaa syliin kymmenen päivää syntymästä.

Keskosen ja vanhemman ihokontakti, kenguruhoito, on tärkeä osa keskosten hoitoa.

Vauvojen syntymän jälkeen perhe aloitti uuden arjen ja kuin uuden elämänvaiheen. Rostain löysi yksiön Oulusta läheltä sairaalaa ja muutti sinne. Pasma jäi Isakin kanssa kotiin Ylläsjärvelle ja otti vastuun kotiarjen pyörittämisestä. Häntä sitoi kotiin myös Kittilässä sijaitseva Louru-yritys.

Oulun sairaalan keskoshoito oli huippuluokkaista, monellakin tapaa.

– Koin, että minustakin pidettiin huolta niin kuin vauvoista. Kerran pyörryin keskoskaapin vieressä, kun tulin vauvojen luokse. Minulta kysyttiin, olenko syönyt yhtään aamupalaa. Kerroin, että vähän suklaata.

Sophie, syö kunnon aamupala. Sinun pitää syödä kaurapuuroa, hoitaja huolehti.

Varsinkin yhdestä hoitajasta tuli läheinen, aivan ystävä. Hänen kanssaan vaihdetaan kuulumisia vieläkin viestein.

Synnytyksen jälkeen Rostain oli pettynyt itseensä ja kehoonsa. Miksei hän ollut pystynyt normaaliin raskauteen?

– Olin vihainen omalle keholleni.

Keskosten äidit pumppaavat rintamaitoa talteen, jotta maitotuotanto käynnistyy ja vauva saa äidinmaitoa sitten, kun pystyy sitä syömään. Myös maidon pumppaamiseen liittyi pettymys itseen.

– Sairaalassa kaikki äidit veivät maidot samaan varastoon, ja siellä vertailin, että muut pumppasivat paljon enemmän. Minua myös stressasi, että piti pumpata aina samaan kellonaikaan, siihen oli niin sidottu.

Juttelut sairaalan lääkäreiden ja puolison kanssa auttoivat pettymyksen tunteeseen. Oli vain käynyt huono tuuri. Eräs puolison ajatus auttoi paljon. Rostainin raskaus oli ollut vaikea. Hän oli voinut huonosti, oksennellut paljon ja laihtunut.

– Janne sanoi, että vauvat eivät enää halunneet, että minulla on huono olo ja ajattelivat, että on parempi syntyä jo.

Sairaalassa Rostainin oloa helpotti lopulta sekin, että hän päätti luopua maidon pumppaamisesta ja imetysajatuksista. Päätöksen tekeminen paransi vointia.

Oulussa Rostain rakensi jälleen ympärilleen kuplan.

– Sanoin itselleni, että sinun elämäsi on nyt tässä.

Rostain osallistui paljon vauvojen hoitamiseen, mutta teki Oulussa muutakin. Istuskeli kahviloissa, kulki kaupoissa.

– Tein paljon sitä, että menin kauppoihin, mutta katselin vain enkä ostanut mitään.

Hän myös oli Ranskan perheensä ja ystävien seurassa. He olivat osoittaneet tukensa heti lokakuussa, jolloin heistä ensimmäinen lensi Ouluun. He tulivat vuoroviikoin niin, ettei Rostain ollut koskaan yksin.

Rostain miettii, että on vaikeuksia kohdatessaan selviytyjä.

– Siihen on vaikuttaneet kokemukset aiemmin elämässä.

Hän on menettänyt molemmat vanhempansa sairauksille, äitinsä jo parikymmentä vuotta sitten. Hänen isänsä kuolemasta on muutama vuosi. Rostainilla on pikkuveli ja isoveli, joiden kanssa välit ovat menetysten myötä muodostuneet vahvoiksi.

– Jos yhdellä on elämässä jotakin meneillään, se on kaikkien huolenaihe ja kiirehdimme auttamaan.

– Eikä kukaan voi levätä, ennen kuin hänellä tilanne paranee.

Kun vauvat pääsivät uuden vuoden kynnyksellä kotiin Ylläsjärvelle, heillä ei enää ollut sairaalan peruja yhtään letkua tai monitoreja. He söivät pullosta. Kasvukäyrien saavuttamisen tueksi keskosille käytetään tavallisen äidinmaidon tai korvikkeen rinnalla erityistä keskosmaitoa, johon on lisätty ravinto-aineita, ja sitä vauvat aluksi saivat.

– Aloimme hoitaa vauvoja aivan normaalisti, Rostain tiivistää.

Toki vanhempia ensipäivät kotona jännittivät, ja he soittelivat herkästi sairaalaan. Huojensi tietää, että tarvittaessa apua saa.

Kolarin neuvolan lisäksi perhe käy kontrolleissa Lapin keskussairaalassa. Vauvat kasvavat normaalisti omalla keskoskäyrällään. Liisa on vieläkin vähän Sakaria pienempi, kuten syntymässä. Liisan liikkumista seurataan ja hän tarvitsee fysioterapiaa. Sakarin valtimotiehyt ei ole vielä sulkeutunut, mitä seurataan. Sikiön tarvitsema verisuoniyhteys sulkeutuu yleensä itsestään.

Kaksosten saaminen on opettanut Rostainia ottamaan paremmin vastaan apua. Uuden kotiarkea helpotti Ylläsjärven kyläläisten antama tuki.

Perhe sai ruokalähetyksiä ja naapurit tarjoutui auttamaan. Vauvat ovat tuntuneet olevan koko kylän asia. Se on lämmittänyt perhettä.

– Siitä olemme tosi kiitollisia.

Etenkin läheisestä naapurista, varamummo Hellevi Ylläsjärvestä on tullut tärkeä apu varsinkin Isakin hoidossa.

Kevään kuukausina perhe sai apua myös Rostainin sukulaisista. Saatu tuki auttoi ymmärtämään, että perhe tarvitsee arjen pyörittämiseen pysyvämpääkin tukea. He hakivat ja löysivät avuksi kaksi ranskalaista au pairia, joista ensimmäinen muuttaa perheeseen kesäkuussa.

– Nyt kun olen kotona, minun päätoimeni on totta kai olla vauvojen kanssa. Mutta jos haluaa yhtään mitään muuta tehdä, siihen tarvitsee apua.

Syyskuussa Rostain on palailemassa takaisin työelämään, joululle avautuvan Äkäslompolon Jänkä Resortin vastaanoton päälliköksi.

Rostain tuli Ylläsjärvelle ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten, ja hän on työskennellyt Ylläksellä useissa matkailualan yrityksissä eri asemissa. Viime vuodet häntä on työllistänyt oma ranskalaisiin matkailijoihin erikoistunut Arctic Senses -yritys.

Ensimmäinen työantaja Ylläksellä oli Lapland Safaris. Lainion lumilinnan työmaalla Rostain tutustui ja rakastui tulevaan puolisoonsa. Ranskalaisen toi pohjoiseen Lapin lumo, ja rakkaus sai jäämään.

Lumilinnan työmaalla tuli ensimmäinen kulttuurishokki työssä, Rostain muistelee.

– Minulle annettiin heti lapio, että ala kaivaa. Olin että minäkö? Olin Ranskassa tottunut, että naiset tekevät sisätöitä, Rostain nauraa.

Hän oppi arvostamaan suomalaisen työelämän tasavertaisuutta.

Varsinkin perheen perustamisen jälkeen kulttuurieroja Ranskan ja Suomen välillä on tupsahdellut lisääkin. Ranskassa esimerkiksi perheen ja sukulaisten arvostaminen näkyy enemmän arjessa. Suomessa saattaa olla, ettei serkkuja osata edes nimetä. Ranskassa serkut ovat läheisiä sukulaisia, Rostainillekin.

Ranskalainen arvostaa perheen yhteisiä ruoka-aikoja yli kaiken. Rostainille on äärimmäisen tärkeää ruokailla yhdessä joka päivä. Yrittäjäperheessä se on joskus vaikeaa, mutta Rostain pitää siitä kiinni.

– Ruokaa minulla on Ranskasta ikävä.

Eroja maiden välillä on myös kasvatustyylissä. Ranskalainen pitää perinteisesti tiukan kurin, ja vanhemman sana on laki. Pohjoismainen tapa kasvattaa on sallivampi ja keskustelevampi.

Ranskassa yhteiskunta luo äitiydelle tiukemmat raamit kuin Suomessa, Rostain sanoo. Ranskassa ei esimerkiksi suosita pitkää imetystä, koska äidit palaavat yleensä töihin varhain. Äitiysloma on lyhyt, vain noin kolme kuukautta.

Suomalainen tyyli hoitaa lapsia on lapsentahtisempi.

– Jokainen saa valita täällä sen oman tapansa, ja se on hyvä. Se on jotenkin rennompaa täällä, Rostain sanoo.

Kun Rostain on nukkunut Ranskassa esikoisensa vieressä perhepedissä, suku on kohotellut kulmakarvoja.

– Mutta minä olen pitänyt pääni, Rostain nauraa.

Ylläsjärvi ja Lappi on Rostainin ja hänen perheensä koti, kuin lintukoto. Siksi Rostain ajattelee, että lasten kanssa pitää matkustaa ja näyttää heille maailman eri puolet.

– Muistan, kun Isak näki ensimmäisen tummaihoisen ihmisen ja oli tosi ihmeissään. Silloin ajattelin, että huh, minun on tosiaan tärkeää näyttää hänelle muutakin maailmaa.

Sakari on nukkunut pitkään, mutta heräilee nyt makeasti haukotellen. Vaipan vaihdon jälkeen hän pääsee siskon viereen leikkimatolle.

Äiti heiluttelee vauvoille helistintä. He seuraavat sitä katseellaan.

Ikkunasta paistaa kirkas kevään aurinko.

Äitienpäivää vietetään sunnuntaina 11. toukokuuta.

Katso video vauvoista huhtikuun viimeisenä päivänä: