Kolumnit

Luulin tuntevani talven

Kahdeksan sadan kilometrin muuttomatkalla Helsingistä Tornionlaaksoon auton lämpömittarin lukemat alenevat tasaiseen tahtiin, lukemiin, joissa en ole ennen ollut. Minua hirvittää jo etukäteen ajatus autosta ulos astumisesta perille päästessä.

Entä jos -30:tä lähenevä pakkanen jähmettää minut saman tien liikkumattomaksi patsaaksi, kuten Valkean velhon kiveksi muuttamat vangit Narniassa. Silloin jäisi auto purkamatta ja Lidlistä mukaan hamstraamani vegaanimajoneesit jäätyisivät kassiin.

Ensimmäisen työpäivän aamuna pistän päähäni suloisen ja paksun punaisen villapipon. Se on niin iso, että saan käännettyä reunat kaksin kerroin korvieni päälle. Muutenkin olen pukeutunut lämpimämmin kuin koskaan.

Se nyt ei sinänsä tarkoita vielä yhtään mitään. Olen huolettomin mielin, sillä olen tottunut viileään. Meidän perheessä pukeutumisen lähtökohtana on ollut se, että kylmä karaisee.

Lyhyellä kävelymatkalla töihin ainokaisen piponi peittämä otsa meinaa jäätyä. Muistelen, että eilisillan kauppareissulla joku jäämies käveli autostaan kaupalle pelkällä pitkähihaisella, ja pohdin, olenko täällä kohdannut parempani.

Illaksi suuntaan ensimmäiselle juttukeikalleni. Kyseessä on Aavasaksan Golf ry:n uuden golfsimulaattorin avajaistapahtuma. Toimiston oma auto lähtee käyntiin ongelmitta.

Etulasin pakkassuojapressua irrottaessa yritän painaa mieleeni, miten se oli kiinnitetty, jotta osaan myöhemmin laittaa sen takaisin. Täällä saa tuntea käyvänsä kymmenennen ikävuotensa läpi uudelleen, kun pitää opetella oikean talven ihmeelliset perusasiat.

Tapahtumatilaan astuessani tunnen tottumattomien poskieni helottavan tomaatteina johtuen nopeasta lämpötilan vaihdoksesta kylmästä lämpimään. Ei se mitään, tapahtuman tunnelma on lämmin.

Keikka päättyy ja istahdan takaisin firman autoon kotiin lähteäkseni. Kääntäessäni avainta virtalukossa ei kuulu pihahdustakaan.

Valkoinen velho on iskenyt menopeliini ja se on muuttunut kiveksi. Muutaman käynnistysyrityksen jälkeen käyn tiedustelemassa golfareilta olisiko heidän joukossaan myös autoihmisiä.

Lopulta tuomio on, että akku on simahtanut. Seuraavana aamuna teen -27 asteessa kirpsakan aamukävelyn autolle pistääkseni sen tolppaan kiinni lämpiämään huoltomiehiä varten.

Alue ei ole vielä kovin tuttu, joten kävelen vahingossa kiertoreittiä. Sen jälkeen saavun toimistolle ja koen olevani pakkasen jälkeen pirteämpi kuin yhtenäkään elämäni aamuna.

Riisun yltäni tällä kertaa kaksi paksua pipoa.