Paikallisuutiset

Ammattikoulutus, lukio ja Revontuli-Opisto mahtuvat saman katon alle ‒ oppilaatkin iloisesti yllättyneitä

Yläkoululaiset siirtyivät remontin alta evakkoon lukiolle, lukio väisti REDUlle.

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUn 1950-luvulla valmistunut päärakennus Kittilässä tunnetaan entisenä emäntäkouluna ja Levi-Instituuttina. Kuva: Miika Sirkiä

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yläkoulu siirtyi syyslukukauden alettua remontin tieltä lukiorakennukseen, ja lukio muutti siksi aikaa Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUn omistamaan koulurakennukseen, joka kuntalaisten suussa tunnetaan Levi-Instituuttina. Myös koulutuskuntayhtymä järjestää rakennuksessa yhä omaa ammatillista koulutustaan, ja siellä on edelleen Revontuli-Opiston opetustoimintaa ja toimistotiloja.

– Ennakkoluuloja oli paljon, kun kuultiin tästä keväällä, mutta ollaan oltu positiivisesti yllättyneitä. Tilat ovat ihan toimivat, lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Otto Koldits sanoo.

Myös lukion apulaisrehtori Sarianna Kivilahti kertoo yhteiselon kolmen erilaisen koulutuksenjärjestäjän kesken lähteneen liikkeelle mukavasti, vaikka kaikkeen ei vielä rutiineja olekaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Hulinaa ja vilinää on, kun lukion opiskelijoita on yli 120, mutta opiskelijoille on mukavasti myös hiljaista työskentelytilaa, hän sanoo.

Opettajista useilla oli lukiorakennuksessa oma luokkatila, mutta nyt he opettavat vaihdellen eri tiloissa kulloisenkin oppilasryhmän koon mukaan. Kun toimintaa on lisäksi useassa kerroksessa ja välitunnit ovat lyhyitä, kollegoita ei ehdi tavata niin usein kuin aiemmin, Kivilahti sanoo.

Rakennuksesta on järjestetty lukiolle kansliatilat ja lisäksi kaksi työskentelytilaa opettajille.

Taitoaineet eli kuvaamataito, musiikki ja liikunta opiskellaan edelleen koulukeskuksesssa. Niiden tunnit on keskitetty maanantaille ja torstaille, ja oppilaille järjestetään koulujen välillä bussikuljetus, koska välitunti ei riittäisi siirtymiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oppilaskunnan puheenjohtajan Otto Kolditsin mukaan lukiolaisista tuntui haikealta jättää lukiorakennus, jossa oli koettu paljon ja johon liittyi muistoja, mutta muuton jälkeen todettiin, että ihmiset ratkaisevat. ”Täällä on samat kaverit ja henki”, hän sanoo. Kuva: Mari Palomaa
Koulutuskuntayhtymä REDU, lukio ja Revontuli-Opisto toimivat nyt saman katon alla. Revontuli-Opiston rehtori Pasi Tanninen (vas.), lukion apulaisrehtori Sarianna Kivilahti ja REDUn pedagoginen päällikkö ja Kittilän toimintayksikön talovastaava Riitta Karusaari kertovat yhteiselon alkaneen sujua mukavasti. Kuva: Mari Palomaa

Valtion vuonna 1954 rakentama, alun perin emäntäkouluna toiminut päärakennus on ollut koulutuskuntayhtymän omistuksessa vuodesta 1996 lähtien. Viimeisin laajempi korjaushanke toteutettiin keväällä 2016.

Rakennuksessa on luokkatiloja kolmessa kerroksessa. Osa niistä on koulutuskuntayhtymän ja osa lukion käytössä. Osaa lukion luokista käyttää iltaisin Revontuli-Opisto, ja opistolla on rakennuksessa myös tekstiilityön tiloja. Se on ollut vuokralla rakennuksessa vuodesta 2018 lähtien. Rakennuksen siivessä on myös muita vuokralaisia.

– Samoilla käytävillä kun ollaan, rupeaa tulemaan ajatuksia ja ideoita, Revontuli-Opiston rehtori Pasi Tanninen pohtii uuden tilanteen yhteistyöhyötyj.

Revontuli-Opiston kursseja voi esimerkiksi jo nykyiselläänkin sisällyttää lukion valinnaisiin, ja lukio-opettajien osaamista on hyödynnetty REDUn koulutuksissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Yhteistyössä olisi lisääkin kehitettävää, sanoo myös koulutuskuntayhtymä REDUn pedagoginen päällikkö ja Kittilän toimintayksikön talovastaava Riitta Karusaari.

REDU tarjoaa kirkonkylän yksikössään tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon, ruokapalvelujen ammattitutkintoon sekä vammaisalan ammattitutkintoon johtavia koulutuksia.

Koulutuskuntayhtymällä on Kittilässä toinenkin yksikkö. Leville Levisalmen sillan kupeeseen vuonna 2014 valmistuneessa Wellevissä järjestetään liiketoiminnan ja matkailualan perustutkintoon sekä luontoalan ammattitutkintoon tähtääviä koulutuksia.

Kirkonkylän toinen opetuskeittiö on uusien järjestelyjen myötä vuokrattu kunnalle. Siellä valmistetaan koulujen ruuat, koska koulukeskuksen keittiö on remontissa. REDU ostaa opiskelijoidensa ruuan kunnalta. Ruokasalissa paitsi syödään myös opiskellaan, eikä ulkopuolista ruokailua tällä haavaa järjestetä.

Yläkoulun saneerauksen on määrä valmistua joulukuussa. Lukio jatkaa väistötiloissa REDUlla kuitenkin todennäköisesti pitempään, sillä myös lukiota saneerataan. Remontti päästään aloittamaan uuden alakoulurakennuksen valmistuttua ensi vuoden puolella.

Lukion abien preppauskurssilla opiskeltiin viime torstaina opettaja Reetta Peuraniemen johdolla maantietoa, biologiaa ja terveystietoa. Kuva: Mari Palomaa
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Redun rakennuksessa on edelleen myös koulutuskuntayhtymän omaa koulutustoimintaa. Siellä opiskellaan muun muassa lähihoitajaksi. Kuvassa hoitotyön opettaja Anna-Maija Mäkitalo (oik.) ja oppisopimuksella lähihoitajaksi opiskeleva Marjut Vähätiitto. Kuva: Mari Palomaa

Emäntäkoulusta REDUksi

Nykyinen Rovaniemen koulutuskuntayhtymän Kittilän toimintayksikön päärakennus valmistui vuonna 1954. Kittilän emäntäkoulu aloitti toimintansa siinä samana vuonna.

Vuonna 1988 toiminta jatkui Kittilän kotitalousoppilaitoksena ja vuonna 1992 Kittilän maaseutuammattien oppilaitoksena.

Kittilän maaseutuammattien oppilaitos liittyi heinäkuun 1996 alussa Rovaniemen ammattikoulutuksen kuntayhtymään, ja rakennus siirtyi valtiolta kuntayhtymän omistukseen. Vuoden 2001 alussa Rovaniemen ammattikoulutuksen kuntayhtymä vaihtui Rovaniemen koulutuskuntayhtymäksi.

Rakennuksessa toimi vuodesta 1999 lähtien Levi-Instituutti. Vuodesta 2006 se oli osa Lapin ammattiopistoa ja vuodesta 2011 osa Lapin matkailuopistoa.

Lapin koulutuskeskus REDun toimintayksikkö aloitti toimintansa vuonna 2017.

Kittilän kunnassa on otettu esiin rakennuksen hankkiminen kunnan omistukseen. Parhaillaan kunnassa tehdään laajaa tilatarvekartoitusta.

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä