Paikallisuutiset

Kristiina Tikkala: Lähtökohta on, että olen Kolarin kunnanjohtaja

Kristiina Tikkala ei vielä päättänyt, tuleeko takaisin Kolariin virkaa hoitamaan. Keskustelut jatkosta ovat alkaneet.

Kristiina Tikkala aloitti Kolarin kunnanjohtajan virassa alkuvuonna 2019. Ensimmäisessä valtuuston kokouksessa vieressä istui silloinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa Nordberg (vas).

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korkein oikeusaste hallintoasioissa Suomessa totesi perjantaina, että Kolarin kunnanjohtajan irtisanomiselle ei ollut perustetta. Koska oikeus kumosi Kristiina Tikkalan irtisanomisen, hän on tällä hetkellä Kolarin kunnanjohtaja.

Tämä on kaiken lähtökohta tulevaisuuden kannalta, Tikkala painottaa puhelinhaastattelussa maanantaiaamuna.

– Se peruslähtökohta on, että olen ollut Kolarin kunnanjohtaja koko ajan. Viranhaltija hoitaa virkaansa. Jos jotakin muuta halutaan, niin siitä pitää käydä keskusteluja. En pysty sanomaan tässä vaiheessa vielä muuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Näin Tikkala muotoili ajatuksiaan viikonlopun yli oikeuden päätöstä pohdittuaan.

– Pää on vieläkin aika pyörällä.

Perjantaisen päätöksen painoarvoa lisää Tikkalan mukaan se, että se oli vuosikirjapäätös eli Korkeimman oikeuden määrittelemä periaattellisesti merkittävä päätös.

Vuosikirjaan valitaan päätökset, joilla on merkitystä lain soveltamiselle muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olen totta kai erittäin tyytyväinen. Tämä on pienelle ihmiselle tärkeä päätös, ja tämä vahvistaa mulle sen, etten ole tehnyt mitään väärää. Mutta tämä on asiana myös paljon isompi, jolla luodaan uusia linjoja.

Keskustelut Kolarin kunnan kanssa jatkosta Tikkala on jo aloittanut.

– Puhelin on soinut viikonloppuna aika paljon, ja suurin osa puheluista on ollut Kolarin kunnasta.

KHO määräsi Kolarin kunnan maksamaan Tikkalan oikeudenkäyntikuluja yhteensä 20 000 euroa. Kolmen vuoden palkkasaatavista ei Tikkalan mukaan tarvitse neuvotella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ne on ratkaistu KHO:n päätöksellä. Jos halutaan tilanteeseen jotain uutta, siitä neuvotellaan ja sen tiimoilta tulee tehdä ratkaisuja.

Tikkala kertoo myös, että hänellä on yhä talo myös Kolarissa.

Tilannetta mutkistaa sekin, että tällä hetkellä Tikkala työskentelee vakituisessa virassa Lapinjärven kunnassa teknisenä johtajana. Hän on työskennellyt kunnassa syksystä 2020.

– Mulla on vastuita tänne ja mulla on täällä aivan ihana työ, Tikkala kertoo.

Lisää aiheesta

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä