Mielipiteet
Lukijalta: Miksi Puolustusvoimien tuulivoimapäätöksestä ei kerrottu valtuutetuille?
Saimme lukea Kittilä-lehdestä 16.8. kuinka Puolustusvoimat on näyttänyt punaista valoa Peittoselän tuulivoimapuistohankkeelle, jota alueen yhteismetsä on voimallisesti ajanut kuluvana vuonna.
Kun Kittilän kunta teki periaatepäätöksen siitä, että tuulivoimahankkeita ei edistetä tällä valtuustokaudella, keskustelu kiertyi käytännössä juuri Peittoselän hankkeen ympärille. Olin aloitteen kannalla. Olisi kuitenkin turhaa sanoa olleensa oikeassa, sillä Puolustusvoimien päätös ei ole ollut yleisessä tiedossa valtuustoaloitetta käsiteltäessä eikä näin ollen valtuutettujenkaan tiedossa. Lähdin itse perustelemaan kantaani muun muassa kotiseutumaiseman, matkailun, poronhoidon ja tuulivoiman alhaisen työllistävyyden kannalta.
Mutta tuulivoimapuiston puuhamiesten tiedossa se jutun mukaan on ollut. En muista, että nyt kuitenkin jo kymmenvuotiseksi jatkuneen valtuutetun urakkani aikana olisivat jonkin hankkeen suorat taloudelliset hyödynsaajat pyrkineet vaikuttamaan valtuutettuihin näin voimakkaasti. Vielä erikoisemmalta se tuntuu nyt kun tietää, että tie oli jo noussut pystyyn – ja vielä yritettiin kuntalaisaloitteen kautta kuntalaisia vielä vähän lisää riitelyttäen!
Erityisen ikävää tietysti tämä on varsinkin sellaisille valtuutetuille, jotka olivat itse valtuustoaloitteen tuulivoimahankkeiden jäädyttämisestä allekirjoittaneet, mutta kertoivat muuttaneet mielensä juuri Peittoselän lobbauspuheiden myötä. Nythän moinen näyttää jo kerta kaikkiaan hölmöltä. Ovatko lobbarit jättäneet kertomatta tuulivoimapuistoa ajamaan ryhtyneille valtuutetuille sellaisen pienen yksityiskohdan, että hanke on käytännöllisesti katsoen kuopattu?
Onni onnettomuudessa. Kittilä on Lapin ja koko Suomenkin mittakaavassa menestyvä kunta, ja meillä on naapurikunnista poiketen monipuolinen elinkeinorakenne, on ympärivuotista teollisuuden työtä ja sesonkityötä matkailun parissa. Lisäksi meitä lohduttanee se, että kaivosveroa aletaan maksaa 60 prosenttia veron tuotosta kaivoskunnille. Meillä on todelliset mahdollisuudet tehdä Kittilästä varsin viihtyisä ja perheystävällinen ja vaikka mitä, kunhan käytämme voimavarojamme harkiten ja tehokkaasti.
Tuulivoimasta ei meille rahasampoa liene kuitenkaan tulossa. Kittilälehden jutussa tuulivoimahanketta aiottiin vielä edistää. Toivotan onnea matkaan, mutta vaikka olen minäkin joutunut politiikassa jo monenlaiseen paikkaan, niin armeijaa vastaan en uskalla käydä. Korpraali kun vain olen.
Akseli Erkkilä
Kunnanvaltuutettu (KL)