Kolumnit

Anssi Tapion kolumni: Obaman elämä vilahti trampoliinilla pötkötellen

Lapin kirjaston verkkosivuilta löytyy mahdollisuus selailla omaa lainaushistoriaa. Mukavaa!

Sivuston mukaan ensimmäinen lainani tällä kirjastokortilla oli Fredrik Backmanin romaani Mies joka rakasti järjestystä. Tietojen mukaan lainasin sen maaliskuussa 2017.

Kirja ei ehkä ollut kovin vakuuttava, koska mieleen nousee siitä vain hatara muistikuva ihan hassuna tarinana. Vankempi muistikuva on, että se todellakaan ei ole ensimmäinen Kolarin kirjaston kirjastokortilla tekemäni laina. Se tapahtui jo monta vuotta aiemmin, jo ensimmäisenä viikkonani kolarilaisena. Kirjastokortin hankkiminen oli nimittäin aivan ensimmäisiä tekojani uuden kunnan asukkaana.

Totesin Kolarin kirjaston heti omaksi olohuoneen jatkeekseni. Muutama mukava istuskelupaikka, kiva henkilökunta ja ennen kaikkea hyllymetrittäin kirjoja. Olohuoneen jatkeen olen esitellyt sittemmin jälkikasvullekin, ja siellä on ollut monta mukavaa hetkeä yhdessä. Etenkin kirjaston käyttö viikonloppuisin aukioloajan ulkopuolella on ollut todella mukavaa.

Onkin vähän surku, että itse kirjojen määrä tuntuu vähenevän kirjastoissa.

Nykyisin kirjastossa on helppo varata etukäteen juuri ne haluamansa asiat ja käydä hakemassa ne itselle sopivaan aikaan sen jälkeen, kun ne on mahdollisesti kuskattu jostain Lapin muusta kirjastosta paikalle. Se on kätevää, mutta oikea kirjaston taika syntyy, kun kävelee päämäärättömästi hyllyjen välissä, ottaa käteen kiinnostavan näköisiä kirjoja ja lainaa puolisokkona jotain uutta ja ihmeellistä luettavavaksi. Moni suosikkikirjani on löytynyt tällä metodilla, esimerkiksi Andrei Kurkovin Kuolema ja pingviinin otin täysin sattumalta juuri Kolarin kirjaston hyllystä ja lainasin ja ihastuin.

Onkin vähän surku, että itse kirjojen määrä tuntuu vähenevän kirjastoissa. On kiva, että kirjastoista voi lainata vaikka ulkopelejä tai pysähtyä kutomaan, mutta kirjat ovat minulle se kirjastojen päätehtävä, ja niille tuntuu löytyvän aina vain vähemmän tilaa.

Rapusin jo lapsena itärajan takana – Kittilässä – läpi ensin ala-asteen oman kirjaston hyllyt (Tarzanit ja Viisikot olivat parhaita), sitten kirjastoauton (Palsan Eläkeläinen muistelee -sarjakuva paloi verkkokalvoille kun selasin sitä salaa kirjastoauton hyllystä) ja lopulta myös kunnankirjaston. Viimeksi mainitussa lähdin jännäreistä (James Bondit ja muut) ja päädyin syvään päätyyn maailmankirjallisuuden klassikoihin. Mieleen jäivät niin Westlaken epäonninen Dortmunder-roisto kuin Márquezin lukemattomat Aurelianot ja Jose Arcadiot.

Lainaushistorian selailu oli hauska hetken hupi. Viime vuodet vilisivät silmissä. Tuossa kohtaa oli näköjään joku Kultainen kirjasto -vaihe. Noita DVD-elokuvia lainasin lapsille. Mutta miksiköhän olen lainannut tuon yhden saman kirjan ainakin kolme eri kertaa?

Mennyt kesäkin vilahti kirjastolainojen kautta silmissä. Tuota Obaman elämäkertaa luin kesäkuussa loman alkupäivinä trampoliinilla pötkötellen.Tämän Karin Smirnoffin mainion jännärin luin junassa matkalla Helsinkiin. Pirkko Saision Betoniyö meni yhdellä istumalta lämpimänä kesäiltana. Loman viimeisinä päivinä nautiskelin Jukka Viikilän kauniin, mutta lähes liian lyhyen Akvarelleja Engelin kaupungista -romaanin.

Mitähän sitä seuraavaksi lukisi?

Satavuotias Kolarin kirjasto pyytää kolarilaisten kirjastomuistoja syyskuun loppuun mennessä. Ohjeet löytyvät kirjaston nettisivuilta.

Juttua on muokattu 16.9. kello 13.25: Otsikko muutettu.

Juttua on muokattu 16.9. kello 13.19: Kolumniin on lisätty kirjoittajan kuva.