Kolumnit

Poronhoidossa on paljon tunnetta mutta vähemmän järkeä, näyttää uusi tv-sarja

Ensimmäinen ajatus on, että ovatpa he sympaattisia. ”He” ovat tässä tapauksessa Ylen uuden Poronuoret-sarjan päähenkilöt Viola, Sunna, Aleksi ja Eero, jotka kertovat kahdeksanjaksoisessa sarjassa kiinnostavasti ja koskettavasti elinkeinostaan ja elämästään, myötä- ja vastamäistä porojen kanssa ja ilman poroja.

Koko nelikko on sarjassa karismaattisia, syvälliseen ajatteluun pystyviä, kivan oloisia ja sellaisia ihmisiä, joille toivoo pelkkää hyvää. Sellaisia tyyppejä, joiden kanssa lähtisi mieluusti vaikka kahville tai kaljalle – siis erinomaisia valintoja dokumenttisarjan päähenkilöiksi.

Toinen ajatus sarjaa katsoessa on kuitenkin, että eihän tuossa poronhoidossa näytä olevan paljoa järkeä.

Tunnetta poroja kohtaan piisaa kuitenkin senkin edestä. Poroja hoidetaan sarjan perusteella selvästi rakkaudesta lajiin, osana sukupolvien ketjua ja merkittävänä osana omaa identiteettiä. Porojen kanssa työskentely vaikutti sarjassa lähes romanttiselta komeissa luontokuvissa, orpoa poronvasaa ruokkiessa ja loputtomia metsiä kelkkaillessa.

Toinenkin puoli elämäntavasta tuli kyllä tutuksi. Ei mädäntyneiden poronruhojen onkiminen ojasta aina niin hohdokasta varmasti ole, ja laskut ne tuntuivat olevan poromiehenkin mielessä.

Poronhoito on mullistunut yhtä paljon kuin maailma porojen ympärillä. Apuna ovat nykyään moottorikelkat, mönkijät, GPS-pannat ja jopa helikopteria käytetään sarvipäiden paimennukseen. Poroja on Suomessa parisataatuhatta – ministeriö määrää poroille enimmäismäärän – ja poronhoitajiakin on vähän lähteestä riippuen yli 4000.

Ollaan kaukana vuosisatojen takaisesta jutaamisesta pienten tokkien kanssa.

Ennen porot elättivät poromiehen. Nyttemmin tilanne on kääntynyt niin, että poromies näyttää elättävän poroja, ruokkii niitä ainakin talven yli ja raapii samalla itse ilmeisen usein aika kapean elannon. Todella moni poromies näyttäisi joutuvan käymään poronpidon lisäksi muissa töissä.

Luonnonvarakeskuksen tuoreen tiedon mukaan viime poronhoitovuonna porotalous tuotti kokonaisuutena keskimäärin 50 900 euroa per yrittäjä. Se on kahdellatoista jaettuna vallan hyvä euromäärä kuussa, mutta pienenee äkkiä, kun luvusta vähentää ammatin aiheuttamat menot.

Poroala saa yhteiskunnalta alan kokoon nähden melko merkittävästi erilaisia tukia, ja lisäksi peto- ja liikennevahingoista maksettiin poroyrityksille korvausta keskimäärin hieman yli 9000 euroa yritystä kohden. Osa porotalouden ahdingosta on ehdottomasti yhteiskunnan aiheuttamaa, ja siksi alaa on reilua tukea ainakin jonkin verran. Poronhoito on nykyisin vaikeaa metsätalouden ja muun maankäytön puristuksessa.

Jos rehellisiä ollaan, monelle meistä pohjoisessa asuville poro lienee pääasiassa ärsyttävä eläin.

Kun poroalan lukuja katselee, tulee mieleen, että kyllä sitä tunnetta sitten on oltavakin, jos tuohon vapaaehtoisesti lähtee. ”Tet se viisaat pojat oletta”, ajatteli sarjan Eerokin sanovansa lapsilleen, kun puntaroi näiden tulevaisuudessa kieltäytyvän isänsä ammatin jatkamisesta.

Väkisinkin käy mielessä koko alan tulevaisuus. Käykö poronhoidolle jossain kohtaa niin kuin vaikkapa turkistarhaukselle väistämättä pian käy: aika ajaa elinkeinon ohi? Tuntuisi kylmältä ajaa ala alas aktiivisesti vaikka lainsäädännöllä, mutta ehkä jonain päivänä sekin on tehtävä. Porotalouden vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, kuten esimerkiksi jäkälän määrään tai petojen määrään Lapissa, on varmasti jo lähitulevaisuudessa suurennuslasin alla.

Jos rehellisiä ollaan, monelle meistä pohjoisessa asuville poro lienee pääasiassa ärsyttävä eläin, pakollinen riesa. Useimmilta meistä jäävät kokematta ne hienot hetket porojen kanssa, yöttömät yöt merkinnöissä poroaidalla, oman lapsen ensimmäinen oma poro tai joku hieno hetki yksin luonnossa porojen perässä.

Tavan tallaajalla kaikki hohto pohjoisen tunnetuinta eläintä kohtaan karisee, kun väistelee poroja teitten varsilla vuodesta toiseen ja kiroilee aina silloin tällöin takapihalla pyöriviä juntturoita. Poroja silmät tuikkien kuvaavat matkailijat ovat asia erikseen.

On vaikea sanallistaa, miksi poronhoito tulisi säilyttää ja mikä sen arvo on. Sitä ei osaa sanoilla selittää, sanottiin sarjassakin suoraan, ja kaksi poromiestä koetti kuvailla tuntojaan tanssin kautta.

Se on kuitenkin varma, että kahdeksan jakson jälkeen poromiehiä ymmärtää ainakin vähän paremmin.

Anssi Tapio

Kirjoittaja on Hilla Groupin Lapin lehtien tuottaja