Paikallisuutiset
Kyläyhdistys sai ihmiset liikkeelle Karesuvannossa molemmin puolin rajaa ‒ ”Hyvinvointi koostuu pikkuasioista, ei siihen tarvita mitään isoa”
Karesuvannon hyvinvointipäivää vietettiin monipuolisen tekemisen ja monen ihmisen voimin kestävän kehityksen viikolla.
Eurosuandon talo Karesuandon puolella pursuaa ihmisiä. Käytävällä on kirppispöytiä, terveelliset viherjuomat ovat heti tyrkyllä kahvion tiskillä, pöydissä jo kahvistellaan kuulumisia vaihtaen, ja lapsille on laitettu maalaus- ja askartelupiste sinne kaiken keskelle.
Karesuvannon kyläyhdistys järjesti hyvinvointipäivän syyskuun lopulla.
– Joskus muinoin nykysen palolaitoksen talossa oli tämmönen hyvinvointipäivä, jonne tuli palveluntarjoajia. Mulle jäi siitä niin hyvä muisto, että esitin kyläyhistyksele tämän järjestämistä, kertoo kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Raili Velhola.
Kyläyhdistys oli ensin hieman epäileväinen, mutta Velhola oli toista mieltä.
– Mie sanoin, että aina kannattee kokkeilla.
Oikeassa oli.
Mie sanon aina, että mulla ei ole rahhaa jakkaa, mutta läheisyyttä ja rakkautta on. Raili Velhola
Kun kahvilassa vietetään aikaa toisten kävijöiden kanssa, toisaalla talossa rentoudutaan Enna Siikavirta-Nurin äänimaljojen ääressä, käydään kampaajalla Anna Mikon Storma Studiossa, Risto Posion hieronnassa tai Herukka Visualsin värianalyysissä.
Sydänyhdistyksen pöydässä voi käydä kuulemassa sydänterveydestä ja mittauttaa verenpaineen, ja Lapecon infopisteellä saa tietoa vaikkapa kierrätyksestä. Enontekiön seurakunnan nuorisotyön pop up -nuorisotilakin aukeaa, kun Heikki Tourunen tupsahtaa paikalle.
Päivän tarjonnasta päätettiin yhdessä, kertoo Raili Velhola.
– Palveluntarjoajat ovat olhet oikein innoissansa tulemhan, ja heilä on hyvin tänä päivänä asiakkaita.
Kävijät ovat saaneet jo ennen päivää tehdä varaukset suoraan yrittäjille.
Velhola iloitsee siitä, että myös kävijät tuntuvat toivovan tapahtumalle jatkoa.
– On ollu oikhein soma. Totta kai, tämä on sosiaalinen tapahtuma. Täälä on nähny lapsuus- ja nuoruusajan ihmisiä kans: hei, kuka se sie olet? nauraa Velhola.
Velhola itse hoitaakin omaa hyvinvointiaan pitämällä yhteyttä ystäviinsä.
– Ja tekemällä sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä. Mie olen vähä semmonen, että tohin kokkeillakki eri asioita.
Hän kertoo saavansa niistä sitä voimaa, joka on jokaiselle tarpeellista.
– Ko sie itte voit hyvin, niin pystyt jakamhan sitä hyvinvointia toisilekki.
Velholalla on neljä aikuista lasta ja heillä kuusi lastenlasta.
– He ovat elämän suola. Niitten ethen pyrkii ja haluaa tehhä kaikki. Mie sanon aina, että mulla ei ole rahhaa jakkaa, mutta läheisyyttä ja rakkautta on.
Se, jos mikä, antaa hyvinvointia ja laittaa sen jopa kasvamaan.
Onpa ihana istahtaa jalkakylpyyn, ja kyllä se mieltäkin rentouttaa. Pirjo Kuukkanen
Pirjo Kuukkanen opastaa tekemään jalkakylpysuolaa kotitarpeista.
– Parikymmentä purkillista on tässä jo tehty jalkakylpysuolaa kävijöiden kanssa. Kotitarpeista voi hirmu paljon tehdä kosmetiikkaa.
Jalkakylvyn kestoksi suositellaan 20 minuutista puoleen tuntiin. Kuukkanen kertoo itse tekevänsä jalkakylvyn saunan yhteydessä.
– Mie teen jaloillani töitä ollessani opettajana Muoniossa. Onpa ihana istahtaa jalkakylpyyn, ja kyllä se mieltäkin rentouttaa.
Miia Kotavuopio tulee tekemään itselleen kylpysuolan jaloilla.
– En kauheasti yleensä rasvaile jalkoja, niin tätä on hyvä testata.
Hänelle hyvinvointia antaa yleensä luonto.
– Luonnossa liikkuminen, niinkö suurimmalle osalle tämän perän ihmisistä.
Kuukkanen hoksauttaa, että kylpysuolasta saa myös helposti tehtyä ihanan lahjan. Eteeriset öljyt eivät Kuukkasen mukaan ole allergisoivia lähtökohtaisesti.
Öljyistä rosmariini piristää, bergamotti rauhoittaa ja eucalyptus virkistää.
– Eteerinen öljy lisätään mieltä varten, Kuukkanen tarkentaa.
Okei, pirteät varpaat saa siis pelkästään jo kylvyllä.
Jalkakylpysuola
2 dl merisuolaa
1/2 dl ruokasoodaa
5 tippaa eteeristä öljyä
Merisuola ja ruokasooda sekoitetaan keskenään ja laitetaan lasipurkkiin. Seokseen lisätään viisi tippaa haluttua eteeristä öljyä ja hölskytetään se seokseen. Öljyt voi korvata myös vaikka yrttioksilla ja täysin hajuttomankin kylpysuolan voi tehtä. Lisäämällä vielä lorauksen kookos- tai oliiviöljyä jalkakylpysuolasta saa hoitavamman. Seosta lisätään jalkakylvyn lämpimään veteen.
On se myös niin, että jos lapsi voi hyvin, äitikin voi hyvin. Katariina Heikkilä
Aurora Tyrväinen ja Katariina Heikkilä maalaavat kiviä ja askartelevat. 3-vuotias Aurora tykkää palloista, joita äiti kärsivällisesti isoilla saksilla tytölle leikkaa.
– Pallot on kova juttu, Heikkilä kertoo.
Samat asiat toimivat myös kotioloissa, vakuuttaa Heikkilä, sillä jos äiti haluaa hetken omaa aikaa, niin askartelu on erittäin kätevä tapa saada sitä. Iloinen ja touhukas lapsi on Heikkilälle myös suuri osa omaa hyvinvointia.
– Ajatellaan, että jos äiti voi hyvin, lapsikin voi hyvin, mutta on se myös niin, että jos lapsi voi hyvin, äitikin voi hyvin.
Heikkilä lisää, että yhteinen tekeminen ja yleensä yhteisöllisyys antavat paljon pienellä kylällä. Hän kertoo olevansa Satakunnasta, mutta ehti aiemmin olla monta vuotta töissä Muoniossa ja sitten Kilpisjärvelläkin.
– Nelisen vuotta olen asunut Karesuvannossa ja viihtynyt! Täältä olen saanut sydänystäviä, ja onhan täällä miehen perhe. Tukiverkosto on hyvinvoinnin kannalta tärkeä.
Heikkilä iloitsee, että hyvinvointipäivä on ollut mukava ja mennyt nopeasti.
– Tämä yllätti positiivisesti! Tuli tosi paljon ihmisiä ja lapsiakin on käynyt heti aamusta asti. Kävijöitä on ollut rajan molemmin puolin.
Etupäässä hyvinvointi tulee omasta sydämestä, harvoin sitä voi toinen toiselle tuottaa. Ulla-Maija Syväjärvi
Ulla-MaijaSyväjärvi toimii edelleen kyläyhdistyksessä, vaikkakin tällä hetkellä varajäsenenä.
– Silti mä olen aina matkassa. Se on paljon mukavampaa, kun on enempi porukkaa, hän sanoo.
Myös hyvinvointipäivää Syväjärvi on ollut mukana ideoimassa, ja itse tapahtumassa hänellä on pöytä täynnä kutomisia.
Syväjärven mukaan hyvinvointiin kuuluu paljon, ja monesta asiasta se on kiinni.
– Hyvinvointi koostuu pikkuasioista, ei siihen tarvita mitään isoa. Etupäässä hyvinvointi tulee omasta sydämestä, harvoin sitä voi toinen toiselle tuottaa, se täytyy löytyä ittestä, Syväjärvi sanoo.
Pöydästä päätellen kutominen on yksi hänen hyvinvointinsa lähde.
– On. Muuten mää vaikka nyppisin kynnenreunasta jotakin, jos en kutois.
Uimahallissa hän kertoo käyvänsä kerran viikon Revontuli-Opiston kurssilla ja kangaspuilla paiskovansa mattoja.
Syväjärven hyvinvoinnin listaan sopivat lisäksi positiivinen ajattelu ja se, että koittaa tulla toimeen kaikkien kanssa.
– Nyt olis ihana olla ulkona ko on niin taivaallinen ilma! Tänä syksynä on kaikki kasvanukki niin upeasti. Niinkö nää vihreät kaalit, joita täällä nyt ihmisille juotetaan, Syväjärvi nauraa.
Sekin muuten on hyvästä, nauraminen. Silloin ihmisen elimistöön vapautuu endorfiineja, mielihyvähormoneja.