Ihmiset

Loukisen lanssipaikka on hiljentynyt — Jokitörmä toi työtä kymmeniksi vuosiksi

Eero Kurkinen oli kehittämässä Ounasjoen sivujoella uusia tapoja saada tukit tehokkaasti jokeen.

Loukisen Autiomukassa joki on lähes pelityyni. Pinnassa harjus käy nappaamassa mulahtaen hyönteisen pinnasta. Hiljaisuus rikkoutuu pintovan kalan lisäksi vain silloin kun Kiistalantietä huristelee auto tai silloin, kun törmälle rakennetulle laavulle tulee esimerkiksi kalastajia illanviettoon. Tänä kesänä rannassa raikasi laulukin, kun Kiistalan kyläyhdistyksen laavulla pidettiin lauluilta.

Vielä reilut 30 vuotta sitten Loukisen rannoilla riitti vilkasta elämää etenkin tulva-aikana, kun uittotyöt olivat vilkkaimmillaan. Autiomukassa sijaitsi puuvarasto, johon talven aikana tuotiin pitkät pinot kaadettuja puita niin Kittilän kuin Inarinkin kairoista. Kun joki luopui jäistään, tukit uitettiin tulvivan joen mukana Ounasjokeen.

Kittiläläinen konemies Eero Kurkinen työllistyi uittotöissä vuosikausiksi ja oli osaltaan vaikuttamassa uittotöiden koneellistamiseen.

Kurkinen sanoo, että Metsähallituksen haalimat puut luovutettiin Veitsiluoto-yhtiön haltuun Autiomukassa. Loukinen virtaa Autiomukassa aivan lähellä ennen sotia valmistunutta Kiistalantietä.

Paikalla oli entisvuosina myös vanha metsäkämppä.

– Siellä oli Rauhalan Eila kokkina. Puita ajettiin kahta vuoroa yötä päivää. Eila huolehti, että yölläkin miehet saivat lämmittää ruokaa. Oli valmista ruokaa yövuoron miehillekin, Kurkinen sanoo.

Puita ostavan yhtiön päällikkö Kalle Piipponen sanoi Kurkisen mukaan aikoinaan hänelle tarkan puumäärän, mitä Petäjäselän alueelta löytyy.

– Hän sanoi, että mulla on viidenkymmenen vuoden savotta siinä. Kyllä se piti paikkansa. Sitä sai minun pojat ajaa ja vielä pojanpojatkin.

Kehitin kaivinkoneeseen jatkopuomeja ja isot kourat. Eero Kurkinen

Työt Autiomukassa alkoivat todenteolla 50-luvulla. Ensin puita ajettiin talven aikana joen jäälle. Kun vesi keväällä lähti nousuun, puomit avattiin ja puut lähtivät huilaamaan jäitten perään.

– Sitten lanssi kävi pieneksi, kun ne ajoivat sinne Inaristakin puita. Niin ne rakennettiin rannatkin puulanssiksi, että sinne pystyi kesälläkin ajamaan puita.

Ensimmäiset uitot olivat käsityötä, jossa tarvittiin keksiä ja köysiä. Vuosien saatossa puupinoja alettiin työntää puskukoneella jokeen.

– Se olikin huono homma, kun siinä meni paljon maita matkassa. Aloin sitten kehittää sitä, että kaivinkoneella pannaan puut. Siitä tuli pitkäaikaiset ja isot savotat. Kehitin kaivinkoneeseen jatkopuomeja ja isot kourat.

– Uitto oli iso urakka ja sattui hyvin meikäläiselle. Keväällä ennen juhannusta tiet olivat pehmeitä — tämä oli hyvä työllistäjä kelirikkoajaksi, Kurkinen kertoo.

Kurkisella oli työmaalla kymmenkunta vakituista miestä hommissa, ja maanrakennuskoneitakin oli toistakymmentä.

50-luvulla tukkeja vedettiin vielä köysillä, mutta pian Kurkinen teki itse vinssin, jonka kahdella vaijerilla tukit vedettiin kyytiin.

– Se oli Kittilässä ensimmäinen koneellinen kuormaus.

50-luvun lopulla savotoille tuli Ruotsista Hiab-nostureita. Sellaisella pystyi kuormaamaan tukin kerrallaan. 60-luvulla tulivat hydrauliset nosturit, jotka ottivat kouralla useamman tukin kerrallaan.

– Ounasjoki ja sivujoet oli luonnonvesivarojen varassa. Piti olla aina tarkkana, että puut kerkesi tulvan mukaan. Se oli aivan minuuttipeliä. Joskus se epäonnistui niin, että puskukoneella vähässä vedessä vyörytettiin matalampia paikkoja pitkin jokea.

Silloin ei ollut ohjaustehostimia, niin piti olla riskimpi 12-vuotias. Eero Kurkinen

Eero Kurkinen on kotoisin Kemistä. Hän tuli Kittilään joulukuussa 1939 ja pääsi heti töihin. Kurkinen työskenteli Veitsiluoto-yhtiön talonmiehenä jo 11-vuotiaana, ja koulusta päästyään 12-vuotiaana hän alkoi hankkia leipää isänsä kaverina seka-auton kuljettajana Rovaniemi–Kittilä-linjalla.

– Silloin ei ollut ohjaustehostimia, niin piti olla riskimpi 12-vuotias. Olin käynyt lapsena painiharjoituksissa, Kurkinen toteaa.

Matkanteko Kittilän ja Rovaniemen välillä oli hidasta, kun häkäpönttöä piti nuohota useita kertoja ja liikkeelle lähtöä oli valmisteltava pitkään etenkin pakkasilla. Evakkoon lähdön aikaan Kurkinen oli 16-vuotias ja hän ajoi Tvh:n autoja ja aurasi muun muassa teitä.

Autiomukan lisäksi uiton jälkiä näkee edelleen Loukisen yläjuoksulla, jossa on jäljellä jokeen rakennetun tammen jäänteet. Autiomukan merkityksestä kertoo sekin, että paikan kohdalta rakennettiin aikoinaan myös Nelostielle ja Peurasuvantoon johtava oikotie. Tie kulkee halki Pomokairan.

Uitot loppuivat Ounasjoella 90-luvun alussa.

– Olin aivan viimeiseen asti hommissa, kun pantiin puita jokeen 90-luvulla. Se oli iso työllistäjä, ja Autiomukka oli erittäin tärkeä paikka.