Paikallisuutiset
Pellossa voi opiskella useaan eri ammattiin
Ylitorniolla ammattiopetusta vain vankilassa
Tänä keväänä yhteishaussa on haettavana useita koulutuksia ja ammattialoja, joihin voi opiskella Pellossa. Tämmöisiä ovat muun muassa Lappian matkailualan, ravintola- ja catering-alan sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnot sekä työturvallisuuskoulutus.
– Esimerkiksi ravintola- ja cateringalalla sekä sosiaali- ja tervysaloilla on kova pula osaavasta työvoimasta. Paikkakunnalla opetettavien alojen valikoimaan vaikuttaa kysynnän lisäksi muun muassa opettajien ja sopivien tilojen saatavuus, kertoo Lappian osaamispalvelujohtaja Sanna Laihinen.
Lisäksi useita tutkintoja on saatavissa verkkototeutuksena. Ylitorniolla sen sijaan on vain vankilakoulutusta ja paikkakunnan nuoret päätyvät yleisimmin opiskelemaan Lappian eri toimipisteisiin.
Vuodesta toiseen kestosuosikkeja Lappian koulutusaloista ovat kaivosala, sähkö- ja automaatioala, talotekniikka sekä media-ala ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto.
– Myös perustason ensihoidon osaamisala sosiaali- ja terveysalan perustutkinto sekä logistiikan perustutkinto kiinnostavat yleensä.
Lappia pyrkii omalla toiminnallaan edesauttamaan, että nuorten ei tarvitsisi muuttaa koulutuksen perässä pois kotipaikkakunnalta.
– Moni opiskelee kotoa käsin. Lisäksi Lappialla on omat asuntolat Torniossa, Louella ja Muoniossa. Pitkät välimatkat ja toimiva joukkoliikenne ovat haaste Lapissa. Toivoisimme, että joukkoliikenteen käyttö olisi vieläkin sujuvampaa ja tarjontaa runsaampaa, Sanna Laihinen sanoo.
Jos mikään ala ei tunnu kiinnostavan riittävästi tai oma paikka ei oikein tunnu löytyvän, on Tuva eli tutkintoon valmentava koulutus hyvä mahdollisuus.
– Myös alan vaihtaminen on mahdollista, jos opiskelija on siitä kiinnostunut. Henkilöstö, kuten omaohjaajat, opinto-ohjaajat ja kuraattorit tukevat opiskelijaa siinä tilanteessa, Susanna Laihinen sanoo.
Myös Pellon sivistysjohtaja Simo Sova kannustaa opiskeluun omalta paikkakunnalta.
– Opinnot ovat monimuoto-opintoja ja opintojen etenemisen edellytyksenä on, että opiskelijalla on työelämäopiskelupaikka Pellossa, jossa hän opiskelee valitsemansa alan käytännön työtehtäviä, Simo Sova täsmentää.
Hän kertoo, että esimerkiksi Pellon kehitys Oy:n Mika Rinteen mukaan paikkakunnalla on hyvin olemassa työelämän opintopaikkoja esimerkiksi kokeille ja matkailun toimijoille.
– Paikkoja olisi tarjolla myös esimerkiksi sähköasentajille sekä autonkuljettajille. Teoriaopetus tapahtuu pääosin verkossa tai opiskelijan oman valinnan mukaan, osittain lähiopetuksena Lappian Muonion toimipisteessä.
Simo Sova muistuttaa, että nuoret voivat halutessaan rakentaa ammattiopinnoista niin sanotun kaksoistutkinnon, eli he voivat opiskella lukio-opintojen rinnalla myös ammatillisia opintoja ja valmistua samalla ammattiin.
– Silloin opintojen päätteeksi opiskelijalla on ylioppilastutkinto ja ammatillinen perustutkinto. Toki myös muitakin ammatillisia perustutkintoja voi liittää lukio-opintoihin, mutta silloin ammatilliset opinnot tapahtuvat lähikaupungeissa, hän toteaa.
Osa pellolaisista nuorista ei jää kotipaikkakunnalle, vaan he hakeutuvat erikoislukioihin esimerkiksi musiikki- tai urheilulukioihin tai osa taas suuntaan ammatillisiin opintoihin muille pakkakunnille esimerkiksi Meri-Lappiin Tornioon tai Kemiin.
– Valtakunnallisessa yhteishaussa jokaiselle nuorelle tarjotaan opiskelupaikkaa. Jos yhteishaussa tarjottu paikka ei ole mieleinen paikka, hän voi hakeutua esimerkiksi tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA-koulutus).
Tuva-koulutukseen hakeudutaan jatkuvan haun kautta suoraan oppilaitokseen.
– Samoin jos nuoren opinnot jostain syystä keskeytyvät, niin hän voi hakeutua tuva-koulutukseen.
Pellossa tuva-koulutus toteutetaan Ritiksen ja Lappian Muonion toimipisteen yhteistyönä Ritavalkeassa.
– Siellä opiskelija saa ohjausta ja tukea sekä suorittaa opintoihin liittyviä sisältöjä. Lisäksi hän voi suorittaa kaikille ammatillisille tutkinnoille yhteisiä tutkinnonosia, kuten matematiikkaa ja kieliä.
Tuva-koulutus kestää yhden lukukauden ja sen aikana pääsee halutessaan tutustumaan lukio-opintoihin sekä eri ammatillisten oppilaitosten tarjontaan.
– Lisäksi on mahdollista tutustua työelämään. Heti kun opiskelija löytää mieleisen alan ja saa opiskelupaikan, opinnot tuvalla voidaan keskeyttää ja nuori siirtyy valitsemiinsa opintoihin.
Koska Ylitorniolla ei ola ammatillista opetusta, paikkakunnalta suunnataan pääasiassa Tornioon ja Kemiin ja jonkun verran myös Rovaniemelle ammatillisiin opintoihin.
– Välillä jokunen lähtee myös Tervolaan, jossa on mahdollista opiskella maatalous- ja puutarha-alan opintoja, kertoo opinto-ohjaaja Leena Rinne.
Hänen mukaansa ammatilliseen koulutukseen hakeutuu nykyisin hieman yli puolet ikäluokasta.
– Heidän joukossaan on usein muutamia, joiden tavoitteena on suorittaa ammatillisten opintojen ohella myös lukio-opintoja. Lukio-opinnot suoritetaan hyvin pitkälti paikallisessa lukiossa.
Opon kannalta kevään yhteishaussa ei tiedossa ole mitään poikkeavaa.
– Toivoo kovasti, että ysit jaksavat tsempata kouluhommien kanssa loppukevään, jotta päättötodistus olisi sellainen, että mahdollisimman moni pääsisi koulutukseen, johon eniten haluaa, Leena Rinne sanoo.