Ihmiset

Voi vitsit, mitä revontulia! huokaisevat Marianpäiviin saakka Enontekiölle asettuneet Vuoriset

Anu ja Arto Vuorinen ovat Enontekiöltä löytäneet jo komeimmat revontulet ja mukavan murteen. Jouluun he aikovat rauhoittua kahdestaan.

Yksitoista vuotta autiolla saarella.

Siinä vasta alku tähän saakka jo 48 vuotta kestäneelle yhteiselle elämälle.

Semmoinen se oli Anu ja Arto Vuorisella, jotka syyskuun alussa päättivät tulla kokeilemaan, miltä tuntuu asua Enontekiöllä seitsemän kuukautta ja katsella Lapin taivaalle jouluyönäkin.

Heistä hiljaisuus ja ylenpalttinen rauha ei olisi tuntunut voimainkoetukselta, ja suorastaan lottovoitolta tuntui, kun valmis koti löytyi Hetan Kodalta, hieman syrjästä kylävilinästä.

Turha silti kuvitella, että Vuoriset ovat tyytyneet Tuure Kilpeläisen tahdissa laulelemaan Autiosaarta ja katselemaan ikkunasta, kun tikka tikuttaa männyssä.

Vuoriset tapasivat Jyväskylässä käydessään samaa koulua ja asettuivat Helsinkiin.

Molemmat ovat tehneet työuransa armeijan palveluksessa, sillä Arto on toiminut sotilasvirassa yli kolmekymmentä vuotta ja Anu tehnyt kiinteistönhoitoa ja tiedottajan tehtäviä samalle taholle.

He asuivat kymmenen kilometriä Helsingistä ulkomerellä päin sijainneella Rannikkotykistön Kuivasaaren vartiolinnakkeella ensin kahdestaan, sitten Jyri-pojan kanssa.

– Aamulla mietimme, että lähteekö poika isänsä kanssa tykkihuoltoa tekemään vai äitinsä kanssa kiinteistönhuoltohommiin, Anu nauraa.

Kuudentoista hehtaarin saarelle sopi vähän, mutta kyllä siellä silti Suomen suurin tykki on. Muutto läheiselle koulutuslinnakkeelle Isosaareen tuli vasta, kun Jyristä tuli koululainen, nyt puolestaan Suomen pienimmässä koulussa.

Vantaalle Vuoriset muuttivat Jyrin siirryttyä yläasteelle, ja alkoi elämänvaihe, jossa töihin mentiin laivalla.

Vuosien ajan Anu on lisäksi tietokirjailijana kirjoittanut useampia kirjoja muun muassa karjalaisista kylistä ja suvuista, mutta myös koirista.

– Viimeksi kirjoitin Isosaaren linnakkeen sotahistorian.

Samalla hän on hoidellut Vuoristen graafisen alan yritystä.

Meillä tässä on ideana ollutkin, että maailmaa voi kattella vähän eri kulmilta.

Ensimmäistä kertaa Vuoriset eivät hyppyä tuntemattomaan tee, sillä eläkkeelle vuonna 2012 päästyään he ovat kiertäneet Eurooppaa ja asuneet muun muassa Sisiliassa kaksi kuukautta ja Maltalla parikin kertaa pidemmän jakson. Roadtrippejä pariskunta on ehtinyt tekemään lähes jokaiseen Euroopan maahan.

Lappikaan ei tuntematon maan kolkka ole, mutta Vuoristen mukaan viikko Levillä tai Saariselällä ei vastaa oikeassa Lapissa olemista.

– Meillä tässä on ideana ollutkin, että maailmaa voi kattella vähän eri kulmilta, omenakin näyttää pöydän eri puolilta erilaiselta, Arto sanoo.

Anun mukaan melkeinpä hävettää, kuinka vähän on tiennyt Lapin asioista.

– Se on meidän eteläsuomalaisten ongelma. Ei asioista opi käymällä laskettelurinteissä, Anu toteaa.

Hän kertookin olevansa äärettömän onnellinen päästyään asumaan Enontekiölle.

– Näin korkealle.

Satumainen onnihan tämä meille oli!

Yksinkertaista asunnon löytäminen seitsemäksi kuukaudeksi ei ollut. Sääskiaikaa he eivät halunneet kokea, mutta vuoden kohokohtia kyllä, kuten ruskan, talven tykkylumet, revontulet ja kaamoksen.

Maailma on pieni, ja apu asiaan löytyi keneltäpä muulta kuin Enontekiön entiseltä rehtorilta Pirjo Konttiselta, johon Arto on vapaaehtoistyön kautta tutustunut.

– Hän lupautui vähän kyselemään, Arto iloitsee.

Pirjon tutulta löytyi rivitaloasunto Hetasta ja vuokrasopimus saatiin tehtyä.

Lopulta kävi kuitenkin niin, että muutto rivitaloon ei onnistunut, mutta Vuorisille löytyi asunto Hetan Kodalta.

Maailman pienuus selvisi siinäkin, kun kävi ilmi, että alun perin samoilta sijoilta Vuoristen kesäasunnon kanssa ovat vuokraemäntä Titta Näkkälä ja vuokraisäntä Janne Turtiainen.

Asunto oli isompikin, mutta sisälsi yhden ehdon: joulukuun chartermatkailijat ja heidän aktiviteettinsa saattavat tuoda rauhaan hieman hulinaa.

– Satumainen onnihan tämä meille oli!

Pariskunta pyörii nyt brittituristien keskellä, auttaa paikallisia yrittäjiä parhaansa mukaan muun muassa jäänveistossa eikä kaipaa tippaakaan autiosaaren rauhaa.

Esimerkiksi puurajat, ne ovat aivan outo käsite etelän ihmiselle.

Syys-lokakuun ajan Vuoriset tutustuivat paikalliseen luontoon kävelemällä kaikki polut, kiipeämällä Jyppyrälle ja Pyhäkerolle, istumalla tulilla paistamassa makkaraa.

– Luonto täällä on niin ainutlaatuinen. Esimerkiksi puurajat, ne ovat aivan outo käsite etelän ihmiselle, Anu sanoo.

Hän kiittelee myös helppokulkuista maastoa oman liikuntarajoittuvuutensa vuoksi, ja sitä, kuinka helposti ihmiset tulevat juttelemaan.

– Ihmiset ovat todella ihania, ja mä rakastan tätä murretta, Anu meinaa.

Omiin nurkkiinsa he eivät ole jääneetkään istuskelemaan.

Arto käy kuntosalilla ja Äijäjumpassa, ja Anu on osallistunut Ounasporossa Peltovuomassa pidettyyn käsityöiltaan.

– Minua kiinnostavat saamelaiset perinnekäsityöt, ja olen käynyt siellä muun muassa punomassa tinalankaa, Anu kertoo.

Pöyrisjärven erämaahan Vuoriset eivät ole ehtineet käymään, vaikka mieli tekisi, mutta jospa sekin talvikeleillä onnistuisi.

Se etelän loskapaska jäi sinne etelään.

– Revontulet, voi vitsit! En ole ikinä nähnyt tällaisia revontulia, ihastelee Anu, joka valokuvaajana on reposia kuvannut pitkin öitä.

Hänen valokuvistaan Hetan Kota on jo saanut oman korttisarjan.

Arto puolestaan on onnistunut nappaamaan dronellaan videota porotokan kokoamisesta Ounasjärven jäällä, aivan heidän takapihallaan.

Anulla onkin vankka käsitys siitä, mikä Enontekiölle muutossa on ollut hienointa:

– Se etelän loskapaska jäi sinne etelään.

Vuosi on suosinut Vuoristen Lapin reissua, sillä aivan jokasyksyistä ei täälläkään ole se, että läpinäkyvällä jäällä pääsee katselemaan järven pohjan elämää ja valokuvaamaan jääkuplia.

– Ne ovat kuin taidetta.

Joulunaika Hetan Kodalla brittituristien kanssa ei ole rauhaisinta aikaa, mutta naurua ja ilonkiljahduksia kuuluu viitisen tuntia päivässä. Jouluaattona käyvät viimeisimmät vieraat Vuoristen kodin ympäristössä, ja sen jälkeen on kyllin aikaa rauhoittua joulun viettoon.

Jyri-poika perheineen viettää juhlapyhää puolison suuren suvun kanssa etelässä, ja Anu ja Arto viettävät joulua kahdestaan.

– Mutta siihenhän me olemme tietysti tottuneetkin, pariskunta naurahtaa.

Jouluna syödään jouluruokaa ja toivotaan, että ulkosalla olisi siedettävä sää, että voisi ulkoillakin.

Ehkä silloin voi jo vähän hyräillä, että "Tämä kylä on kuin autiosaari, mä oon sun perjantai ja maanantai...".

Mutta hieno, hieno autiosaari, jossa kelpaa hetken rauhoittuakin.