Kolumnit

Jan Wahlbergin kolumni: Takaisin tulevaisuuteen

Etpäs arvannutkaan, että minä tulen täältä ja sanon, että sulkakynäni on kaivettu jälleen esiin kinkkurasvan ja perunasalaatin alta ja on aika jälleen muodostaa sanoille merkitys. Koska kyseessä on uusi vuosi ja uudet kujeet, puhumme tänään tulevaisuudesta. Takaisin tulevaisuuteen siis!

Miten elämän kuuluisi mennä? Synnytään, opitaan kävelemään, mennään kouluun, valmistutaan peruskoulusta, valitaan urapolku, opiskellaan, löydetään ehkä joku mukava tyyppi rinnalle kulkemaan, hankitaan työ, ostetaan omakotitalo, mennään naimisiin, hankitaan jälkikasvua, ostetaan Volvo ja lopuksi investoidaan kultaiseennoutajaan. Sitten eletään elämää onnellisina loppuun asti. Näinhän se menee… vai meneekö?

Itse olen miettinyt viime aikoina melko runsaasti, että haluaisin ehkä elää tätä elämää hieman eri tavalla. Olen miettinyt paljon tulevaisuutta ja myöskin omia häitäni, jota tuskin koskaan tullaan tanssimaan. Ainakaan tätä menoa. En nimittäin osaa tanssia.

Rakkauden ammattilaista minusta ei luultavasti koskaan tule, sillä koulut jäivät siltä osin kesken, mutta silti minusta voi kehkeytyä vielä ihan sulava parkettien partakone. Hääprosedyyrin rakennehan menisi niin, että häitä edeltävänä päivänä polttarini olisivat Monacossa, itse hääseremonia olisi Kölnin katedraalissa ja häät huipentuisivat häävastaanottoon Palojoensuun kylätalolla.

Eihän vesipyssyleikitkään ole mahdollisia ilman tietynlaista heittäytymistä, rohkeutta ja avoimuutta sekä laajaa ymmärrystä siitä miten homma toimii.

Mutta olen hieman sitä mieltä, ettei elämää kannata suunnitella liikaa. Tulevaisuutta on hyvä miettiä ja tehdä mahdollisia investointeja sitä varten, mutta olen nähnyt useammin kuin kerran, kuinka täydelliset suunnitelmat muuttavat matkan varrella muotoaan, mutta lopputulos ei aina välttämättä ole huono. Ihaa totesi aikanaan; “Voisi olla huonomminkin. En tiedä miten, mutta voisi olla.” Tämä sopii hyvin myös nykyiseen maailmantilanteeseen.

Elämä on konseptina muutenkin arvaamaton, mutta juuri se tekee elämästä mielenkiintoista. Koskaan ei voi varmasti sanoa, mitä tulee tapahtumaan. Mielestäni ihmisten pitäisi olla avoimempia elämän ja sen muutoksien kanssa. Eihän vesipyssyleikitkään ole mahdollisia ilman tietynlaista heittäytymistä, rohkeutta ja avoimuutta sekä laajaa ymmärrystä siitä miten homma toimii. Ja sitä ymmärrystä tarvittaisiin enemmän, jotta yhteistyö leikin keskellä onnistuisi.

Mene ja tiedä. Ehkä kiteytyksenä tälle kaikelle olkoon se, että elämä on avoin kirja ja sinä itse olet sen kirjoittaja. Joten tartu sulkakynään, ala kirjoittamaan ja luo oman elämäsi sanoille ja teoille merkitys! Oli ne sitten vesipyssyleikit tai mikä tahansa muu elämän mittaisen matkan aspekti. Ja muista; sanat ja teot voivat olla molemmat hienoja!

Kirjoittaja on enontekiöläinen nuori, joka opiskelee arkeologiaa Oulussa ja tekee avustusreissuja Ukrainaan.