Ihmiset 

Omaishoitaminen on Esko Paason valinta

Esko Paaso pystyy hoitamaan vaimoaan kotona. Harrastukset ja päivittäiset omat hetket auttavat jaksamisessa.

Esko Paaso on tuttu näky Kolarin kirkonkylän teillä. Hän käy vaimonsa Sinikka Paason kanssa päivittäin parin kilometrin lenkeillä. Esko työntää Sinikan pyörätuolia.

Esko on ollut Sinikan omaishoitaja 13 vuoden ajan.

– Alzheimer vei jalat alta äkkiä, Esko kertoo.

Nyt sairaus on kehittynyt niin, että Sinikka ei puhu tai ota katsekontaktia. Hän voi istua, mutta ryhti painuu kumaraan. Joskus hän äännähtelee inahduksin ja reagoi äänellä kosketukseen.

– Sinikka elää omassa maailmassaan. Emmähän me voi voi tietää, mitä Sinikan päässä liikkuu, Esko sanoo.

75-vuotiaan Sinikan sairaus eteni nopeasti. Diagnoosin jälkeen oltiin äkkiä tilanteessa, jossa piti tehdä päätös hänen hoidostaan, koska hän tarvitsi sitä ympärivuorokautisesti.

Esko ajatteli silloin, että hän ilman muuta haluaa hoitaa vaimonsa. Alusta asti hän on ajatellut, että hän ei halua Sinikalle palvelutalopaikkaa. Hän on punninut päätöksessä sitä, että kotona Sinikalla on paras elämänlaatu. Päätöstä Esko kuvailee hänelle luontaiseksi.

– Kyllähän se menis laitoksessa siihen, että Sinikka makkaa kaiket päivät. Ei hän pystyis siellä tällaista elämää viettämään.

Esko Paaso kannustaa muitakin samassa tilanteessa olevia miettimään, voisiko omaishoitajuus olla ratkaisu ainakin alkuvaiheessa. Voisiko sitä kokeilla, jos hoito kotona vielä onnistuu?

– Mie haluaisin sitä sanoa, että jos pystyttäis hoitamaan enemmän kotona, voitais vapauttaa terveydenhoidon resursseja muuhun.

Paasoilla moni asia toki helpottaa sitä, että Esko pystyy hoitamaan Sinikkaa kotona.

– Sinikka nukkuu yöt tosi hyvin ja syö hyvin. Ja Sinikka on minuun verrattuna pienikokoinen, joten nostelut mennee hyvin.

Monilla tilanne ei ole näin hyvä, Esko tietää. Voi olla esimerkiksi omaisen aggressiivisuutta, mutta sitä ei Paasoilla ole ollut.

Kyllä mie sen vapaa-ajan täytän aika tarkoin.

Jotta hoitaminen onnistuu, 80-vuotiaan Esko Paason tulee itse olla kunnossa. Ilman sitä mikään ei toimi.

– Minun terveyestähän kaikki on kiinni, hän sanoo.

Viime vuonna sydänleikkaukseen joutuminen säikäytti, koska kunto oli siihen asti ollut aina hyvä. ”Pumppuremontista” hän on toipunut onneksi hyvin. Jaksamisen tueksi Esko luettelee harrastuksia, joista hän pitää kiinni säntillisesti. Niitä ovat esimerkiksi tietokoneella värkkääminen ja urkujen soittaminen.

– Kyllä mie sen vapaa-ajan täytän aika tarkoin.

Yksi huone omakotitalosta on varattu kokonaan Eskon harrastuksiin, mitä hän pitää tärkeänä. On tärkeää, että on huone, jonka oven voi myös panna kiinni.

Sinikka nukkuu Eskoa pitempään aamuisin, jolloin Eskolla on päivittäin muutama tunti käyttää esimerkiksi omaan kävelylenkkiin.

Kolmena iltana viikossa Eskolla käy kotisairaanhoito avustamassa. Toisinaan kotona on käynyt hoitaja ostopalveluna kuuden tunnin ajan, jolloin Esko on käynyt pojanpojan kanssa kalastamassa. Retket ovat suuntautuneet Vietoselle Ylitorniolle. Jo matkoihin menee paljon aikaa, joten päiväreissulta takaisin kotiin on tullut kiire.

Hoitoapua saa silloin tällöin myös muilla paikkakunnilla asuvilta kolmelta lapselta. Hoitoa pohditaan yhdessä, ja tytär hoitaa paperiasioita. Lakisääteisiä omaishoitajan päivävapaitaan Esko ei ole käyttänyt. Syy siihen on, ettei hän halua vaimoaan pitemmäksi ajaksi palvelutaloon.

Omaishoitajilla on mahdollisuus vertaistukeen, mutta Esko kokee, ettei tarvitse toisten omaishoitajien tapaamista yhdistyksessä. Parhaiten jaksamisessa auttavat harrastukset.

– Olenhan mie ollu kaikenlaisissa yhistyksissä, enkä mie ennää halua, Esko viittaa seinälleen.

Seinillä erilaista diplomia löytyy paljon.

Totta kai ne tulevat kuukauet ja vuet mietityttää.

Pariskunnan tyypillinen päivä alkaa niin, että Esko herää seitsemältä ja Sinikka kymmenen maissa. Esko on tuossa vaiheessa käynyt lenkillään.

Rutiinit auttavat arjessa. Aamupala on aina sama.

– 365 päivää vuessa syödään kaurapuuroa ja mustikkasoppaa, Esko naurahtaa.

Lounas kuitataan jogurtilla, jolloin päivällinen on vankka. Perunaa menee eri muodoissaan ja makaronilaatikkoakin on aika usein. Ruoanlaiton Esko opetteli, kun Sinikan muisti alkoi huonontua.

– Ruanlaitto on semmonen, minkä mie opettelin ihan alusta asti. Se alko onnistumaan pikku hiljaa ko aloin tekemään. Sinikka ei ehtiny mulle opettamaan.

Päivällä lenkkeillään ja istutaan television ääressä. Iltapesujen jälkeen mennään nukkumaan.

Arkeen Esko on keksinyt helpottamaan toimenpiteen, josta hän haluaa kertoa muillekin. Ulostamista helpottamaan hän antaa Levolac-ummetuslääkettä isomman annoksen kerralla, jolloin ulostamispäiviä on vähemmän. Ulostetta ei vaippaan kerry, vaan ulostaminen hoituu Eskon avustamana.

– Paskavaippoja ei ole korjattu, hän sanoo.

Arjessa apuvälineenä ovat nostin ja sairaalasänky. Pyörätuolilla on kuljettu niin paljon, että ulko-ovenkarmit ovat kolhiutuneet.

Ennen kuin sairaus tuli elämään, Esko ja Sinikka ehtivät viettää yhdeksän yhteistä eläkevuotta. Harrastukset ja mielenkiinnon kohteet olivat samansuuntaiset. Kuljettiin kalalla, oltiin Äkäsjärven mökillä.

– Nythän sitä miettii, että onneksi ehimmä.

Viime aikoina Sinikka on ollut väsyneempi ja limaneritys on lisääntynyt, mistä on ollut huolta. Pitää tarkkailla, että henki kulkee.

Väistämättä ollaan loppuvaiheessa.

– Totta kai ne tulevat kuukauet ja vuet mietityttää.

Tulevaan on käytännössä varauduttu etukäteen niin, että Sinikalla on elvytyskielto.

Esko toivoisi, että Sinikka lähtisi ensin.

– Toive olis, että sais hoitaa hautaan saakka. Liian kova kohtalo se olis muuten.

Mie haluaisin sitä sanoa, että jos pystyttäis hoitamaan enemmän kotona, voitais vapauttaa terveydenhoidon resursseja muuhun.