Paikallisuutiset
Hirvenmetsästys jatkuu tällä viikolla – Poliisi suorittaa tehostettua valvontaa
Hirvenmetsästyksen toinen jakso alkaa lauantaina. Sen huomioi myös poliisi, joka suorittaa tehostettua hirvieläinten metsästyksen valvontaa 7.–29. lokakuuta. Valvontaa suoritetaan yhteistyössä muiden erävalvontaviranomaisten kanssa.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että hirvieläinten metsästys on muuta riistaa tarkemmin säädeltyä erityisesti siksi, että järeiden aseiden sekä voimakastehoisten patruunoiden ja luotien käyttö vaatii kiinnittämään erityistä huomiota turvallisuusnäkökohtiin.
Poliisi kohdentaakin valvontaansa paitsi metsästysmenetelmien asianmukaisuuteen, myös erityisesti turvallisuusnäkökohtiin, kuten metsästäjien kykyyn toimia aseen kanssa sekä turvallisuusmääräysten noudattamiseen.
Poliisin valvonta toteutetaan hirven metsästyskauden käynnistyessä ja ollessa jo vauhdissa. Poliisilaitokset suunnittelevat yhdessä muiden viranomaisten kanssa alueellisesti hirven metsästyksen teemavalvonnan tarkemmat ajankohdat.
Poliisilaitokset tiedottavat alueellisesta valvonnasta sekä tuloksista oman aikataulunsa mukaisesti. Poliisihallitus tiedottaa valvonnan valtakunnallisista tuloksista valvonta jakson jälkeen.
Hirven metsästysaika päättyy koko maassa 15.1.2024.
Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan hirvenmetsästykseen osallistui vuonna 2022 noin 116 000 metsästäjää ja hirvisaalis oli 37 055 eläintä.
Luonnonvarakeskuksen tuottaman arvion mukaan hirvikanta pienentyi viime kauden metsästyksellä noin 4,4 prosenttia ja oli metsästyskauden jälkeen noin 77 000 hirveä.
Hirvikantaa on pienennetty metsästyksellä ja se on pienimmillään yli 20 vuoteen. Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa 70 000–86 000 yksilön talvikantaan.