Paikallisuutiset
Lapha tukee valtuustoryhmien toimintaa kymmenillä tuhansilla euroilla
Lapin hyvinvointialue maksaa valtuustoryhmille toimintatukea kymmeniä tuhansia euroja. Jo aiemmin on linjattu, että tukea myönnetään vain hakemuksesta ja enintään viisi tuhatta euroa yhtä valtuutettua kohden. Näin ollen aluehallitus myönsi kesäkuun lopulla suurimman tuen keskustan valtuustoryhmälle. Se sai 84 000 euroa tukea toiminnalleen tälle vuodelle.
Perussuomalaisten ryhmä ei hakenut tukea ollenkaan. Sen kaksi edustajaa oli jo asian aiemmassa käsittelyssä jättänyt eriävän mielipiteen. Heidän mielestään valtuustoryhmien toimintaan ei pitäisi käyttää hyvinvointialueen rahoja lainkaan taloudellisesta tilanteesta johtuen.
Keskustan valtuustoryhmä olisi voinut 20 valtuutetullaan hakea 100 000 euroa, mutta oli päätynyt hakemaan 84 412,83 euroa. Sosiaalidemoraattien valtuustoryhmälle myönnettiin viittä euroa vaille maksimisumma eli 45 000 euroa yhdeksällä valtuutetullaan.
Samoin yhdeksällä valtuutetulla kokoomuksen ja kristillisten valtuustoryhmä sai 45 000 euroa. Vasemmistoliiton ryhmä haki kahdeksalla valtuutetulla 28 000 euron tukea, vaikka kahdeksalla valtuutetulla olisivat voineet hakea 40 000 euroa. Perussuomalaisten seitsemän valtuutetun ryhmä olisi voinut saada 35 000 euroa, mutta ei tehnyt hakemusta.
Sitoutumattomat oli hakenut maksimimäärää eli 20 000 heidän neljällä valtuutetullaan. Samoin vihreät sai kahden valtuutetun summan eli kymmenen tuhatta.
Hyvinvointialueesta annetun lain mukaan valtuutetut voivat perustaa valtuustoryhmiä ja saman pykälän mukaan ryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea ryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä tuen käyttötarkoitus. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä.
Perusteet tuen hakemiselle aluevaltuusto on hyväksynyt jo vuosi sitten elokuussa.
Valtuustoryhmien toiminnan tuki on tarkoitettu ryhmien sisäisen toiminnan kuluihin tai asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia edistävien toimenpiteiden kuluihin.