Ihmiset

Luoteis-Lappi onnittelee satavuotiasta Aarno Muotkaa: Pitkään ikään ei ole salaisuutta, hän sanoi haastattelussa vuosi sitten

Arkistojuttu Luoteis-Lapissa 31.8.2022: Valoisa ja utelias elämänasenne kantaa pitkälle.

Vanhana olo. Miltä se mahtaa tuntua?

98-vuotiaalla, syyskuussa 99 vuotta täyttävällä muoniolaisella Aarno Muotkalla on moneen kysymykseen vastaus nopeasti valmiina. Tähän erityisen nopeasti.

– En mie ole vanha. Miehän olen ikäihminen vasta. Ehkä sitte satavuotiaana mie tiän, mitä se vanhuus on, Muotka sanoo.

Liki satavuotias on vielä monessa pystyvä. Muotka asuu yksin Puthaanrannantien taloaan. Hän pärjää: ruoka tulee kotipalvelusta valmisannoksina, ja ne Muotka lämmittää. Hän tiskailee astianpesukoneella ja pesee pyykkiä. Hän ajaa silloin tällöin ruokakauppaan omalla autolla. Taksipalveluita hän ei käytä.

– Kortti on säilynyt. Kerran vuessa se pittää uusia.

Kävelemisestä korkean iän huomaa. Kulku on vaikeutunut ja käy raskaaksi. Rollaattori on hyvä apuväline.

– Jalat ei kestä.

Sitten taas toisaalta. Selkä näyttäisi olevan kunnossa. Muotka nousee pystyyn ja tahtoo näyttää liikkeen, jossa olisi monella nuorellakin parannettavaa. Muotka taivuttaa ja muljauttaa nopeasti kädet maahan pystyasennosta. Tiedä sitten, onko se enää normaaliakaan, että selkä tällä lailla taipuu, Muotka miettii nauraen.

Kun Muotka herää, hän juo aamukaakaon. Jätettyään kahvin juonnin vain satunnaiseksi iloksi kahviin liittyvät tärinät ovat loppuneet. Aamupalan jälkeen Muotka panee television päälle ja ryhtyy katsomaan uutisia.

– Seuraan maailmanmenoa. Nythän on maailma menny sekasin. Kauhulla saa seurata Venäjän touhuja.

Muotka menee vakavaksi. Hänellä on itselläkin kokemusta sotimisesta Venäjää, silloista Neuvostoliittoa vastaan. 1940-luvulla sodankäynti vain oli kovin erilaista kuin nyt Ukrainassa. Nyt tuhotaan kokonaisia kaupunkeja ja myös siviilit ovat joutuneet kokemaan paljon väkivaltaa.

Muotka lähti jatkosotaan 18-vuotiaana nuorukaisena. Hän meni Uhtuan rintamalle, missä jatkosota tuolloin junnasi asemasotavaiheessa. Kun Ylimuonion pikkukylästä tuli lähtö sotaan, oli Muotkalla päällimmäisenä tunne siitä, että nythän tässä nähdään vähän maailmaa.

– Sehän kuulu siihen asiaan sillon, että sinne mennään. Hyvä ko pääsi. Jos ei olis päässy, olis hävettäny.

Piirongin päällä on suurennus rintamakuvasta, jossa sotilasjoukko on Uhtualla. Yksi vuolee puusta, Muotkalla on kaulassa mandoliini. Etualalla olevat nojailevat ja poseeraavat rennosti.

Muotka avaa mietteitään kahdeksan vuosikymmentä kuvan ottamisen jälkeen:

– Minusta tuntuu, että nämä kaikki miehet tässä kuvassa on niinko ikuisesti nuoria miehiä.

Kovin, kovin nuorilta kuvan miehet näyttävätkin. Tuossa vaiheessa sotaa miehet alkoivat käydä nuoriksi, Muotka huomauttaa.

Mulla ei jääny soasta mithään.

Uhtualta Muotka siirtyi Kannaksen taisteluihin. Yhteensä sotamatka kesti kolme vuotta, koska jatkosodan päätyttyä vuorossa oli vielä Lapin sota, jossa Muotka haavoittui luodista. Siinä oli onni, tai pikemminkin varjelus matkassa. Muotka on uskonnollinen mies. Hän näyttää, kuinka luoti meni niskassa yhden korvan takaa toisen taakse. Luoti lävisti niskan pehmeät osat, luki sairaalapapereissa.

Muotka siirrettiin Tornion sairaalasta Härnösandiin Ruotsiin, mistä hänet kotiutettiin. Vastassa oli poltettu Muonio, ja kaikki alettiin alusta. Ei tullut sotainvalidikorvauksia, ”prosentteja” täyteen, mutta niinhän oli loppujen lopuksi paras. Muotka toipui haavoittumisestaan täysin.

– Mulla ei ole jääny soasta mithään, hän miettii.

Muotka on Muonion viimeinen elossa oleva sotaveteraani, ja vähiin he ovat käyneet Tornionjokilaaksossa ja koko Lapissa. Muotka käy joskus sotaveteraanien tapaamisissa, mutta juttukaverit ovat jo harvassa. Siksi Tornionkaan tapaamisiin ei tee oikein enää mieli lähteä.

Se on pitkän iän varjopuoli. Läheisimmät kaverit ovat jo kuolleet.

– Mie olen melkein yksin jäänyt tänne.

Muoniossa asuu perhettä, ja Muotka käy toisinaan kirkoissa ja seuroissa, joten ihmiskontakteja kyllä on. Kylässä kävijöitä on viime aikoina rajoittanut korona. Muotka on sanonut ihmisille, että hänen luokseen saa tulla. Hän ei pelkää koronaa, koska on jo niin iäkäs.

Mie olen ehtiny olemaan jo yli 40 vuotta eläkkeellä. Mie olen valtiolle aika kallis mies.

Piirongin päällä on sota-ajan kuvan vieressä kuva poisnukkuneesta Maija -vaimosta. Muotkan vasemmassa nimettömässä on vihkisormus. Vaimo kuoli vuonna 2009 sairastettuaan Alzheimerin tautia.

– Ihan hyvin tässä on pärjätty, Muotka huokaisee.

Kirkkokuoro toimi amorina tulevalle avioparille 1940-luvun lopulla. Molemmat lauloivat kuorossa.

– Siitähän se sitten lähti, Muotka hymyilee.

Maija oli musiikillisesti lahjakas, ja opiskeli itsekseen nuotit. Myöhemmin hän toimi kanttorin sijaisena Muoniossa. Muotka itse taas lauloi kuorossa korvakuulolta. Kuorossa piti lopettaa, koska vuorotöiltä ei enää ehtinyt harjoituksiin. Täysi työura tuli tullimiehenä.

– Mie olen ehtiny olemaan jo yli 40 vuotta eläkkeellä. Mie olen valtiolle aika kallis mies, Muotka lohkaisee.

Kun nyt raja on auki ja sen yli pystyy periaatteessa viemään vaikka mitä laittomuuksia ilman tarkastuksia, tuntuu Muotkasta jälkeenpäin hassulta, että entisaikaan tullimiehet kyttäsivät ihmisten kahvipaketteja.

– Niin se elämä muuttuu.

Jos ihmiset tunnettiin rehellisiksi ja tiedettiin, ettei tavara mennyt jälleenmyyntiin, tullimiehet antoivat toisinaan armon käydä oikeudesta.

Muotka teki tullimiehen työn ohella muitakin töitä, esimerkiksi luki sähkömittareita. Onpa hän ehtinyt myös avustaa Pohjolan Sanomia ja kulki taltioimassa kunnan kokouksia. Sivutienestiä tarvittiin, kun lapset kasvoivat ja heitä koulutettiin. Lapsia tuli viisi. Toinen pojista, Pentti menehtyi jo vastasyntyneenä ja Pertti -poika pari vuotta sitten. Tyttöjä on kolme: Marketta , Leena ja Merja .

Korkean iän saavuttaneilta usein kysytään, mikä on pitkän iän salaisuus. Muotkakin tuntee kysymyksen, mutta suoraa vastausta hänellä ei ole antaa.

Niilo-veljellä oli tapana sanoa, että veli on perinyt isän leikkisän luonteen. Lapsuudesta Muotka muistaa, kuinka isä tuli makoilemaan pirtin lattialle, pyysi hieromaan ”sivuja” ja leikki lasten kanssa. Siihen aikaan sitä ei välttämättä tapahtunut ihan joka pirtissä.

– Ja sitte tietenki se, että tunnustamma uskoa, hän sanoo.

Usko on henkilökohtainen asia, jota on vähän vaikea sanoiksi pukea. Se tuo voimaa elämään.

Tämän hetken tilanne on, että se on välttämättömyys Suomelle.

Osansa korkeassa iässä on varmasti myös uteliaisuudella ja tässä päivässä kiinni pysymisellä. Muotka seuraa tiiviisti uutisia ja politiikkaa. Kirjahyllyssä on rivi poliittisen historian kirjoja, mukaan lukien tyttärenpojan, tutkija Timo J. Tuikan teokset.

Näkemykset ovat selviä. Ensinnäkin maailma elää nyt epävarmuutta.

– Meillä on ollut hyvä aika, mutta nyt ei tule enhään samanlaista aikaa.

Suomen hakeutumista sotilasliitto Natoon Muotka pitää erittäin tervetulleena.

– Tämän hetken tilanne on, että se on välttämättömyys Suomelle.

Keskusteluun siitä, pitäisikö Suomen maaperälle tulla mahdollisen jäsenyyden lisäksi Nato-tukikohta, Muotka toteaa, että ehdottomasti.

Suomen tämän hetkistä hallitusta ja sen ministereitä Muotka ei pidä pätevinä johtamaan epävarmoina aikoina. Muotka arvioi, että vasemmistohallitus vaihtunee kevään vaaleissa.

– Kyllä siellä pitäis olla miehiä. Se on semmonen ompeluseura nyt.

Nykyajassa on Muotkalle joitakin käsittämättömyyksiä. Ristisanojen vihjeitä ei enää ymmärrä, ne menevät yli hilseen.

Lapsia pitäisi aktivoida harrastuksiin, mutta ennen he keksivät itselleen tekemistä, minkä muilta töiltään ehtivät.

Ja se musiikki, jota näkee televisiossa.

– Joku riehuu räsyvaatteissa ja ihmiset hurraavat.

Muotka itse pitää perinteisestä kuorolaulusta ja klassisesta musiikista.

Muonion kirkonkylällä ihmetyttää se, että ihmiset antavat puiden kasvaa talojen eteen. Tässä asiassa ennen oli paremmin. Muotka kaataisi niitä pois, ja suunnittelee omalla pihallaan nytkin harvennusta.

Jotkin asiat puisteluttavat päätä. Kaikkea tätä Muotka kuitenkin seurailee kiinnostuneena.

”Meillä on ollut hyvä aika, mutta nyt ei tule enhään samanlaista aikaa.