Muualta Lapista
Ohikulkija pelasti Kaarina ja Heikki Lohinivan – tulipalon jälkeen suurin tuki on ollut halaus
Ihmisten auttamisen halu koskettaa Heikki ja Kaarina Lohinivaa.
Tulipalo tuhosi viime vuoden kesäkuussa ylitorniolaisten Kaarina ja Heikki Lohinivan kodin Mellakoskella. Nyt pariskunta on saanut elämän uomiinsa, ja päässyt asumaan uuteen, entisen talon paikalle rakennettuun kotiin.
Tulipalon aiheuttajaa ei koskaan saatu täysin selväksi. Kaarina oli keittiössä ompelemassa, kun ohikulkija näki talon toisen pään olevan ilmiliekeissä.
– Hän tuli sanomaan, että nyt nopeasti ulos, talo on tulessa, Kaarina muistelee.
Heikki ja naapuri aloittivat ensisammutustyöt palokuntaa odotellessa, jotta tuli ei päässyt leviämään muihin rakennuksiin. Kahdeksan paloautoa saapui tunnin sisällä paloa sammuttamaan.
Kaarina ja Heikki asustelivat vuoden ajan palaneen kodin pihapiirissä, Heikin vanhempien kotipaikassa. Suihku, vessa ja astian- sekä pyykinpesupaikat sijaitsivat pihan hallirakennuksessa.
– Saunomassa kävimme vaaran laidassa olevassa saunassamme, Kaarina kertoo.
Uuden talon rakennuttajaksi valittiin vakuutusyhtiön kilpailutuksen kautta ylitorniolainen Rakennusurakointi Maxbro Oy. Talo suunniteltiin yhdessä arkkitehdin kanssa.
Arvokasta tukea Lohinivat saivat kyläläisiltä. Vaatteita, tavaroita, leipomuksia ja rahallistakin avustusta tarjosivat kyläyhdistyksen lisäksi seurakunta ja Suomen Punainen Risti.
Vaikuttavin tuki on kuitenkin ollut ihmisten vilpitön läsnäolo ja empaattisuus.
– Suurin tuki on ollut se, että ihmiset halaavat, ja sanovat että apua saa jos sitä tarvitaan, Heikki sanoo.
Heikki ja Kaarina haluavat kiittää kaikkia heitä tukeneita sekä kyläyhteisöä. Uuden talon siunasi kirkkoherra Matti Salminen 9. syyskuuta.