Kulttuuri

Martta sairastui ja kuoli kesken heinänteon: Alakylään syntyi yksityinen hautausmaa

Martta Rantajääskö sai Alakylästä haluamansa leposijan ja antoi nimen hautausmaalle. Yksityinen hautausmaa täyttää tänä kesänä sata vuotta.

Juttu on julkaistu alun perin Kittilälehdessä 23.1.2013. Kuvat ovat kesältä 2025.

On heinäkuun loppu vuonna 1925. Alakylän Rantajääsköt ovat niittämässä heinää talven varalle Ounasjoen rantamilta. Siipivikatteet heiluvat ja keräävät heinät talteen. Mukana niittotöissä on myös Abiel Rantajääskön 15-vuotias Martta-tytär. On kaunis kesäinen päivä. Martta katselee ihastellen ympäröivää maisemaa ja huokaa: ”Voi kun mie nukkua saisin tänne.”

Tuomas Rantajääskö piti päiväkirjaa vuodesta 1919 vuoteen 1958. Merkinnät liittyivät yleensä päivän säähän ja arkiaskareisiin. Elokuun 1925 alkupuolella päiväkirjassa on kuitenkin dramaattisempi merkintä: ”Ihmeen kuuma päivä, istuin koko päivän Martan kuolinvuoteen vieressä.”

Martta oli sairastunut kesken heinänteon aivokalvontulehdukseen ja kuoli 9. elokuuta 1925. Rantajääsköt muistivat Martan sanat ja halusivat haudata hänet paikalle, josta tyttö oli haaveillut. Abiel, Kaisa, Tuomas, Helli ja Johan Rantajääskö päättivät 5. elokuuta 1925 lahjoittaa maa-alueen Ounasjoen törmältä hautausmaata varten. ”Tämän kautta lahjoitamme met allekirjoittaneet omistamastamme Rantajääskön 1/6 manttaalin perintö talon maasta No 17 Kittilän Alakylän kylässä Kerpuan niityn palstasta, Ounasjoen yläpuolelta, Pyysalon rajalta, (paikalle jo paalutetun alueen), jonka läntinen ja itäinen sivu ovat 70 metriä arviolta, sekä pohjoinen sivu arviolta 50 metriä, eli noin Kolmetuhatta yhd. sataa kaksik. seits. 3.927 mt2 Uskovaisten hautausmaaksi…”, lukee lahjoituskirjassa.

Lahjoituksen otti vastaan talollinen Tuomas Hietaniemi, Lauri ja Olga Karvon toimiessa todistajina. Virkaatekevä piirilääkäri Harry Perander tarkasti seuraavana päivänä maa-alueen ja totesi sen soveltuvan hautausmaaksi. Kymmenen päivää myöhemmin Martta lasketaan hautaan Alakylän hautausmaalle, jota myöhemmin aletaan kutsua hänen mukaansa Marttakummun hautausmaaksi. ”Hyvin puuroutuva, kaunis oli ilma tänään. 200 henkeä saattojoukkoa kanssa”, Tuomas Rantajääskö merkitsee päiväkirjaansa.

– Kantamalla kantoivat puuarkun, oli mahdotonta ajatella, että ylävirtaan Kittilään olis lähetty viemään. Veneellä vietiin ruumis rannalle ja siitä kannettiin. Kotona oli puuarkku tehty, ei ollut hautauspalveluita, kertoo Tuomas Rantajääskön miniä Maila Rantajääskö. Pian Martan hautajaisten jälkeen Abiel Rantajääskö kuoli keuhkotautiin, ja hänet haudattiin elokuun viimeisenä sunnuntaina tyttärensä viereen. Oli kuuma kesä, eikä hautajaisten kanssa haluttu enempiä viivytellä, vaikka virallista perustamislupaa hautausmaa ei vielä ollut saanut.

Abiel oli ensimmäinen, joka keksi, että hänet kastetaan Ounasjoessa uskovien kasteella. Maila Rantajääskö

Seuraavana keväänä maa-aluelahjoituksen vastaanottajana toiminut Tuomas Hietaniemi haki lupaa hautausmaan perustamiseen ”kirkosta eronneita varten” alueelle, ”joka lääkintöhallituksen lausunnon mukaan soveltuu puheenalaiseen tarkoitukseen”. Lupa myönnettiin syksyllä 1926, ja Hietaniemi oikeutettiin perustamaan hautausmaa ”yksinomaan” kirkosta eronneille. Marttakummun hautausmaalle haudatut kolme ensimmäistä vainajaa, Martan ja Abielin lisäksi Abielin anoppi Karoliina Vilhelmiina Ala, olivat kuollessaan olleet evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Karoliina Ala oli haudattu maaliskuussa 1926, ja hänet siunasi hautaan Aatu Heiskanen.

Saarnaaja Aatu Heiskanen oli 1920-luvulla aiheuttanut pienoisen myllerryksen Kittilän hengenelämässä. Savosta, Suonenjoelta kotoisin ollut Heiskanen saapui Kittilään lestadiolaisen uusheräyksen saarnamiehenä. Pian hän siirtyi kuitenkin Vapaakirkosta erkaantuneen skuttnabbilaisuuden lähettilääksi.

Heiskanen oli itse eronnut kirkosta vuonna 1924, koska ei hyväksynyt lapsikastetta Raamatun mukaisena. Hän alkoi suorittaa itse upotuskasteita skuttnabbilaisuuteen kääntyneille. Eniten kannatusta Heiskanen keräsi juuri Alakylästä sekä Kaukosesta ja Kelontekemästä.

– Abiel oli ensimmäinen, joka keksi, että hänet kastetaan Ounasjoessa uskovien kasteella, Maila Rantajääskö kertoo.

Kittilässä erosi kirkosta 269 henkilöä vuosina 1923–1930. Lapsia eronneista oli 101, aikuisista vasemmistolaisia oli 75, mutta lähes yhtä suuri määrä, yli 70 eronnutta, teki päätöksensä skuttnabbilaisten vaikutteiden pohjalta. Pro gradu -tutkielman Kittilän kirkostaeroamisliikkeestä tehneen Raimo Kittilän mukaan kirkosta eronneet olivat suhteessa paljon varakkaampaa väkeä kuin kirkkoon jääneet. Omalta osaltaan kirkosta eroamista oli vauhdittanut vuosikymmenen alussa tapahtunut hautasijamaksujen reilu kohoaminen.

– Alun perin tämä perustettiin uskovien hautausmaaksi, vapaiden suuntien edustajien, ei kirkosta eronneiden. Se on ikävää, kun vieläkin kuulee, että ne on kirkosta eronneita, Maila Rantajääskö sanoo.

Koska ensimmäiset Marttakumpuun haudatut vainajat olivat olleet kirkon jäseniä, kirkko vaati, että vainajat oli kaivettava ylös ja kuljetettava Kittilän evankelisluterilaiselle hautausmaalle uudelleen haudattaviksi. Vainajien omaiset kutsuttiin asiasta poliisikuulusteluihin kevään 1926 lopulla. Abielin leski Kaisa Rantajääskö ja Juhani Ala olivat ennen kuulustelujen alkua jo eronneet kirkosta. Kuulusteluissa skuttnabbilaiset ilmoittivat vakaumuksenaan, että ”Kristus oli ylösnoustessaan siunannut kaiken maan”, näin ollen kirkollinen hautaan siunaaminen ei ollut tarpeellista.

Kittilän nimismiehen ehdotuksesta Oulun läänin maaherra päätyi puoltamaan vainajien vaadittua siirtoa Kittilän kirkkomaahan. Juhani Ala ja Kaisa Rantajääskö päättivät anoa opetusministeriöltä, että luterilainen pappi kävisi siunaamassa omaistensa ruumiit näiden leposijoilla ja vainajat saisivat jäädä Marttakumpuun. Ministeriö ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi suostua pyyntöön.

Tämän jälkeen hautausmaahanketta aktiivisesti eteenpäin vieneet laativat Oulun tuomiokapitulille kirjeen, jossa selittivät, että hautaukset oli toimitettu siinä uskossa, että hautausmaa tulisi palvelemaan sekä kirkosta eronneita että kirkon jäseniä. Koska kyse oli hautausmaan perustajille tapahtuneesta erehdyksestä, ei uhmakkuudesta kirkkoa kohtaan, allekirjoittajat anoivat, että hautasija erotettaisiin muusta hautausmaasta ja vihittäisiin seurakunnalliseksi hautasijaksi mainittuja vainajia varten.

Tuomiokapituli ei halunnut ottaa asiaan kantaa, vaan palautti asiakirjat lähettäjille ja totesi asian kuuluvan ministeriölle. Niinpä hautausmaahankkeen toimijat tekivät uuden hakemuksen opetusministeriöön. Hakemuksessa mainittiin, että vainajilla oli ollut ”halu ja vakaa tahto” saada viimeinen leposijansa juuri Marttakumpuun. Erimielisyyksiin he nimesivät syyllisiksi Kittilän piirin nimismiehen sekä seurakunnan pastorin, Väinö Havaksen, jonka tuomiokapituli oli Raimo Kittilän mukaan lähettänyt seurakuntaan juurikin tukahduttamaan Heiskasen aikaansaamaa skuttnabbilaista herätystä.

Se on ikävää, kun vieläkin kuulee, että ne on kirkosta eronneita. Maila Rantajääskö

Viimein, vuoden 1927 lopulla opetusministeriö hyväksyi sen, että Marttakummun alueesta erotetaan ensimmäisten, kirkkoon kuuluneiden vainajien haudat omaksi, siunatuksi alueeksi sillä ehdolla, että alue rajataan ”selvästi havaittavalla tavalla hautausmaan muusta osasta”. Tuota aluetta rajaa yhä tänään viisi vankkaa betonipylvästä. Aiemmin niiden välillä kulki vielä paksu rautakettinki. Alueen sisäpuolelle jäivät Abiel Rantajääskön, Martta Rantajääskön, Karoliina Alan sekä Abielin vaimon ja Martan äidin Kaisa Maria Rantajääskön haudat. Reilun kymmenen neliömetrin kokoisen alueen kävi siunaamassa vt. kirkkoherra L.V. Ruskomaa, joka suhtautui skuttnabbilaisiin edeltäjäänsä Havasta paljon maltillisemmin.

Muokattu 30.7. kello 16.33. Korjattu nimivirhe.