Muualta Lapista

Venähtänyt 42 maan etelänreissu pienensi Joni Maunusen karttapalloa

Ivalolainen Joni Maununen ajoi autolla halki Manner-Euroopan. Rahoitus tuli someseuraajilta ja yöpaikka löytyi välillä hautausmaiden parkkipaikalta.

Joni Maununen huomasi heinäkuussa, että aika kotona Ivalossa meinasi käydä pitkäksi. Kesän työt monialayrittäjänä oli tehty ja nyt pitäisi kääntää vapaalle. Ensi töikseen moottoriurheiluharrastaja hyppäsi työpakuunsa, käänsi vaihteen silmään ja suuntasi auton keulan kohti Oulua.

– Matkatavaroiksi minä pakkasin reissureppuni. Siellä oli kolmeksi päiväksi vaihtosukat, bokserit ja t-paitoja, sekä tietysti pesuvehkeet ja passi. Passi minulla ruukaa aina olla repun sivutaskussa, kun eihän sitä ikänä tiedä mitä sitä keksii.

Työauto jäi Ouluun entisöitäväksi. Seuraavaksi täytyi hankkia menopeli, jolla pystyisi tarvittaessa jatkamaan matkaa.

Silloin Maunusen silmiin pisti huutokaupassa korjattavaksi myytävä Skoda saatesanoin: ”Ei toimi eikä käynnisty”. Se oli juuri sopiva myyntipuhe kesälomaa viettävälle ivalolaismiehelle. Maununen teki Skodan-resusta kaupat ja rassasi sen tuttaviensa kanssa Oulussa ajokuntoon.

– Sitte ku oltiin jo Oulussa asti, niin se oli sama ajella Helsinkiin kattomaan kavereita. Ja sitte ku oltiin Helsingissä asti, niin kattelin että tuo itäblokki voisi olla mukava reissukohde, kun siellä ei ole ikinä tullut käytyä.

Maununen huitaisi laivalla Suomenlahden yli ja vietti ensimmäisen yön Liettuassa Skodan peräkontissa, makuupussissa, matkalta hankitulla ilmapatjalla makoillen, hautausmaan parkkipaikalla.

– Ne on yleensä mukavan rauhallisia ja hiljaisia paikkoja.

Takana oli sillä hetkellä Viro, Latvia ja Liettua. Selvää punaista lankaa reissulla ei vielä ollut. Pikitiellä kohti Puolaa ajellessa mieleen nousi tämänhetkinen maailmantilanne. Olisiko nyt hyvä sauma lähteä koluamaan Euroopan maita läpi?

Katso video: Joni Maunusen reissuratsun keulapelleistä löytyy yritysten ja yksityisten nimiä noin 500-600 kappaletta

Kaupungilla oli paljon nuoria miehiä, joilta puuttui käsiä, jalkoja tai silmiä.

Puolan jälkeen Maununen jatkoi matkaa Ukrainaan. Siellä ihmiset elivät niin normaalia arkea kuin olosuhteet suinkin sallivat. Kirkot ja historialliset rakennukset oli suojattu verkoilla ja peitteillä, jotta ne kestäisivät mahdollisen ohjus- tai droneiskun. Lähes jokaisen talon pihalla seisoi aggregaatti, jotta sähköä riittäisi katkoksista huolimatta.

– Öisin, kun yritti nukkua, niin alkoi ilmahälytykset ja jossain horisontissa rupesi pauke kuulumaan. Ulkonaliikkumiskielto oli voimassa öisin iltakymmenen ja aamukuuden välillä.

Maununen liikkui Lvivissä ja Slovakian rajaseudun kylissä. Ukrainassa oli hänen lisäksi muitakin ulkomaalaisia liikkeellä. Paikalliset kertoivat, että matkailijat ovat tervetulleita, sillä jokainen vierailija jättää alueelle edes hieman rahaa.

– En ole kuitenkaan varma siitä, että suosittelisinko kenellekään sinne menemistä. Jos joku sinne päättää mennä, niin kannattaa todella selvittää etukäteen, missä ja miten siellä voi liikkua, Maununen pohtii.

Ukrainassa sodan jäljet näkyivät kaikkialla. Kaupunkien ja kylien keskustoissa, toreilla tai kirkkojen edustalla oli kunniakujia, joissa oli kuvia rintamalla kaatuneista sotilaista. Kunniakujia koristivat kukat ja palavat kynttilät.

– Kun illansuussa lähti käymään Lvivin keskustassa syömässä ja katsomassa kaupunkia, niin kyllähän se sota oli siellä läsnä. Kaupungilla oli paljon nuoria miehiä, joilta puuttui käsiä, jalkoja tai silmiä. Kyllähän se oli siinä mielessä surullista se elämä ja arki siellä.

– Ukraina on aika lähellä Suomea. Kyllä se laittaa miettimään...

Otin sitten sellaisen hotellin, jossa on vartioitu piha.

Reissun aikana Maununen majoittui pääsääntöisesti airbnb-asunnoissa tai muissa edullisissa majoitusvaihtoehdoissa, joista halvin oli 18 euroa yöltä. Usein yösijana toimi kuitenkin Skodan peräkontti. Autossa vietettäviä öitä varten Maunusella oli retkisuihku ja 20 litran vesitonkka. Pyykinpesu hoitui matkan varrella pyykkiautomaateissa ja vaatteita hän osti kelien mukaan lisää.

Reissun kallein yöpyminen löytyi puolestaan Moldovasta.

– Ennen Moldovaan menemistä googlettelin hieman maan tapoja ja taikoja. Sieltä sitten jostakin luin, että ulkomaalaisista autoista varastellaan rekisterikilpiä. Minä sitten aloin sitä stressaamaan, että enhän minä uskalla mennä mihinkään katuvarsiparkkiin airbnb:hen tai halpaan hotelliin.

– Otin sitten sellaisen hotellin, jossa on vartioitu piha. Se oli 80 euroa yöltä. Normaalistihan Moldovasta saisi hotelliyön parilla kympillä.

Hurtin huumorin opasnaisen kanssa siitä kummallisesta ”ei kenenkään maasta” sai enemmän irti.

Seuraavana päivänä Maununen lähti oppaan kanssa Transnistriaan.

– Päädyin ottamaan varmuuden vuoksi oppaan tuolle reissulle, kun siellä on paljon Venäjän sotajoukkoja ja muutenkin vielä Neuvostoliiton meininki.

– Tosin huoli siitäki osottautui turhaksi, mutta toki hurtin huumorin opasnaisen kanssa siitä kummallisesta ”ei kenenkään maasta” sai enemmän irti, Maununen veistelee.

Maununen oli kauhistellut moldovalaiselle oppaalleen myös ulkomaalaisten autojen rekisterikilpien kähveltämistä kadunvarsilta. Opas oli naurahtanut, että ei se aivan pidä paikkaansa.

– Hän sanoi että ulkomaalaisten vehkeet saavat olla aivan rauhassa. Paikalliset repivät autoista kilpiä, mutta ilkityöt kohdistuvat ukrainalaisten autoihin. Moldovassa on paljon ukrainalaisia pakolaisia ja he pysäköivät autonsa moldovalaisten parkkipaikoille. Tämän vuoksi noista autoista lähtee kilvet kävelemään.

Pyörittelin siinä vähän aikaa puhelimen näytöllä karttapalloa ja mietin, että olishan se nyt mukava jatkaa tätä reissua vielä hieman.

Maunusen Euroopan-reissu on saanut sosiaalisessa mediassa paljon näkyvyyttä. Se ei ole mikään ihme, sillä miehellä on pelkästään Instagramissa yli 36 000 seuraajaa. Maununen kertoo, että kolmen kuukauden mittainen reissu ei olisi ollut mahdollinen ilman someseuraajia. Kuukauden reissaamisen jälkeen lompakosta alkoi nimittäin olla pito lopussa, vaikka reissuhaluja olisikin vielä riittänyt.

– Reissubudjetti oli sitä mieltä, että kotiin on nyt syytä suunnata. Varsinkin kun nuo matalan budjetin maat oli Bosnian kohdalla käyty läpi. Seuraavaksi oli vuorossa Euroopan kalleimmat maat, tietullit ja kallis diesel.

– Pyörittelin siinä vähän aikaa puhelimen näytöllä karttapalloa ja mietin, että olishan se nyt mukava jatkaa tätä reissua vielä hieman. Mietin, että jos saisin jostain sponsoreita, niin silloin lupaisin ajaa koko Manner-Eurooppan Venäjää ja Valko-Venäjää lukuun ottamatta läpi.

Seuraavaksi Maununen laittoi someen postauksen, jossa lupasi kirjoittaa jokaisen häntä sponsoroimaan lähteneen nimen ajokkinsa konepeltiin.

– Minä ajattelin, että ehkä siihen muutama hurja lähtis mukaan, mutta kun seuraavana aamuna katsoin Mobilepay-lipasta, niin kyllä sitä hämmästy.

Tästä tuli tavallaan yhteisöprojekti. Vaikka minä olin tien päällä yksin liikkeellä, niin en minä tuntenut ajavani yksin.

Nyt matka jatkui Skodalla, jonka konepeltiin oli kirjoitettu jokaisen lahjoituksen tehneen seuraajan nimi. Yritysten ja yksityisten nimiä Skodan keulapelleistä löytyy noin 500-600.

– Kyllä ne rahat reissussa menivät ja verottajakin otti niistä osansa, kun tuohan on myös ansiotuloa.

Maununen teki reissustaan sisältöä reissupäiväkirja -tyylisesti. Hän kuvasi fiiliksiään ja eri maiden elämänmenoa päivittäin, ja piti näin seuraajansa ajan tasalla siitä, että missä milloinkin mentiin. Välillä, jos yhteydet olivat huonot tai datan käyttö kohtuuttoman kallista, hän julkaisi aiemmin päivällä kuvatut videot vasta illansuussa majapaikkansa wifi-verkossa.

– Sain seuraajilta koko ajan vinkkiä, että missä kannattaa käydä kattelemassa ja mitä kannattaa välttää. Viestiä tuli paljon ja kaikille ei vain millään ehtinyt aina vastaamaan, ainakaan kovin pitkästi. Viestejä saattoi tulla satoja päivässä.

– Tästä tuli tavallaan yhteisöprojekti. Vaikka minä olin tien päällä yksin liikkeellä, niin en minä tuntenut ajavani yksin. Jos sitä ei olis seuraajille pölöttäny päivittäin, niin sitähän olis pian unohtanu suomen kielen kokonaan, Maununen naurahtaa.

Jos täältä ei saa koronaa, niin ei sitten mistään.

Jos oikein vässyy tai tulee hankala päivä, nii ei ole kettään jakamassa sitä.

Yksin pitkällä retkellä on paljon aikaa mietiskellä asioita. Reissun aikana oppii asian jos toisen itsestään, mutta yksinolo voi olla myös paikoin raskasta.

– Varsinkin jos oikein väsyttää ja vastustaa tai on kipeänä. Ne on pitkiä päiviä, mutta kyllä ne aina lopulta iloksi muuttuu.

– Yksin reissatessa saa päättää kaiken itte: vauhin, suunnan ja tekemiset. Se on vapauttavaa, mutta samalla tietenki kaikki vastuu on omilla harteilla. Jos oikein vässyy tai tulee hankala päivä, nii ei ole kettään jakamassa sitä. Toisaalta juuri siksi kaiken tuntee ja kokee aidommin.

Manner-Euroopan valloituksen suurin vastoinkäyminen sattui Vatikaanissa, kun Sikstuksen kappelista tarttui tuliaisina flunssa, tai kuten mies sen itse ilmaisee: ”joku keuhkopöhö”.

– Tekaisin sieltä instagramiin tarinan, jossa sanoin että jos täältä ei saa koronaa, niin ei sitten mistään. Sen jälkeen oli parin viikon verran aika työlästä taivalta. Ei oikein muuta jaksanut kuin ajaa ja maata.

– Minä olen ruukannu kävellen käydä katsomassa jokaisessa pitäjässä hienoimpia luontokohteita ja kulttuurillisesti merkittäviä sekä outojakin paikkoja. Parhaani mukaan väistelin turistikohteita, kun halusin nähdä elämää ja arkea niin kuin se oikiasti on.

– Askelia tuli päivää kohden helposti sen kymmenentuhatta. Mutta jäi Andorran vuoristot ja Portugalin luonto keuhkopöhön vuoksi kokematta, Maununen harmittelee.

Muuten selvisi teipillä, muutamalla kirosanalla ja rautalangalla.

Reissun stressaavin hetki koettiin Istanbulissa, Aasian mantereen puolella.

– Siellä oli liikenteessä minun lisäkseni miljoonia muitaki. Sitä ei ivalolainen tajuakaan kuinka mielipuolista liikenne voi tuolla suunnalla olla. Ajoneuvoja on yhessä kaupungissa enemmän ku koko Suomessa väkeä, ja siihen vielä jalankulkijat sekä eläimet lisäksi.

– Siellä minä mietin, että kun tästä mankelista joskus pääsee pois, niin sinne en mene enää ikinä millään muulla kuin hevosella, Maununen nauraa.

Myös Britannian vasemmanpuoleinen liikenne oli oma kokemuksensa.

– Ja sekin tuntui melko kummalta, kun tuli Briteistä takaisin Ranskan puolelle. Siinä piti liikenneympyrään tai risteykseen saavuttaessa parikin kertaa miettiä, että kumpaan suuntaan tässä nyt pittää lähtiä, Maununen jatkaa.

Vaikka suurin osa ajokilometreistä vierähti ilman sen suurempia ongelmia, niin aina ei kuitenkaan päässyt paikasta toiseen helpolla. Maununen kertoo, että hän joutui välillä kiertämään mm. maastopaloja, tulvia, pahoja liikenneonnettomuuksia ja rajuja myrskyjä.

Tämän lisäksi melkein puoli miljoonaa ajettua Skodaa piti pariin otteeseen rassata ja huoltaa. Huoltotöitä tehtiin mm. ukrainalaisen maatilan takapihalla, Moldovassa Neuvostoliiton aikaisella huoltorampilla, Albaniassa korjaamolla ja Lontoossa sivutien varressa.

– Uuttakin tuli reissussa autoon laitettua: öljynvaihto, pyöränlaakeri, vetonivelen suojakumi sekä jarrupalat taakse. Muuten selvisi teipillä, muutamalla kirosanalla ja rautalangalla.

Ajattelin etukäteen, että Serbia olisi jotenkin pelottava ja vaarallinen maa, mutta se olikin turistille aivan turvallinen paikka.

Matkan varrelta parhaiten mieleen jäivät ihmiset. Mukavia kohtaamisia oli esimerkiksi Albanian vuoristoissa ja Bosnian köyhissä pikkupitäjissä, joissa ihmiset elivät kiireetöntä elämää. He olivat aitoja ja vähästä tyytyväisiä.

Maununen kertoo, että se pisti hänet miettimään, kuinka vähemmälläkin voi pärjätä ja olla silti onnellinen. Ihmiset olivat ehkä köyhiä, mutta hänestä tuntui, että heillä oli kaikki, mitä he suinkin tarvitsivat.

– Esimerkiksi Bosniassa ja Kosovossa sodan arvet ovat yhä ihmisten mielissä ja sodan jäljet näkyvät edelleen rakennuksissa ja maastossa. Ehkä siksikin ihmiset tuntuvat olevan vähempäänkin tyytyväisiä. Kun on rauha, ei tarvitse pelätä.

– Albania ja Bosnia ne olivat tämän reissun mukavimmat paikat, ne olivat minulle jo entuudestaan tuttuja, kun olen siellä aikaisemmin käynyt tuon Hirvisalon Vepan kanssa. Vaikka me ei puhuttu samaa kieltä, niin hyvin me siellä toisiamme ymmärrettiin ja pärjäsimmä keskenään. Myös reissun parhaat ruoat löytyivät samalta suunnalta.

– Bosniassa oli juuri sellaista ruokaa, joka suomalaiselle maistuu, eli paljon lihaa ja lisukkeena perunaa. Romaniassa oli myös hyvät ja halvat pöperöt. Myös Baltian maissa ruoka oli samanhenkistä, tuhtia ja lihapainotteista.

Maununen haluaa muistuttaa, että matkustaminen on hyvä tapa kitkeä turhia ennakkoluuloja. Ivalolaismies myöntää, että hänellä oli ennakkoluuloja esimerkiksi Serbiaa kohtaan.

– Ajattelin etukäteen, että Serbia olisi jotenkin pelottava ja vaarallinen maa, mutta se olikin turistille aivan turvallinen paikka.

– Se oli hauska huomata, että kun olin Serbiassa, niin aivan tuntemattomat albanialaiset ja kroatialaiset laittoivat Instagramissa viestiä, että tule nyt helekattiin sieltä Serbiasta, ne on aivan hulluja kaikki! Mutta kyllä ne paikalliset olivat suomalaiselle ainakin oikein mukavaa sakkia.

Reissusta piisaa kyllä pitkäksi aikaa prosessoitavaa aivoille, kun Euroopan historia tuli käytyä läpi alusta näihin päiviin asti.

Kotona Ivalossa talvi tekee tuloaan. Maununen kertoo, että reissuilta on aina mukava palata kotia Ivaloon latautumaan ja rauhoittumaan. Pitkän matkan jälkeen paluu arkeen ei ole kuitenkaan ollut helppo.

– Ensimmäisen yön jälkeen, kun heräsi kotoa, oli fiilis kuin olisi ajanut tiiliseinään. Kolome kuukautta liikkeessä ilman joutopäivä, koko ajan suunnittelee seuraavaa ja aivot sekä kroppa käyvät ylikierroksilla. Kun kaikki loppuu kerralla, kaatuu väsymys niskaan. Se on sellainen niin sanottu reissukrapula – vaikka ei reissulla alkoholia käytettykään.

27 700 kilometriin mahtuu paljon. Maununen kertoo, ettei äkkiseltään muista aivan kaikkia paikkoja joissa hän tuon kolmen kuukauden aikana kävi. Hän kuitenkin tietää käyneensä parhaansa mukaan kokemassa kaikki huikeimmat reitit ja maisemat mitä Manner-Euroopalla on tarjota:

Vuoristot, kuten Grossglockner, Transfăgărășan karhuineen, Transalpina ja Passo dello Stelvio. Samoin monet komeat merenrannat, erityisesti Kreikassa ja Irlannissa.

Matkan varrelle mahtui myös paljon historiaa: Michelangelon maalaukset, Stonehenge, Concorde-lentokone, Visokon aurinko-pyramidi, Pisan torni, Big Ben, Kimi Räikkösen maailmanmestaruus-Ferrari, Loch Ness, Titanicin sisaralus, Normandia, Colosseum, Tšekin luurankokryptat, Istanbulin moskeijat, Jeremy Clarksonin farmi, Emmerdalen kylä sekä kymmeniä linnoja, kirkkoja ja museoita.

Reitille mahtui myös ääripäitä: Monacon satumaisia rikkauksia ja toisaalta todella köyhiä, surullisia slummeja ja kodittomia ihmisiä.

– Reissusta piisaa kyllä pitkäksi aikaa prosessoitavaa aivoille, kun Euroopan historia tuli käytyä läpi alusta näihin päiviin asti.

Maununen kertoo, että karttapallo näyttää reissun jälkeen erilaiselta – Suomi tuntuu hyvin pieneltä ja Eurooppa jo tutulta. Hän tietää, miltä missäkin maassa näyttää ja millaista siellä on kulkea. Nyt Maunusen mieli kaipaa jonnekin kauemmas – ehkä seuraava matka vie hänet kokonaan toiselle mantereelle.

– Sen mitä minä olen oivaltanut tästä reissaamisesta on se, että suomalaisena kun reissaa, niin kannattaa reissata niin, että seuraavallakin suomalaisella on mukava tulla siihen samaan maahan sinun jälkeesi.