Ajankohtaista

Seurakunnan viikon kirje: Hali ja pusu

Muistat kertomuksen tuhlaajapojasta. Jos heikosti, niin virkistä mieltä Luukkaan evankeliumin luvusta 15. Voin myös tiivistää: poika lähtee, hummaa, köyhtyy, katuu ja palaa. Isä iloitsee, velipoika pahoittaa mielensä.

Tutkimme tätä rippikoulussa, ja syntyi monenlaisia löytöjä. Isän käytös kummeksutti. Se oli outoa, että hän noin vain antoi pojalle anteeksi. Se oli vielä oudompaa, että isä suuteli poikaa. ”Suomalaiset isät ei tee tolleen.” Velipojalle löytyi sympatiaa: ”Ärsyttävää, että toisia aina lellitään ja ne saa tehä mitä haluaa”. Myös pojan hummausreissu herätti kysymyksiä: ”Mikä on portto?”

Sanasto vaihtuu ja retket ovat erilaisia, mutta perhesiteet me tunnemme. Ne menevät välillä solmuun, ja avausyritykset vetävät vielä pahemmin kireälle. Ihmissuhteet ovat vaikeita, ja läheiset ihmissuhteet ovat joskus erityisen vaikeita. Jos osaisin neuvoa, neuvoisin. Jätän tämän nyt vain tähän.

Alkuperäinen kertomus on ikkuna Jumalan isänrakkauteen meitä, lapsiaan kohtaan. Palata saa ja anteeksi saa. Se on myös ikkuna ihmisyyteen: toisaalta lankeamiseen ja pikkusieluisuuteen, mutta myös rakkauden osoittamisen parantavaan merkitykseen. Rakastavassa sylissä ja hyväksyvän katseen edessä moni asia korjaantuu.

Jumalan sulkee syliinsä niin hummaajat kuin mielensäpahoittajatkin. Jumalan läsnäolossa voimme turvallisesti harjoitella vaikeita sanoja, kuten kiitos ja anteeksi. Jumalan rakkauden vahvistamina katsomme elämää edessämme. Juhannus meni, joulua kohti, vielä on kesää jäljellä. Mihin, kenen kanssa, miten?

Voi hyvin, ole siunattu.

Anu Toivonen, Muonion kirkkoherra